Max Tallberg
Ihmiskunta on historian saatossa esittänyt lukuisia visioita paremmasta maailmasta, joihin myös demokratia lukeutuu. Voidaan kuitenkin esittää ajatus, että yksikään näistä visioista ei ole käytännön tasolla toiminut niin hyvin kuin sen esittäjä on ajatellut. Oman näkemykseni mukaan suurin syy tähän on ihmisluonto. Ihmiset ovat lopulta he, jotka määrittävät teoreettisten mallien käytännön toimivuuden. Erityisen tärkeäksi tekijäksi nousee tässä yhteydessä johtajien vallankäyttö ja vaikuttamisyritykset tavallisiin kansalaisiin. Tästä syystä paneudun tässä tekstissä vahvimmin juuri ihmisluontoon selvittäessäni, mitä ongelmia demokratiaan nykypäivänä liittyy.
Demokratian suhteen on perinteisesti otettu populistisen ihanteen näkökulma, joka korostaa tavallisten kansalaisten roolia demokraattisten yhteisöjen politiikan määrittelijöinä. Tämän lähestymistavan on kuitenkin esitetty olevan nykypäivänä epärealistinen. Nykyään vallassa olevilla demokratian teorioilla onkin yhden näkemyksen mukaan juuri se haaste, että ne eivät kuvaa ihmisyksilöä realistisesti vaan idealistisesti ja romanttisesti.
Demokratian on myös esitetty vastakkaisesti toimivan ennen kaikkea valtaapitävien valintamekanismina. Esimerkiksi Joseph Schumpeter on nostanut esiin, että demokratia ei tarkoita eikä voi tarkoittaa sitä, että kansalla on valta missään todellisessa käytännöllisessä mielessä, vaan että kansalla on ainoastaan mahdollisuus hyväksyä tai hylätä valtaapitävät. Tämä voisikin olla realistisempi malli, kun tarkastellaan nykypäivän yhteiskuntia. Nykyään vallalla onkin demokratioissa enimmäkseen edustuksellisen demokratian malli, jossa tavalliset kansalaiset valitsevat kansanedustajat, jotka puolestaan harjoittavat kyseisen maan politiikka. Tämän mallin toisena vaihtoehtona on nähty suora demokratia.
Kun lähestytään nykydemokratian ongelmia ihmisluonnosta käsin, on alkuun paikallaan nostaa esiin huomio siitä, että ihmiset eivät usein pohjaa mielipiteitään objektiiviseen, yksilöstä riippumattomaan tietoon. Tunnetaankin monia eri kognitiivisia harhoja, jotka vaikuttavat vahvasti ihmisten mielipiteisiin. Meillä on esimerkiksi usein ennakkoluuloja eri ryhmiä kohtaan. Liitämme ensinnäkin usein positiivisia ennakkoasenteita siihen ryhmään, johon kuulumme. Sen lisäksi identifioimme vahvasti tähän ryhmään. Tunnemme usein myös ennakkoluuloja niitä ryhmiä kohtaan, joihin emme kuulu. Suhtaudumme usein myös vihamielisesti itsemme ulkopuolella oleviin ryhmiin, vaikka tälle ei olisi mitään järkevää syytä. Hyväksymme usein myös oman ryhmämme mahdolliset rikkomukset mutta tuomitsemme muiden ryhmien pienetkin väärinkäytökset. Lojaalisuutemme omaa ryhmäämme kohtaan voisi näin ajatella olevan tärkeämpää meille kuin totuuteen perustuva näkökanta.
Vahvistusharha tarkoittaa puolestaan sitä, että ihmisellä on tapana hyväksyä sellaiset todisteet, jotka ovat yhteensopivia yksilön omien ennakkokäsitysten kanssa. Samoin yksilöllä on tapana kieltää tai sivuuttaa tietoa, joka ei sovi yhteen yksilön aiemman tiedon kanssa. Monelle totuuden etsiminen ei siis ole yhtä tärkeää kuin oman mielipiteen puolustus ja tähän liittyvät vastakkaiset todisteet voivatkin saada monia uskomaan yhä vahvemmin alkuperäisiin ajatuksiinsa. Tähän liittyy myös esimerkiksi sanomalehtien lukeminen: usein luetaan niitä lehtiä, jotka ovat jo valmiiksi samalla kannalla kuin mitä itse on.
Saatavuusharha tarkoittaa puolestaan sitä, että ihmiset luottavat usein sellaiseen tietoon, joka tulee helposti mieleen. Tämä taas johtaa vinoutumaan tilanteiden arvioimisen tai päätöksenteon suhteen. Jos esimerkiksi uutisissa on nostettu esiin lasten kidnappaukset, voivat ihmiset luulla, että ne ovat nyt yleisempiä kuin koskaan ennen, vaikka ne oikeasti olisivat vähenemään päin. Tästä syystä ihmiset voivat myös usein keskittyä vääriin asioihin politiikkaan liittyen.
