Max Tallberg
Johdanto
Maailman absoluuttisessa köyhyydessä oleviin ihmisiin kohdistuu monia ennakkokäsityksiä, jotka eivät lopulta ole tosia. Ymmärtämällä heidän elämäntilannettaan sen sijaan faktojen kautta, on mahdollisuutemme auttaa heitä myös paljon parempi. Kun heitä autetaan, tulisikin auttajien aina tuntea hyvin paikallinen yhteisö ja sen tarpeet ja erityispiirteet. Joka tapauksessa on myös selvää, että keskeistä on kuunnella globaalin etelän ihmisten omia ratkaisuja ja mahdollistaa heille tilanne, jossa he voivat itse parantaa asemaansa. Lopulta parhaat ratkaisut löytyvät usein näiltä ihmisiltä itseltään.
Näistä kaikista syistä käsittelen tässä tekstissä globaalin etelän maiden ihmisten elämän ilmiöitä heidän omasta näkökulmastaan käsin. Käytän pääsääntöisenä lähteenä näissä blogiteksteissä Banerjeen ja Duflon kirjaa Poor economics: a radical rethinking of the way to fight global poverty. He lähestyvät tätä aihetta muutamasta eri teemasta käsin, joihin lukeutuu perheet, yhteisöt ja koulutus. Nostan esiin kirjassa korostettuja erilaisia haasteita, joita köyhien auttamiseen liittyy, sekä erilaisia esitettyjä ratkaisuja. Käytän lähteenäni myös yhdistyksemme äskettäin tekemää haastattelua Keniassa vaikuttavan Home Street Homen perustajien kanssa. Haastattelussa kuulimme monta kiinnostavaa näkökulmaa heidän arjestaan.
Riskitekijät, väärät uskomukset ja itseään toteuttavat ennusteet
Globaalin etelän heikossa asemassa olevien vähävaraisten ihmisten elämässä on monia riskitekijöitä, kuten alhainen tulotaso tai ruoan puute, mutta myös poliittinen väkivalta, rikollisuus ja korruptio. Monet sellaiset tapahtumat, jotka näyttäytyvät rikkaiden maiden kansalaisille katastrofaalisina, ovat köyhille jokapäiväistä ja tulevat hädin tuskin huomatuiksi heidän elämässään. Jatkuva pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu, vaikuttaa myös näiden ihmisten kykyyn saavuttaa potentiaalinsa. Näiden ihmisten elämässä on ruoan turvaamisen – ja jo edellä mainitsemieni riskien – lisäksi paljon muitakin riskitekijöitä, kuten terveys ja toimeentulon varmistaminen. Toimeentulo yritetään usein varmistaa erilaisilla investoinneilla, jotka syövät varoja. Yhteiskunta ei myöskään huolehdi globaalissa etelässä monista niistä asioista, jotka toimivat globaalissa pohjoisessa. Esimerkkejä tästä ovat mm. veden puhdistaminen ja viemäröinti, mutta ajatellakseni mm. myös vanhustenhoito ja työttömyysturva. Vähävaraiset ihmiset joutuvat siis ratkaisemaan näitä ongelmia itse.
Globaalin etelän kaikista heikoimmissa asemissa olevilta puuttuu usein myös keskeistä tietoa elämäänsä liittyen, ja he voivat siitä syystä uskoa asioita, jotka eivät ole tosia. He ovat esim. usein epävarmoja rokotusten tehosta tai eivät usko tarpeeksi koulutuksen voimaan varsinkaan sen ensimmäisinä vuosina, eivätkä välttämättä tiedä, mitä poliitikot tekevät noustuaan valtaan. Yksinkertaisen informaation jakaminen on kuitenkin usein auttanut näitä ihmisiä ratkaisevan paljon, mutta tähän liittyy useampi ehto. Uuden tiedon tulee toimiakseen kertoa jotain mitä ihmiset eivät vielä tiedä, tehdä se kiinnostavasti ja yksinkertaisesti ja sen tulee tulla luotettavasta lähteestä. On ollut esim. tapauksia, jolloin maanviljelijät ovat käyttäneet liikaa lannoitetta. Tämä asia olisi kuitenkin helppo korjata varmistamalla, että he saavat koulutusta ja tietoa lannoitteiden käytöstä ja näin ollen parhaimmat mahdollisuudet onnistua työssään.
