Max Tallberg
Tarkastelin edellisessä blogitekstissä ihmisoikeuksiin liittyvää historiallista ajattelua ja sen kehitystä. Seuraavaksi käännän huomion siihen, mitä ihmisoikeuksista nykyään ajatellaan. Alkuun on paikallaan tuoda esiin ihmisoikeuksien perusmäärittely: ihmisoikeudet ovat oikeuksia, jotka kuuluvat ihmisille siitä yksinkertaisesta syystä, että olemme ihmisiä. Ne eivät ole valtioiden meille osoittamia oikeuksia, vaan kuuluvat meille itsearvoisina oikeuksina riippumatta siitä, mikä on kansallisuutemme, sukupuolemme, etninen taustamme, uskontomme, kielemme tai mikään muu ihmisen yksilöllisyyttä määrittävä tekijä.
Ihmisoikeudet kattavat kaikkein perustavinta laatua olevat oikeutemme, kuten oikeutemme elämään ja vapauteen. Samalla niihin lukeutuvat oikeudet, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista kuten esimerkiksi oikeuden ravintoon, koulutukseen, työhön ja terveyteen. Näin ollen ne kattavat käytännössä kaikki ihmiselämän osa-alueet. Edellisessä tekstissä esittelemäni YK:n vuonna 1948 voimaan astunut ihmisoikeussopimus oli ensimmäinen laillinen asiakirja, joka vahvisti nämä perustavanlaatuiset ja universaalit ihmisoikeudet. Se toimii edelleen pohjana kaikille kansainvälisille ihmisoikeuksia koskeville laeille. Siinä esitetyt oikeudet ovat myös sellaisia, joita ei voida yleisesti riistää ihmisiltä. Ne ovat samaan aikaan myös keskinäisriippuvaisia: tietyistä oikeuksista ei voi nauttia ilman, että muutkin toteutuvat. Esimerkiksi edistys poliittisissa oikeuksissa – kuten oikeudessa äänestää ja ilmaista itseään, mutta myös oikeudessa yksityisyyteen – tekee taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien toteutumisesta helpompaa, kun taas näiden oikeuksien kieltäminen vaikuttaisi vahingollisesti monen muun oikeuden toteutumiseen.
Ihmisoikeudet tuovat ihmisiä siis yhteen oikeuksien, mutta myös velvollisuuksien kautta. Laillisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan näkökulmasta yksilö pystyy nauttimaan ihmisoikeuksista ainoastaan silloin, kun muut kunnioittavat niitä. Omia oikeuksia ei täten tulisi siis toteuttaa tavoilla, jotka rikkovat muiden oikeuksia. Esimerkiksi sananvapautta ei tulisi käyttää niin, että sen kautta vahingoittaa toisen ihmisen yksityisyyttä. Sananvapaus ja vapaus eivät siis ole täysin absoluuttisia oikeuksia ja vakavaan rikokseen syyllistyneeltä voidaan evätä vapaus. Yksilöiden lisäksi valtioilla on erityinen velvollisuus varmistaa, että kansalaiset nauttivat oikeuksistaan. Näitä oikeuksia tulisikin toteuttaa mahdollisimman laajasti kansallisvaltioiden lakien puitteissa. Kansalaisten oikeuksien turvaaminen onkin yhteiskunnan velvollisuus, ja se voidaan asettaa kansainvälisessä oikeudessa vastuuseen, jos näitä oikeuksia ei onnistuta toteuttamaan käytännössä. Ihmisoikeudet voidaan määrittää sekä positiivisessa mielessä eli oikeutena johonkin, kuin myös negatiivisessa mielessä eli oikeutena jostakin. Positiivisiin taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin kuuluvat myös oikeus kehittyä ja kukoistaa, sekä oikeus ottaa osaa kulttuuriin ja sosiaalisiin aktiviteetteihin. Tähän ryhmään kuuluvat myös oikeudet terveyteen, koulutukseen ja työhön, kuten jo aiemmin mainittiin. Negatiivisesti määriteltyihin oikeuksiin kuuluvat puolestaan kiduttamisen kieltäminen ja muut sortavat toimet. Valtion velvollisuutena on sekä estää ihmisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset takaamalla negatiiviset oikeudet, mutta myös aktiivisesti edistää positiivisten oikeuksien toteutumista. Yksilöihin kohdistuvat oikeudet tunnetaan nimellä yksilön oikeudet. Samalla on olemassa kuitenkin myös eri ryhmiin kohdistuvia kollektiivisia ihmisoikeuksia, jotka ulottuvat kaikkiin ihmisryhmiin. Samalla nämä oikeudet ovat ajankohtaisia ennen kaikkea sellaisten ryhmien kohdalla, jotka ovat kokeneet merkittävää sortoa sekä epätasa-arvoista ja epäoikeudenmukaista kohtelua.
