Max Tallberg
Maailman kehitystä voidaan kuvata tarkastelemalla tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, vapauden ja valtiojärjestyksien kehitystä. Ihmiskunnan yhteiskunnallisen kehityksen lopullisena päämääränä voidaan pitää tilannetta, jossa nämä neljä osatekijää toteutuvat tosiasiallisesti koko ihmiskunnan hyvinvointia palvelevalla tavalla. Viime vuosina on havaittu muutoksia parempaan suuntaan näiden asioiden suhteen: ainakin tietoisuus näistä kysymyksistä on lisääntynyt muun muassa internetin ja sosiaalisen median vaikutuksesta. Ilmiöt kuten Arabikevät, Fridays for Future sekä Me Too ja Black Lives Matter -liikkeet ovat tästä esimerkkejä. On kuitenkin selvää, että paljon työtä on kuitenkin vielä tehtävänä: vaikka oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, vapauden ja hyvän valtiojärjestyksen toteutumista luonnehdittiinkin inhimillisten yhteiskunnallisena päämääränä, on kuitenkin realistista olettaa, ettei työskentely niiden saavuttamiseksi pääty kokonaan milloinkaan. Ihmiskunnan kehitys palautuu lopulta myös siihen, miten siinä ihmisyksilöt voivat niin fyysisesti kuin henkisesti. Hyvinvoiva globaali yhteiskunta saavutetaankin ennen kaikkea mahdollistamalla siihen kuuluville yksilöille hyvän ja arvokkaan elämän edellytykset. Monet tähän liittyvät arvot, politiikan keinot ja visiot ovat nykypäivänä jo tiedossa, mutta niitä ei olla toteutettu vielä tarpeeksi kattavasti. Seuraavissa blogiteksteissämme keskityn siihen, millaisilla jo tiedossa olevilla keinoilla ja visioilla voidaan varmistaa ihmisoikeuksien toteutuminen maailmanlaajuisesti. Samalla tarkastelen, miten näitä keinoja ja visioita voidaan vahvemmin juurruttaa ja vahvistaa nykymaailmassamme.
Syvennyn tässä ensimmäisessä tekstissä ihmisoikeuksien historialliseen kehitykseen. Ensinnäkin täten hahmotetaan, millaiseksi ihmisoikeudet ovat nykypäivänä muotoutuneet, ja toiseksi voidaan niiden tulevaisuutta hahmotella. Toisessa tekstissä käsittelenkin sitä, mitä ihmisoikeuksista ajatellaan tänään. Kolmannessa ja neljännessä aihetta käsittelevissä blogiteksteissä puolestaan pohdin ihmisoikeuksia erilaisten huomioiden kautta. Nostan tässä ensimmäisessä tekstissä rinnakkain esiin sekä ihmisten ajattelussa että yhteiskunnissa tapahtuneen kehityksen ihmisoikeuksien näkökulmasta. On selvää, että molemmat ovat vaikuttaneet toisiinsa, vaikkakin tämä vaikutus ei aina ole ollut suoraviivaista tai selkeästi eroteltavaa.
Ihmisten vapauden ja arvokkuuden puolustamisen historiallinen evidenssi palautuu 1700-luvulla eaa., joissa niihin viitattiin niin kutsutussa Hammurabin laissa Babyloniassa. Samoin antiikin Kreikassa stoalaiset puhuivat luonnonoikeuksista: nämä määriteltiin oikeuksiksi, jotka eivät ole riippuvaisia vallitsevaan kulttuuriin tai hallintoon pohjautuvista laeista, uskomuksista tai tavoista. Nämä luonnonoikeudet määriteltiinkin näin universaaleiksi ja luovuttamattomiksi, eikä niitä voitu kumota tai rajoittaa ihmisten lakien tai toiminnan kautta. Luonnonoikeuksien teoria on esiintynyt läpi historian, ja ne on yleisesti nähty vastakkaisina laissa määriteltyihin ihmisyksilön oikeuksiin. Historiallinen evidenssi viittaa siis siihen, että läpi ihmiskunnan historian on ollut ajatus ajattomista ihmisoikeuksiin liittyvistä ihanteista. Yhteiskunnat ovat myös kehittyneet näiden ihanteiden osoittamaan suuntaan – vaikkakin hitaasti. Vuonna 1215 käyttöön otettu Magna Carta nähdään usein varhaisimpana esimerkkinä lakiin kirjatuista ihmisoikeuksista ja perustuslaista. Siinä Englannin kuninkaan ja aatelisten välillä tehtiin sopimus, joka rajoitti kuninkaan valtaa ja nosti esiin yksilön oikeuksia kieltämällä yhdenkään vapaan miehen vangitsemisen ilman reilua oikeudenkäyntiä. Vaikka asiakirjaa ei voida nähdä esimerkillisenä ihmisoikeusjulistuksena nykypäivän näkökulmasta, loi se kuitenkin pohjaa myöhemmälle kehitykselle.