Odotukset ihmisten tekoihin liittyen, siihen mihin he pystyvät tai eivät pysty, muuttuvat myös liian usein itseään toteuttaviksi ennusteiksi. On esimerkiksi tapauksia joissa lapset lopettavat koulunkäynnin, jos opettajat pitävät heitä lahjattomina, tai hedelmien myyjät eivät yritä maksaa velkojaan, koska ajattelevat, että he velkaantuvat pian taas uudestaan. Myöskään poliitikoilla, joilla ei ole kannustimia parantaa ihmisten elämää, eivät tämän seurauksena tee sitä. Kaikkiin näihin asioihin liittyvien odotusten muuttaminen ei ole helppoa, mutta ei myöskään mahdotonta.
Globaalin etelän tukemisen mahdollisuuksista
Kun pohditaan, miten globaalin etelän ihmisten tilannetta voisi tehokkaimmin parantaa, on keskeistä heti alkuun jättää syrjään holhoava asenne. Globaalin etelän vähävaraiset ihmiset eivät usein ota käyttöön globaalin pohjoisen edustajien heille laatimia suunnitelmia, koska he eivät usko niiden vaikutuksiin yhtä vahvasti kuin niiden laatijat. Vaikka (jotkut) vähävaraiset eivät aina otakaan käyttöön esimerkiksi terveyteen liittyviä apukeinoja (esimerkiksi rokotteita), terveys on kuitenkin heille tärkeää. Ongelma ei ole, ettei terveyteen panostettaisi, vaan se, että rahaa käytetään usein kalliiseen oireiden hoitoon halvan ennaltaehkäisyn sijaan. Usein terveydenhuolto on myös globaalissa etelässä todella kallista, koska näiden maiden valtiot eivät kykene rahoittamaan toimivaa terveydenhuoltojärjestelmää.
Olen aiemmissa blogiteksteissäni nostanut esiin ajatuksen siitä, että globaalin etelän ihmisten tilanteen parantaminen voidaan nähdä koko globaalin yhteisön kohtalon kysymyksenä. Yksi keskeinen tähän liittyvä teema on maailman ihmisten kasvava lukumäärä, joka asettaa entistä suuremmat vaatimukset luonnonresurssien käytölle ja niiden osalta sellaisen tason, jonka usein esitetään olevan kestämätön. Globaalin etelän tyttöjen ja naisten terveyttä tulisikin tähän liittyen tukea lisäämällä siihen liittyvää tietoa mahdollisimman paljon ja varmistamalla erilaisia keinoja, joilla ehkäisy olisi kaikkien saatavilla. Näin näillä ihmisillä olisi itsellään tieto ja oikeus aidosti suunnitella oma lapsi määränsä, kuten tilanne jo globaalissa pohjoisessa on.
Myös normeja tulisi kuitenkin muuttaa, myös talouden osalta, jossa lapset nähdään toimivana taloudellisena investointina. Normien muuttaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta se on ehdottomasti mahdollista, etenkin, kun edetään pienin askelin. Lasten lukumäärään liittyvä keskeinen ajatus on se, että lapset voivat myöhemmin huolehtia ikääntyneistä vanhemmistaan, kun yhteiskunta ei pysty tätä tekemään.
Koska tyttöjen mukanaan tuomat taloudelliset edut ovat vanhemmille pienempiä poikiin verrattuna, heihin panostetaan myös vähemmän. Tämä johtuu myötäjäisistä ja siitä, että tytöt voivat huolehtia vanhemmistaan huonommin vanhuuden päivien koittaessa. Tehokkaat turvaverkot, esim. terveysvakuutus ja eläke tai edes mahdollisuus säästää eläkettä varten, voisivatkin johtaa merkittävään lapsimäärän vähenemiseen ja ehkä pienempään tyttöjen syrjintään, kun lasten tuomat taloudelliset edut vanhemmilleen eivät enää olisi keskeisessä asemassa. Onkin selvää, että monella yhteiskunnallisella uudistuksella olisi valtavat välilliset vaikutukset myös yksilöiden elämään. Nämä vaikutukset puolestaan heijastuisivat varmasti positiivisesti uudestaan myös yhteiskunnan tasolla.