Täytyy ottaa myös huomioon, että yhteiskuntien velvollisuus oikeuksien toteuttamisessa ei ole loputon. Positiivinen oikeus esimerkiksi ravintoon ei tarkoita suoraan sitä, että jokaisen maan hallituksen tulisi tarjota ilmaista ruokaa kaikille kansalaisilleen. Sen sijaan vaade liittyy enemmänkin ruokaturvaan eli siihen, että ruoan saanti mahdollistetaan silloinkin, kun siitä on puute tai kun sen jakeluun liittyy ongelmia. Positiivisten oikeuksien takaaminen on siis monimutkainen vaade käytännössä. Ihmisoikeuksien taustalla voidaan kuitenkin myös nähdä henkilökohtaisen yksilöllisyyden takaaminen ja siihen liittyvä funktionaalisuus: kaikilla tulisi olisi olla vapaus tehdä perustavanlaatuisia päätöksiä ja ennakkoedellytykset, jotka tekevät tästä päätöksestä aidon. Näihin edellytyksiin kuuluvat ainakin pääsy tutkittuun tietoon ja sen omaksumisen mahdollistama koulutus, kuten myös mahdollisuus toteuttaa nämä valinnat. Koulutuksen puute puolestaan vaikeuttaa ihmisoikeuksien toteutumista, sillä kouluttamattomilla on usein vaikeampaa olla edes tietoisia oikeuksistaan tai siitä, miten niitä voi suojella. Kouluttamattomuus on myös este demokratiaan osallistumiselle. Samoin minimaalinen taattu sosiaaliturva esimerkiksi perustulon muodossa edistäisi ihmisoikeuksien toteutumista. Tällaisesta persoonallisuuteen liittyvästä käsityksestä ihmisoikeuksiin liittyen voidaan yhden näkökulman mukaan johtaa muut ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksia voidaan myös lähestyä ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Filosofia lähestyy kysymystä usein ensimmäisen tulokulman kautta ja pyrkii esittämään siihen liittyviä yleisiä tausta-ajatuksia ja arvoja. Käytännön pohdinta puolestaan lähestyy kysymystä jälkimmäisestä näkökulmasta ja nostaa esiin ennen kaikkea käytännöllisiä kysymyksiä. Voidaankin esittää, että molemmista tulokulmista on hyötyä, ja ne molemmat tulisi sisällyttää ihmisoikeuksista käytävään keskusteluun. Tarpeeksi laaja kokonaiskäsitys edellyttääkin molempien näkökulmien omaksumista.
