Max Tallberg
Yhteiskunnan tehtävänä tulisi olla tukea sen jäsenten hyvinvointia, sen sijaan, että heidät jätetään yksin kilpailemaan keskenään menestyksestä. Tämä näkemys oli esillä jo Platonin ajattelussa, mutta se on modernissa maailmassa korvattu ajatuksella siitä, että yhteiskunnan ei tulisi sekaantua ihmisten henkilökohtaiseen onnen etsintään. Ei ole kuitenkaan mitään syytä, miksi hyvin toimiva, demokraattinen, inhimillisiin arvoihin ja tieteelliseen tietoon näkemyksensä pohjaava yhteiskunta ei voisi hienovaraisesti tukea jäseniään myös hyvän elämän etsinnässä. Vähintä, mitä se voi tehdä, on kuitenkin tukea jokaisen yksilön aitoa vapautta, jonka avulla yksilö voi kulkea kohti tätä päämäärää.
Tämä pätee myös yrityksiin, muihin taloudellisiin toimijoihin ja talouteen ylipäätään. Näiden toiminnan keskeisenä pyrkimyksenä tulisi olla tukea yksilöä hyvän elämän saavuttamisessa. Britanniassa muutama vuosi sitten tehty nelipäiväisen työviikon kokeilu sopii tähän ajatteluun erinomaisen hyvin. Kokeiluun – joka kesti noin puoli vuotta – osallistui 61 työpaikkaa ja noin 2900 työntekijää. Tulokset olivat häkellyttäviä: nelipäiväiseen työviikkoon siirtyi pysyvästi kolmasosa kokeilussa mukana olleista yrityksistä, ja yli 90 prosenttia päätti jatkaa mallia toistaiseksi. Keskeinen syy tämän taustalla oli työntekijöiden parantunut hyvinvointi, sekä fyysinen että psyykkinen. Kokeiluun osallistuneiden stressitasot laskivat ja samaan aikaan sekä ahdistus, väsymys että uniongelmat vähenivät. Sairauspoissaolot vähenivät myös kahdella kolmasosalla. Yritykset säästivät tämän lisäksi rekrytointi kuluissaan, koska työntekijät eivät halunneet yhtä hanakasti vaihtaa työpaikkaa. Tämä on vielä suurempi etu siksi, että tämä päti myös parhaisiin työntekijöihin. Kokeilun myötä yritykset pystyivät myös houkuttelemaan kyvykkäämpiä uusia työntekijöitä.
Keskeinen tutkimustulos oli myös, että työntekijät saivat nelipäiväisen työviikon aikana enemmän työtä tehtyä kuin viisipäiväisen työviikon aikana. Tämä ei kuitenkaan johtunut ainoastaan lyhemmästä työviikosta, vaan myös siitä, että samaan aikaan työntekoa tehostettiin muun muassa vähentämällä kokouksiin käytettyä aikaa, jolloin työntekijät pystyivät keskittymään paremmin varsinaiseen työhönsä. Kukaan kokeiseen osallistujista ei halunnut luopua uudesta lyhyemmästä työviikostaan, ja 15 % prosenttia osallistujista sanoi myös, että mikään rahamäärä ei saisi heitä siirtymään takaisin vanhaan malliin. Keskeistä on myös todeta, että jokaiselle työntekijälle olisi annettava vapaus päättää, minä päivänä pitäisi vapaapäivän, tai vaihtoehtoisesti päättää tehdä työtä viisi päivää viikossa mutta vähemmän jokaisena yksittäisenä päivänä. Lisäksi niille, jotka omasta halustaan haluavat tehdä pitempää työpäivää – jopa pitempää kuin aiemmin – tulisi myös mahdollistaa tämä vaihtoehto.