Luonnonoikeuksiin liittyvien oikeuksien pohdinta kehittyi puolestaan edelleen keskiajalla. 1200-luvun lopulla ilmaantui teoria sielun ja kehon erottamisesta, mikä vaikutti myös yksilöllisyyden kehittymiseen. Keskiajan kristillisessä filosofiassa ajateltiin samaan aikaan, että Jumala on istuttanut ihmisiin luonnollisen taipumuksen tehdä hyvää ja toimia sen mukaan. Erityisesti Tuomas Akvinolainen käsitteli tätä ajattelua ja nosti ihmisten erityisen aseman esiin muihin eläviin olentoihin verrattuna. Näistä ajatuksista oli puolestaan mahdollista jälleen uudestaan johtaa luonnonoikeudet. Tähän liittyvä teologinen ajattelu menetti kuitenkin valtaansa historian kuluessa: 1600- ja 1700-luvuilla ajattelijat omaksuivat näkemyksen, jonka mukaan ihmisoikeudet olivat ainoastaan ihmisjärjen tavoitettavissa, eivätkä ne näin ollen edellyttäneet uskoa Jumalaan. Valistuksen lopulla 1700-luvun lopussa käsitys ihmisoikeuksista maallisessa muodossaan korvasikin luonnonoikeuden käsitteen, vaikka luonnonoikeuksien nähtiin kuitenkin edelleen vaikuttavan taustalla. Englannin parlamentissa vuonna 1689 säädetty oikeuksien julistus voidaan puolestaan nähdä ihmisoikeuksien konkreettisena historiallisena edistymisenä valtiollisella tasolla. Sen onkin esitetty toimineen mallina nykyisille ihmisoikeusjulistuksille. Oikeuksien julistuksessa kiellettiin kohtuuttoman suuret takuut vangitsemisen yhteydessä, kohtuuton sakottaminen sekä julmat ja epätavalliset rangaistukset. Valistukseen liittyvä ajattelu puolestaan heijastui konkreettisesti yhteiskuntiin Yhdysvaltojen itsenäistymiskamppailun ja Ranskan vallankumouksen muodoissa, joissa ajettiin ihmisoikeuksien ja tasa-arvon ihanteita.
Ihmisoikeudet eivät joka tapauksessa ole pelkkiä asiakirjojen artikloja: ne liittyvät myös siihen, miten ajattelemme muista ja miten kohtelemme muita ihmisiä – mukaan lukien itseämme. Näihin liittyvien tunteidenkin kuuluu olla sellaisia, joita voimme jakaa ja kommunikoida muille ihmisille. Yleisinhimillinen kokemus oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta on yksi keskeinen vaatimus vaatia ihmisoikeuksien toteutumista maailmanlaajuisesti. Yhtä lailla tähän kokemukseen liittyvät myös universaalit käsitykset vapaudesta ja yksilöllisestä autonomiasta eli siitä, että yksilö voi tehdä moraalisia, itsenäisiä päätöksiä ja arvioita. Ihmisen autonomiaan liittyvä ajattelu ja sen kehitys voidaankin nähdä keskeisenä tekijänä ihmisoikeusajattelun kehityksessä. Tämä pitää sisällään jokaisen ihmisen näkemisen oikeudellisena yksilönä, joka on erillisyytensä myötä myös oikeutettu ihmisyytensä suojelemiseen ja koskemattomuuteen. Näihin oikeuksiin voidaan lukea muun muassa ravinnon saanti ja terveys. Samoin tulee ymmärtää, että ihmisoikeudet eivät koske ainoastaan ihmisen kehollista vaan myös henkistä olemista. Nämä kaikki asiat ja niiden toteutuminen tulee jälleen kerran tunnustaa itsessään mutta myös kaikissa muissa. Modernien ihmisoikeuksien hyväksymisen edellyttämät autonomian ja empatian käsitteet kehittyivätkin uudenlaiseen muotoonsa 1700-luvulla, vaikka niillä onkin syvät juuret historiassa. Useiden 1700-lukua edeltävien vuosisatojen aikana ihmisyksilö eriytyi – kuten olemme nähneet – asteittain yhteisöllisyyden hallitsevasta voimasta ja kehittyi yhä itsenäisemmäksi toimijaksi, sekä oikeudellisesta että psykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna.