Kaikkien näiden tietojen valossa on perusteltua esittää, että meillä on nykyään monipuolinen ja tarkka käsitys ihmisoikeuksista. Tähän käsitykseen liittyen on kuitenkin myös nostettu esiin ongelmia. Yksi esiin nostettu ongelmakohta on esimerkiksi se, miten ihminen tarkalleen määritellään. Kuuluuko esimerkiksi syntymättömälle sikiölle ihmisoikeudet? Entä tulevaisuuden sukupolville? Kun sovelletaan ihmisoikeuksia käytännön keskusteluun, huomataan myös, että esimerkiksi kansalaisuuden tai täysi-ikäisyyden käsitteet tuottavat epäselvyyttä: tulisiko esimerkiksi äskettäin maahan muuttaneelle luovuttaa täydet poliittiset oikeudet? Entä minkä ikäisellä ihmisellä nämä oikeudet tulisi olla? Ihmisoikeudet voidaan myös käsittää vaihtelevilla tavoilla: joku voi käsittää ne sellaisina, että kaikkia tulisi kohdella ottaen huomioon heidän sisäinen arvokkuutensa. Toisille ihmisoikeudet taas tarkoittavat, että poliisin ja oikeuslaitoksen tulisi kohdella esimerkiksi rikollisia tai terroristeja arvokkaasti väestön turvallisuuden kustannuksella. Ihmisoikeuksien universaalisuuteen ja siihen liittyvään käsitykseen liittyen myös paikallisilla kulttuurisilla ja taloudellisilla piirteillä on merkitystä; ne tekevät aiheeseen liittyvästä keskustelusta monimutkaisemman, vaikka voidaankin esittää, että nämä tekijät eivät suoraan poista oikeuksien universaalisuutta. Länsimaisssa on esimerkiksi nostettu esiin erityisesti vapaus ja autonomia, vaikka niitä ei olla painotettu yhtä vahvasti muualla maailmassa. Voidaan kuitenkin esittää, että nämä erot eivät ole ratkaisevan tärkeitä, kun ihmisoikeuksien taustaa ja universaaliutta yritetään selvittää.
Yhtenä ratkaisuna näihin kaikkiin edellä mainittuihin epäselvyyksiin on esitetty kansainvälisen lain ihmisoikeuksia käsittelevien määritelmien omaksumista ihmisoikeuksien määrittäjänä. Kun virkamiehet ja aktivistit nykypäivänä puhuvat ihmisoikeuksista, viittaavat he suurella todennäköisyydellä kansainväliseen ja valtiolliseen lakiin moraalisten tai filosofisten perustelujen sijaan. Ihmisoikeudet käsitteenä ja erityisesti niiden soveltaminen ovat kuitenkin tästäkin huolimatta epämääräisiä. Tämän voi ajatella juontavan juurensa jo valistuksen aikaan ja sen jälkeen tehtyihin keskeisiin asiakirjoihin. Epäselvyyden ylittämiseksi on esitetty, että ihmisoikeudet tulisi ymmärtää vahvimmin ihmisen arvokkuuteen liittyen ja siitä käytävän keskustelun taustalla, näkemyksenä siitä, miten tuo arvokkuus voidaan käytännössä taata. Näin ne käsittäisivät vain rajatun määrän perustavanlaatuisia oikeuksia. On myös esitetty, että ihmisoikeuksien tulisi olla minimaalisia ja keskittyä enemmän pahimman välttämiseen kuin parhaan saavuttamiseen. Tätä kautta demokraattiselle päätösvallalle jäisi enemmän sananvaltaa, kun tavoitellaan käytännön tasolla toimivaa yhteiskuntaa. On esitetty, että ihmisoikeuksien tulisi perustua moraaliin, mutta samaan aikaan myös sellaista vaihtoehtoa, että niiden tulisi perustua ainoastaan oikeudellisiin kannanottoihin. Samoin voidaan myös esittää, että niiden tulisi olla normeja tai politiikan käytäntöjä, joita voi toteuttaa käytännön politiikassa. Esimerkiksi John Rawls puhui suppean määritelmän puolesta, sillä silloin ihmisoikeudet voitaisiin hyväksyä kaikissa maailman maissa – ei vain liberaaleissa demokratioissa. Rawls ajatteli myös, että oikeuksien ollessa täten määriteltyjä on kansainvälisiä väliintuloja helpompi oikeuttaa; ne eivät ole mahdollisia laajoissa ihmisoikeuksien määritelmissä, koska tällöin niitä rikottaisiin herkemmin ja väliintuloja tarvittaisiin useammin. Tämä on siis käytännöllinen lähestymistapa ihmisoikeuksien toteutumiseen. Esittäisin kuitenkin, että käsitykset ihmisoikeuksista ovat vahvoja ja puhuttelevat ihmisiä eniten juuri korkeampien ihanteiden tasolla. Voidaan myös esittää, että ihmisoikeuksien tulisi ajatella toteutuvan ainoastaan aidoissa demokratioissa: todellisen demokratian edistämisen ja levittämisen tulisi näin ollen olla maailmanlaajuinen tavoite.