Viitekehysvaikutus puolestaan tarkoittaa sitä, että se, miten tietty informaatio esitetään vaikuttaa vahvasti siihen, miten ihmiset arvioivat sen. On myös havaittu, että vahvat tunteet johtavat usein siihen, että yksilö sivuuttaa faktoja ja omaksuu polarisoivia ja ennakkoluuloisia mielipiteitä. On myös näyttöä siitä, että yksilön mieliala vaikuttaa siihen, millaisia johtopäätöksiä hän tekee. Ihmisiin vaikuttaa näiden harhojen lisäksi vahvasti myös se, mitä muut ihmiset ajattelevat. Tämä pätee erityisesti auktoriteetteihin. Usein myös yksilö uskoo sen, mitä enemmistö uskoo, tai mitä oma ryhmä uskoo, vaikka tämä usko olisi epärationaalista.
Tämän tiedon myötä onkin selvää, että voidaan vetää johtopäätös, että ihmiset eivät usein suhtaudu politiikkaan tai siihen liittyviin mielipiteisiinsä objektiivisesti. Jason Brennan onkin nostanut esiin kolme erityyppistä ideaalityyppiä kansalaisista, silloin kun puhutaan heidän politiikan tietämyksestään. Ensimmäinen ryhmä ei ole kiinnostunut politiikasta. Heitä puhuttelevat vahvat ja jäykät kannat poliittisiin kysymyksiin. Heillä on myös erittäin vähän tai ei ollenkaan tietoa sosiaalitieteen teorioista, joita tarvittaisiin poliittisten ilmiöiden ymmärtämiseen ja arviointiin. He keskittyvätkin päivittäiseen elämäänsä ja sivuuttavat yleensä politiikan. Suuri osa heistä, jotka eivät äänestä, kuuluvat Brennanin mukaan tähän ryhmään.
Toinen ihmisryhmä suhtautuu politiikkaan suurten tunteiden kautta. Heillä on vahvat ja usein jäykät maailmankuvat. He osaavat esittää argumentteja omiin uskomuksiinsa liittyen, mutta heillä on usein vaikeuksia selittää eroavia mielipiteitä tavalla, jota muiden näkemysten kannattajat voisivat pitää tyydyttävinä. He siis kuluttavat poliittista sisältöä, mutta usein puolueellisesta näkökulmasta ja etsivät tietoa, joka sopii yhteen näiden näkökulmien kanssa. Heillä on usein myös liian suuri itseluottamus ja heidän poliittiset mielipiteensä muodostavat osan heidän identiteetistään ja he halveksivat ihmisiä, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Suuri osa heistä, jotka äänestävät aktiivisesti ja ottavat aktiivisesti osaa politiikkaan aktivisteina tai puoluejäseninä kuuluvat Brennanin mukaan tähän ryhmään.
Kolmas ryhmä lähestyy politiikkaa tieteellisestä ja rationaalisesta näkökulmasta käsin. Heidän mielipiteensä pohjaavat vahvasti sosiaalitieteisiin ja filosofiaan. He ovat itsetietoisia ja uskovat vain oikeisiin, tieteellisesti todettuihin näyttöihin. He osaavat myös selittää vastakkaisia mielipiteitä tavalla, joka tyydyttää näiden mielipiteiden kannattajia. He ovat kiinnostuneita politiikasta mutta omaavat samaan aikaan asenteen, joka ei ole intohimoinen, osaksi siitä syystä, että he haluavat välttää puolueellisuuden. He eivät myöskään ajattele, että he, jotka eivät ole samaa mieltä kanssaan olisivat tyhmiä, pahoja tai itsekkäitä. Kukaan yksilö ei lopulta kuitenkaan kuulu yksinään yhteen näistä ideaaliryhmistä, eivätkä ne kuvaa kaikkia yhtä tarkasti. Kaikilla on myös jotain puolueellisuutta näkemyksissään.
Sen sijaan, että ihmisyksilö nähtäisiin rationaalisena ja objektiivisena toimijana, onkin esitetty näkemys yksilöstä ennen kaikkea osana sosiaalisia ryhmiä, joihin kuuluu monta monimutkaista sosiaalista identiteettiä ja ryhmiin liittyvää yhteenkuuluvuutta. Äänestämistä voidaan myös ymmärtää tämän näkökulman kautta. Tähän liittyen myös puoluepreferenssi vaikuttaa vahvasti ihmisten poliittisiin mielipiteisiin. Useimmille ihmisille puolueuskollisuus tarkoittaakin ennen kaikkea yhteenkuuluvuutta omaan ryhmään, eikä niinkään ajettuun politiikkaan tai ideologiaan. Sen sijaan monet antavat oman puolueensa kertoa yksilölle, mitä ajankohtaisista asioista tulisi ajatella, ainakin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa liberaalit kannattavat useimmiten Demokraatteja ja konservatiiviset Republikaaneja. Puolueiden näkemykset voivat kuitenkin monessa asiassa olla ristiriidassa äänestäjän omien mielipiteiden kanssa. Sen sijaan ryhmälojaliteetti onkin se, mikä on keskeistä.
Lähteet:
Achen, C. H. & Bartels, L. M. (2017) Democracy for realists why elections do not produce responsive government / Christopher H. Achen, Larry M. Bartels. [Online]. Princeton: Princeton University Press.
Brennan, J. (2017) Against democracy / Jason Brennan ; with a new preface by the author. [Online]. Princeton, NJ: Princeton University Press.