Elämä kylissä ja kaupungeissa
Suuri osa globaalin etelän maaseudulla asuvista kuuluu kyläyhteisöihin. Näissä kylissä tärkeäksi koettu keino vastata riskeihin on auttaa muita kyläläisiä. Suurin osa kylissä asuvista tunteekin muut kyläläiset hyvin. Tämä apu on usein myös vastavuoroista ja hyödyttää näin kaikkia. Apu ei kuitenkaan toimi läheskään täydellisesti, kun aina riittävää tukea ei ole tarjolla. Myös esimerkiksi negatiiviset muutokset yhden perheenjäsenen terveydessä johtavat usein koko perheen pienempään kulutukseen, kun sairastuneesta pitää huolehtia. Näin ollen perheen muidenkin jäsenten hyvinvointi laskee. Varaukseton tuki voi myös johtaa siihen, että muut eivät enää työskentele tehokkaasti ja voi johtaa sitä kautta moraalikatoon, tai siihen, että pyydetään apua, vaikka sitä ei tarvita, tai että apua ei puolestaan itse anneta, kun muut sitä pyytävät. Tärkeää olisikin pystyä auttamaan kaikkia mutta samalla varmistaa se, että he avun myötä olisivat edelleen valmiita ponnistelemaan parantaakseen elämäänsä lisää. Perustulo, joka olisi sopivalla tasolla, voisi aikaansaada tämän, jos sillä ei pystyisi kattamaan kaikkia tarpeita vaan se kannustaisi ihmisiä käyttämään kyseinen rahasumma tavalla joka loisi lisää hyvinvointia. Perustulo ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan ihmisille tulisi myös taata riittävä koulutuksen taso ja talous, jossa luotaisiin työpaikkoja investointien kautta.
Suurimmassa osassa globaalin etelän kaupungeista puolestaan on vain vähän suunniteltua asumista köyhimmille, ja he joutuvat usein ahtautumaan pieniin maa-alueisiin, jotka voivat olla suoalueella tai jopa kaatopaikalla. Kylän ympäristö onkin usein kaupungin ympäristöä parempi. Jos yksinäinen mies tekee kaupungissa töitä muutaman kuukauden, hän ei tarvitse kunnollista asumista, mutta ei samaan aikaan kuitenkaan halua sellaista elämää perheelleen. On myös riski, että muutat kotiin kaupungissa mutta menetät sen jälkeen työsi. Kylän verkostot ovat siinäkin mielessä hyödyksi ongelmatilanteissa, että ne auttavat myös esim. sairastapauksissa. Tästä syystä on helpompaa muuttaa kaupunkiin, jos tuntee ihmisiä siellä, sillä he voivat auttaa ja majoittaa tutun perhe heti muuton jälkeen tai auttaa löytämään töitä. Tällä tavalla kylän yhteisöllisyyden opit ja kontaktit ovat myös edellytys kaupunkiin asetuttaessa.
Nykykehitys on kuitenkin johtamassa siihen, että yhä useampi kyläyhteisö tuhoutuu ja ihmisten on näin ollen pakko muuttaa kaupunkeihin ja asettua elämään niiden slummeihin. Jos esim. puhtaaseen veteen liittyvät ongelmat saataisiin paremmin ratkaistuksi maaseudulla, niin myös muuttoliikkeet kaupunkien slummeihin vähenisivät. Ilmastonmuutoksen on ennustettu vaikeuttavan makean veden saantia, joten tämäkin asetelma liittyy lopulta välillisesti ilmaston tulevaan kehitykseen.
Koulutus ei näyttäydy aina parhaana vaihtoehtona, vaikka työpaikka hallinnossa kiinnostaa
Koulutus nostetaan usein esiin keskeisenä keinona parantaa globaalin etelän ihmisten tilannetta. Merkittävä osa Globaalin etelän lapsista ei kuitenkaan kuulu koulutuksen piiriin, johtuen sosioekonomisesta taustasta tai vammasta. Toisen asteen koulutus ei myöskään ole osa YK:n vuosituhattavoitteita, mutta sen osalta on kuitenkin edistytty. Opettajat ovat kuitenkin kalliita ja vaihtoehtoiskustannus perheille on suurempi, koska teini-ikäiset voivat jo tehdä töitä. Vuosituhattavoitteet eivät myöskään määritä, että koulussa pitäisi oppia jotain, eikä osallistuminen tarkoita automaattisesti oppimista. Ongelmana onkin koulutuksen laatu sekä myös se, että rikkaiden lapset käyvät paremmissa kouluissa, kun taas köyhien lapset käyvät kouluissa, joissa heitä ei haluta elleivät he osoita ilmiömäisiä kykyjä, ja usein lopulta jättäytyvät tästä syystä koulusta pois. Koulutus on ja olisi kuitenkin kallisarvoista jokaisella tasolla. Vanhemmat kuitenkin käyttäytyvät kuin tämä olisi köyhyysloukku, ja niihin liittyvät odotukset luovat myös asiasta todellisuudessa sellaisen.