On joka tapauksessa selvää, että ihmisoikeudet ovat tulkinnanvaraisia, varsinkin kun pohditaan jonkin oikeuden käyttöä suhteessa sen vahingoittavuuteen muita kohtaan. Asiayhteys on myös ratkaisevan tärkeä. Nämä ovat kuitenkin sellaisia soveltavuuteen liittyviä keskusteluja, jotka eivät suoraan vähennä ihmisoikeuksien taustalla olevien arvojen ymmärrettävyyttä tai vaikuttavuutta. Selvää on kuitenkin, että ihmisoikeuksia sovelletaan ennen kaikkea käytännön poliittisella ja yhteiskunnallisella tasolla; ne ovat tärkeitä pohdittaessa, miten ihmisten tulisi kohdella toisiaan. Tämänkin suhteen voi kuitenkin esittää, että niiden taustalla oleva yleismaailmallinen ymmärrys ei menetä merkitystään tällaisen käytännön soveltamisen myötä. Ihmisyksilöllä voidaankin ajatella olevan universaali ymmärrys ja käsitys ihmisoikeuksista, vaikka niiden käytännön soveltaminen ei aina olisi helppoa. Haasteita luo myös se, että ihmisoikeudet käsitetään yleensä vahvimmin juuri tunteiden tasolla. Tämä tekee niiden määrittämisestä haastavampaa. Samalla se tarkoittaa sitä, että ihmisoikeuksilla on merkitystä jokapäiväisessä elämässä ja ihmisten käytökseen liittyen. Keskeinen huomio on myös se, että ihmisoikeudet ja niiden soveltaminen ja käyttö edellyttävät jatkuvaa yhteiskunnallista keskustelua. On kuitenkin perusteltua esittää, että sen myötä voidaan löytää yhteisymmärrys – tästä kertoo jo tämän tekstin alussa esitetty ihmisoikeuksien yleinen nykypäivän tausta. Moni asia toimiikin nykymaailmassa näin; voimme eritellä yleisen teoreettisen yleisen pohjan, joka tulee säilyttää, mutta käytännön soveltaminen vaatii aina yleistä käytäntöön sidottua keskustelua. Tällaisen keskustelun myötä voitaisiin ihmisoikeuksien kohdalla esittää, että ne eivät ulotu tiettyihin kysymyksiin: esimerkiksi ne eivät koske yksittäisen ihmisen jälkikasvun määrää, vaikka voidaankin esittää, että lasten määrää ei negatiivisessa mielessä saa määrittää tai rajata. Vaikka ihmisoikeuksia ei voida yksiselitteisesti määrittää ainakaan tyhjentävästi, on riittävä yhteisymmärrys mahdollista löytää – aivan kuin esimerkiksi oikeudenmukaisuuden kohdalla. Yhteinen keskustelu ja siinä esiin nousseiden ajatusten käytännön soveltaminen ovat kuitenkin välttämättömiä. Keskeistä onkin todeta, että ihmisoikeudet ovat eläviä ja muuttuvia, eivät staattisia. Filosofinen väittely tulee tietenkin jatkossakin olemaan osa ihmisoikeuksien perustelua – tehnee se sitä sitten selventävästi tai ei. Rikokset ihmisyyttä vastaan ja niiden esiin tuominen selkeyttää joka tapauksessa edelleen sitä ajattelua, että on olemassa kansainvälisiä velvoitteita ihmisiin liittyen ainoastaan heidän ihmisyytensä vuoksi. Näin ollen kansanmurhat, orjuus ja kidutus ovat kansainvälisiä rikoksia ja mahdottomia hyväksyä. Kansainvälisiin suhteisiin liittyen on myös suhteellisen uutta se, että toiset maat voivat puuttua tietyn maan sisäiseen ihmisoikeustilanteeseen. Suuren osaa 1900-luvusta näin ei ollut.