Ihmisoikeuksien kehittymisen yhteydessä voidaan tarkastella myös yksilöiden kehitystä sosiaalisessa ja kulttuurisessa asiayhteydessä sen sijaan, että keskityttäisiin ainoastaan suurin historiallisiin ja yhteiskunnallisiin kehityslinjoihin. Tähän liittyen on esitetty, että ihmisoikeuksiin liittyvät yhteiskunnalliset muutokset syntyivät ennen kaikkea sitä kautta, että ihmisyksilöillä oli samanlaisia kokemuksia niihin liittyen ja olivat tähän liittyen kanssakäymisessä toistensa kanssa. Empatia on sisäänrakennettu ihmisen psykologiaan, mutta uudenlaiset kehitykset aatehistoriassa saivat ihmiset paremmin ymmärtämään heidän yksityisten kokemuksiensa olevan jaettavissa muiden kanssa. Jotta ihmisoikeudet pystyivät muuttumaan universaalisti tunnustetuiksi, oli tavallisten ihmisten ensin tärkeää hyväksyä ne. Tähän liittyen puolestaan modernin eurooppalaisen historian professori Lynn Hunt on nostanut esiin ihmisoikeuksien nousun aikaa edeltävien suosittujen romaanien merkityksen, kuten Jean-Jacques Rousseaun Julien ja Samuel Richardsonin Pamelan ja Clarissan. Romaanitaiteen merkittävä nousu 1700-luvulla onkin linkitetty myös kapitalismin ja keskiluokan nousuun, mutta myös ydinperheen ja sukupuoliroolien käsitysten muutoksiin ja jopa nationalismin syntyyn. Myös valistuksen esiin nostama autonomian ihanne sopii tähän kehityskulkuun. Immanuel Kant esitti tähän liittyen, että valistus on älyllistä autonomiaa, kykyä ajatella itse. Politiikantutkia Benedict Anderson on puolestaan nostanut esiin, että sanomalehdet ja romaanitaide vaikuttivat sellaisen yhteisön kehittymiseen, jota nationalismi tarvitsee ollakseen elinvoimainen. Kaikkiin näihin ilmiöihin liittyvää asenneta ja yksilön kokemusta voidaan kuvailla käsitteellä kuviteltu empatia. Sen sijaan, että kuviteltu empatia tulisi nähdä ainoastaan nationalismin perustana, on se vielä parempi ihmisoikeuksien perustan kuvaajana. Siihen kuuluukin kyky siihen, että kyetään kuvittelemaan jonkun toisen kykenevän olemaan samankaltainen kuin itse.