Kaikkialla vähävaraisten parissa toivotaan joka tapauksessa eniten, että lapsista tulee hallinnon työntekijöitä, koska se on varmaa työtä vakaassa asemassa, vaikkei työ ole kovin jännittävää. Tämä stabiilius onkin yksi asia, joka erottaa keskiluokan vähävaraisista. Se johtaa siihen, että on helpompi sitoutua tulevaisuuden panostuksiin ja myös helpottaa lainanottoa. Silloin myös lapset hyväksytään helpommin kouluun, sairaalat antavat enemmän kallista hoitoa, ja muut perheenjäsenet voivat investoida omiin yrityksiinsä ja ne voivat näin kasvaa.
Vakuuttamisen haasteet ja moraalikato hankaloittavat köyhyyden vähentämistä
Yksi keino suojella vähävaraisia ja heikomassa asemissa olevia ihmisiä elämään liittyvistä riskeistä olisi vakuutuksen hankkiminen. Aito vakuutusyhtiön vakuutus on kuitenkin harvinaista köyhillä, esim. terveyteen tai maatalouden riskeihin liittyen. Vakuutusyhtiöt ja vähävaraiset hyötyisivät kuitenkin molemmat vakuuttamisesta, tarvittaisiin vain tämän markkinan organisointia. Tähän on onneksi jo investoitu, mutta asiaa pitäisi edelleen edistää. Ongelma terveysvakuutusten ja työttömyystukien kohdalla on kuitenkin myös se, että ne, jotka niitä vähiten todennäköisesti tarvitsevat usein luopuvat osallisuudestaan. Tämä johtaa siihen, että jäljelle jäävillä on suurempi todennäköisyys tarvita näitä tukia. Hinnat nousevat siis näin. Tämä johtaa taas siihen, että pärjäävimmät lopettavat osallistumisensa. Samanlainen kuvio toistuu kehitysmaatuessa. Ne, jotka pärjäävät, jäävätkin usein pois tuen piiristä. Lopulta riskialtteimmat projektit jäävät jäljelle ja kehitystuen antaja asettaa tiukempia ehtoja avun saamiselle, kun myös tässä asetelmassa riskialtteimmat yksilöt jäävät jäljelle.
Moraalikato – jolla tarkoitetaan vakuutuksien yhteydessä sitä, että vakuutettu muuttaa käytöstään vakuutusturvan takia riskialttiimpaan suuntaan – on erityisen suuri ongelma vähävaraisilla ja sen vaikutukset käyttäytymiseen ovat suuret. Haitallinen valikoituminen on toinen ongelma. Se näkyy muun muassa niin, että jos vakuutuksen hankkiminen ei ole pakollista, hakevat he, jotka ennakoivat tulevia ongelmia itselleen sitä todennäköisemmin. Tämä ei olisi ongelma, jos vakuuttajat tietäisivät tämän. He voisivat silloin korottaa maksuja, mutta jos he eivät osaa identifioida kenen kohdalla tämä tulisi tehdä, joutuvat he korottamaan kaikkien maksuja. Korkeampi hinta kuitenkin ajaa heidät pois, jotka ajattelevat, etteivät tarvitse vakuutusta, ja näin alkuperäinen ongelma vahvistuu. Tästä syystä sellaiset terveysvakuutukset, jotka ovat tarpeeksi edullisia ovat usein pakollisia. Petos on myös ongelma: ihminen voi kertoa vastoinkäymisistä, jotka ovat oikeasti pienempiä ja maksu voi näin olla hintaa suurempi. Vähävaraisilla on myös usein negatiivinen korko säästötileillään, jos heillä edes on varaa niihin, ja maksavat myös suurta korkoa lainoistaan. Terveysvakuutuksiakaan ei pystytä kunnolla hoitamaan koska markkinoilla on niin vähän vaihtoehtoja niihin liittyen.