Miltä sitten nykymaailma näyttää ihmisoikeuksien valossa? On selvää, että ihmisoikeudet eivät nykypäivänä toteudu maailmanlaajuisesti, kun suuri osa maailman kansalaisista elää köyhyydessä. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että rikkaiden maiden ihmiset eivät näe tätä tilannetta tarpeeksi tärkeänä moraalisesta näkökulmasta. Elämmekin länsimaissa äärimmäisen eristyksissä vähemmän kehittyneiden maiden absoluuttisesta köyhyydestä. Voidaan kuitenkin esittää, että olemme suoraan vastuussa heistä: omat toimintamme ja kerrytetty vaurautemme vahingoittavat heitä, koska globaalin maailman rakenteet on laadittu epäoikeudenmukaisesti ja heikommassa asemassa olevia sortavaksi. Maailma toimiikin edelleen niin, että vahvat saavat ja ottavat niin paljon kuin mahdollista mutta samalla voivat myöntyä moraalisiin normeihinsa. Vaikka länsi ei enää harjoita kolonialismia eikä orjuutta historiallisessa mielessä, hyötyvät kehittyneiden maiden kansalaiset vähemmän kehittyneiden maiden työvoimasta ja resursseista. Sosioekonomiset oikeudet ja riittävä elintaso toteutuvat edelleen huonosti globaalilla tasolla. Ne voidaan myös yhdistää monen muun oikeuden, kuten aidon demokratian puuttumiseen.
Suurin osa tavallisista ihmisistä kaikkialla maailmassa joka tapauksessa haluaa, että YK:n ihmisoikeusjulistuksen tavoitteet toteutuisivat myös käytännössä. Ihmisoikeuksia on kannatettu laajasti erilaisissa globaaleissa kyselyissä, ja niitä on haluttu toteuttaa käytännössä. Empiirisen tutkimuksen keinoin voidaan myös paljastaa, onko tähän liittyen kansainvälistä eripuraa. Suuri enemmistö kannattaakin ihmisoikeuksia, vaikka ihmiset voivat ymmärtää ne usealla eri tavalla. Monesta asiasta voidaan kuitenkin varmasti olla yhtä mieltä. Koska ihmisoikeudet hyväksytään niin laajasti, voidaan relativismiin liittyvä pohdinta nähdä toissijaisena ja esittää, että ihmisoikeuksien tulisi olla universaaleja. Tämän käsityksen omaksuminen auttaa myös monessa muussa politiikkaan ja yhteiskuntiin liittyvässä kysymyksessä, kun keskustellaan ja yritetään ymmärtää maailmaa. Kolme neljäsosaa maailman maista onkin ratifioinut tärkeimmät ihmisoikeussopimukset ja ovat osa kansainvälisiä tuomioistuimia. Kaikki maailman maat käyttävät nykyään myös samankaltaisia poliittisia instituutioita, mikä myös auttaa ihmisoikeuksien vahvistamisessa. Lait, poliisilaitos, armeija, byrokratia, verotus ja julkiset koulut ovat esimerkkejä tällaisista instituutioista. Globalisaatio on myös tehnyt maailmasta jossain määrin yhtenäisemmän ja kaventanut paikoin eroja eri ihmisryhmien välillä. Näihin muutoksiin kuuluvat esimerkiksi suurempi maahanmuutto ja turismi, elektroninen kommunikaatio, sosiaalinen media, kansainvälinen laki ja erilaiset globaalisti toimivat järjestöt. Näin eri kansallisvaltiot vaikuttavat vahvemmin toisiinsa. Ymmärrämmekin yhä paremmin elävämme globalisoituneessa maailmassa. Seuraavaksi meidän tulisikin työskennellä sen eteen, että tuossa maailmassa myös kaikille turvataan arvokkaan elämän edellytykset.
Lähteet:
Clapham, Andrew (2015) Human rights: A very short introduction. Hampshire: Oxford University Press.
Griffin, James (2008) On human rights. Oxford: Oxford University Press.
Hunt, L. A. (2007) Inventing human rights: a history. New York: W.W. Norton.
Joseph, Peter (2017) The new human rights movement. Dallas: BenBella Books.
Pogge, Thomas. (2008) World poverty and human rights : cosmopolitan responsibilities and reforms. 2nd ed. Cambridge: Polity Press.
Tallberg, Max (2022) Uuden ajan kansalainen: Vision paremmasta maailmasta. Toinen, uudistettu painos. Painopaikka: Helsinki Bofori Oy