Nelipäiväiseen työviikkoon liittyvät tutkimustulokset voidaan liittää myös laajempaan pohdintaan yksilöstä ja hänen suhteestaan työntekoon. Nykyään työntekijöitä kiritetään monissa työnpaikoissa mahdollisimman tehokkaiksi. Tämä johtaa kiireeseen ja stressiin, joiden myötä monet uupuvat ennemmin tai myöhemmin. Stressaantuneena ja kiireisenä työn laatu usein myös kärsii, joten voidaan ajatella, että vaatimalla työntekijöiltään liikaa työnantaja vahingoittaa lopulta itseään ja omia menestymisen edellytyksiään. Liian suuret vaatimukset voivatkin lopulta johtaa tehokkuuden vähenemiseen pitkällä aikavälillä. Tässä tekstissä esitelty tutkimus kertoo kuitenkin siitä, että oikeastaan ihmiset saavat parempia työtuloksia aikaan, kun heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan ensin. Suurin osa työntekijöistä ovat myös tunnollisia ammattinsa harjoittajia, jotka haluavat hoitaa työnsä hyvin, eikä siksi liika ulkoinen painostus ja vaatimistaso ole järkevä lähestymistapa heidän työntekoonsa. On myös järkeenkäypää esittää, että kun ihminen voi hyvin, hän on myös luovempi. Tämä puolestaan säteilee parempina ideoina, jotka omalta osaltaan parantavat koko työyhteisön työpanosta.
On myös perusteltua ajatella, että sama lähestymistapa – se, jossa huolehditaan ensin ihmisten hyvinvoinnista – säteilisi koko yhteiskunnan hyvinvointiin, jos se otettaisiin laajemmin käyttöön koko ihmisyksilön ja hänen elämänsä osalta. Perustulo voisi olla tässä yhteydessä perusteltu lähestymistapa ja politiikan keino. Perustuloa nauttiva yksilö tietäisi itse parhaiten, mihin hän tätä etuutta käyttäisi, ja tämä säteilisi väistämättä hänen hyvinvointiinsa. Vanhempi voisi esimerkiksi perustulon ja lyhyemmän työviikon turvin olla enemmän läsnä lapselleen ja panostaa hänen hyvinvointiinsa muun muassa harrastusten tai ravitsevamman ruoan kautta. Näin myös lapsi voisi paremmin ja hänen kehitystään tuettaisiin. Perustulo johtaisi myös siihen, että yksilöllä olisi parempi mahdollisuus tehdä juuri sellaista työtä, jota hän haluaa tehdä. Tämäkin vaikuttaisi hänen hyvinvointiinsa valtavasti. Hyvinvoiva yksilö myös puolestaan johtaisi varmasti säästöihin monella yhteiskunnan osa-alueella, kun yksilöiden ongelmien korjaamiseen ei tarvitsisi käyttää valtavia resursseja. Osittaisena perustulo myös kannustaisi työntekoon, joten yhteiskunta ei myöskään menettäisi tätä kautta liikaa talouden saralla. Jos taas perustulo olisi liian kallis toteuttaa tai heikentäisi liikaa työn kannustimia, tulisi kuitenkin sen kaltaista politiikkaa – sellaista, joka ottaa lähtökohdakseen ihmisyksilön aidon hyvinvoinnin – harjoittaa.
Ehkä siis nelipäiväisen työviikon tuloksia voidaan näin soveltaa laajemminkin näkemykseemme ihmisen hyvinvoinnista ja suhteesta yhteiskuntaan? Siinä lähdettäisiin liikkeelle siitä, että yksilö itse tietää, miten hän voi parantaa elämänsä laatua, kun hänelle annetaan siihen mahdollistavat työkalut. Vaikka ajateltaisiin, että näkemystä onnellisesta elämästä ei voida ulkoistaa yhteiskunnalle, on kuitenkin selvää, että yhteiskunta ja yritykset voivat olla osaltaan mukana luomassa sen edellytyksiä jokaiselle jäsenellen. Sekä perustulo että nelipäiväinen työviikko pohjautuvat yksilön vapauden hyödyntämiseen – perustulo esittää, että ihminen osaa sen avulla itse parantaa elämänlaatuaan ja nelipäiväinen työviikko esittää, että kun ihmiselle annetaan vastuu omasta työstään ja jaksamisestaan, säteilee tämä koko yritykseen parempien lopputulosten osalta.
Lähteet:
https://www.hs.fi/talous/art-2000009407078.html
https://www.theguardian.com/money/2023/feb/21/four-day-week-uk-trial-success-pattern
https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-02-21/four-day-work-week-uk-study-finds-majority-of-employers-shiftinghttps://www.bbc.com/news/business-64669987