Säästämisen haasteet
Keskeinen haaste tähän kaikkeen liittyen on talouteen liittyvä noidankehä: säästäminen on vähemmän houkuttelevaa vähävaraisille ja heikommassa asemissa oleville ihmisille, koska päämäärää tuntuu olevan niin kaukana. Tulevaan liittyvä turvan tunne kannustaisi säästämiseen, kun tulevaisuudessa voitaisiin silloin ajatella olevan mahdollisuuksia. Samalla yksilöiden stressitasot laskisivat, ja tämä vaikuttaisi positiivisesti päätöksentekokykyyn.
Vähävaraiset keksivät kuitenkin monia hyviä keinoja parantaa asemaansa, esim. säästö kerhoja muiden kanssa, jossa toisten tavoitteita tuetaan ja luodaan varmuutta niiden taakse. Nämä kerhot voivat myös lainata rahaa jäsenilleen. Tämä voi myös liittyä siihen, että jäsenillä ei ole pääsyä yksinkertaisimpiin ja tavallisimpiin vaihtoehtoihin. Pankit eivät esim. pidä pienten tilien hallinnoimisesta. Hallinnolliset maksut ovat usein syynä tähän.
Banerjee ja Duflo nostavat myös kirjassaan esiin mikrolainojen tai mikroluottojen mahdollisuudet, joissa lainataan pieniä rahasummia ihmisille, jotka ovat niin vähävaraisia, että he eivät ole luottokelpoisia. Mikrolainoja on kuitenkin laajasti myös kritisoitu. Joissain maissa ne vaikuttavat toimivan hyvin, mutta toisaalla taas niillä on voinut olla jopa tuhoisia seurauksia. Tämäkin asetelma kertoo siitä, että Globaalin etelän käsite on laaja, että siihen kuuluu paljon erilaisia maita ja että jokin tietty ratkaisu ei välttämättä aina toimi jossakin muualla.
Yrittäminen jää pienimuotoiseksi ja tuotot valuvat korkoihin
Vähävaraisten yrittämiseen liittyvä paradoksi kertoo, että he ovat energisiä ja kekseliäitä ja onnistuvat saamaan paljon aikaan vähällä. Mutta suurin osa tästä energiasta käytetään yrityksiin, jotka ovat liian pieniä eivätkä erotu massasta. Tästä syystä niiden toiminnasta vastaavat eivät onnistu tienaamaan tarpeeksi. Sijoittamalla suurempia summia yritykset kuitenkin kasvaisivat. Onkin monia, joilla olisi mahdollisuus lainata mutta päättävät etteivät tee sitä. Yritysten kasvattaminen on myös liian vaikeaa, kun ei ole yleisesti mahdollisuutta lainata tarpeeksi suurta määrää rahaa ja tarpeeksi suuri säästäminen kestää liian kauan ellei yrityksellä ole todella korkeita tuottoja. Jos mikroyrittäjä myös huomaa, ettei hän pääse liikkumaan yhteiskunnassa ylöspäin työnsä avulla, voi hänen olla vaikea sitoutua kunnolla yritykseensä. Pienyrityksiä pyöritetäänkin usein siksi, että se on vähävaraisten ainoa vaihtoehto.
Se, että vähävaraiset ja vaikeassa asemassa olevat ihmiset onnistuvat maksamaan takaisin korkeitakin korkoja velkojilleen kertoo kuitenkin siitä, että he ansaitsevat vielä enemmän rahaa jokaiseen investoituun rahayksikköön nähden. Muuten he eivät alun perinkään lainaisi. Heidän investointinsa tuottavatkin noin 50 % vuodessa, mikä on paljon enemmän kuin esim. Dow Jonesin tuotto. Pitkän aikavälinkin tuotto vähävaraisten yrityksissä on noin 9 % vuodessa. Kuitenkaan kaikki globaalin etelän yksilöt eivät lainaa tätä rahaa. Ehkä vain muutamat korkeamman tuottavuuden yksilöt tekevät niin, ja kaikilla muilla on puolestaan matalat tuotot. Tämän laajempi mahdollistaminen hyödyttäisi kuitenkin varmasti kaikkia.
Lähteet:
Global Visions. (2024). “23 Voices from Kenya: Discussing the important work of Home Street Home”. Visions of a better world. May 2024. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Banerjee, A. Vinayak. & Esther Duflo (2011) Poor economics: a radical rethinking of the way to fight global poverty / Abhijit Vinayak Banerjee, Esther Duflo. New York: Public Affairs.
Chandra, Ritu. (2022). Challenges and Vision in Educating the Global South. 9. 277.