Keskeisin ihmisoikeuksien myöhempään kehitykseen liittyvä asiakirja on kiistatta YK:n vuonna 1948 säätämä ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Se vahvisti jo 1700-luvulla esiin nousseet yksilönoikeudet, joihin kuuluivat tasavertaisuus lain edessä, sananvapaus, uskonnonvapaus, vapaus osallistua poliittiseen päätöksentekoon, yksityisomaisuuden suojeleminen sekä kidutuksen ja julmien rangaistusten kielto. Samalla se myös kielsi orjuuden ja puhui yleisen äänioikeuden puolesta. Siinä tuotiin myös esiin ihmisten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, kansallisuuteen ja avioliiton solmimiseen. Julistuksen kunnianhimosta kertovat siinä mainitut, kiistanalaisemmat oikeudet sosiaaliturvaan, työntekoon ja siihen liittyvään sopivaan korvaukseen, lepoon ja vapaa-aikaan sekä koulutukseen, jonka tulisi olla ilmaista peruskoulun osalta. YK:n ihmisoikeusjulistus eroaa sitä edeltäneistä ajatuksista nostamalla esiin juuri hyvinvointiin liittyviä laajempia oikeuksia. Klassiset 1600- ja 1700-lukujen ensimmäisen sukupolven oikeudet olivat negatiivisia: ne halusivat ensisijaisesti estää väärinkäytökset, lukuun ottamatta mahdollisesti oikeuksia elämään ja omaisuuteen. YK:n julistukseen lisätyt oikeudet ovat puolestaan positiivisia: niissä painotetaan sitä, että yksilöllä on itse vapaus päättää, miten toimii elämässään. Tätä kautta oikeuksien määrä on lisääntynyt, samoin kuin niiden piiriin kuuluvat yksilöt. Näitä positiivisia oikeuksia voidaan toisaalta myös lähestyä laajemman hyvän elämän pohdinnan kautta, eikä yhdistää niitä suoraan muihin ihmisoikeuksiin niiden toteuttamiseen liittyvän velvoitteen kautta.
Julistuksen julkistamisen aikaan 1940-luvun lopussa kylmä sota oli juuri alkanut, ja asiakirja nähtiinkin vahvemmin tavoiteltavana ihanteena, aidon ja välittömästi tavoitettavan todellisuuden sijaan. Se nosti esiin moraalisia velvollisuuksia, jotka kansainvälisen yhteisön tulisi ottaa vastuulleen, muttei kuitenkaan esittänyt keinoja saavuttaa niitä. Nykypäivänä voidaan puolestaan esittää, että nämä tavoitteet ovat lähempänä toteutumista; vähintäänkin meillä on aito mahdollisuus saavuttaa ne. Kuitenkin, kuten nykyinen aikamme on osoittanut, tämä on ehkä yksi suurimmista haasteista, joita ihmiskunta tällä hetkellä kohtaa.
YK:n ihmisoikeusjulistus on joka tapauksessa asettanut kansainvälisen keskustelun standardit ihmisoikeuksista käytävään keskusteluun yli 70 vuoden ajan ja samalla kiteyttänyt sitä edeltäneiden 150 vuoden mittaisen taistelun ihmisoikeuksista. On esitetty, että kun ihmisoikeuksiin liittyvän historiallisen ajattelun teologinen tausta hylättiin, ei sitä olla onnistuttu korvaamaan uudella perustelulla. Tämä on johtanut siihen, että ihmisoikeuksien määrittelyyn ei nykypäivänä ole yhtä laajasti hyväksyttyä perustelua; luonnonoikeuden perusteluna nähtiin luonnonlait, mutta modernien ihmisoikeuksien perusteleminen aukottomasti on hankalampaa. Ihmisoikeuksien ollessa nykyään universaali normi ja yleisesti hyväksyttyjä voidaan kuitenkin olettaa, että ihmiset kokevat ne ainakin osittain samanlaisina. Seuraavassa blogitekstissä syvennynkin siihen, miten ihmisoikeudet nykypäivänä määritellään ja mitä kaikkea tähän liittyy.
Lähteet:
Clapham, Andrew (2015) Human rights: A very short introduction. Hampshire: Oxford University Press.
Griffin, James (2008) On human rights. Oxford: Oxford University Press.
Hunt, Lynn. (2007) Inventing human rights: a history. New York: W.W. Norton.
Joseph, Peter (2017) The new human rights movement. Dallas: BenBella Books.
Pogge, Thomas. (2008) World poverty and human rights: cosmopolitan responsibilities and reforms. 2nd ed. Cambridge: Polity Press.
