Max Tallberg
Tässä tekstissä termiä ”Globaali etelä” käytetään viittaamaan epätasa-arvoisiin globaaleihin valtasuhteisiin eikä yhtenäiseen maiden tai yhteiskuntien ryhmään.
Kun tarkastellaan Globaaliin etelään liittyviä kehityskeskusteluja, moderni talouskasvu nostetaan usein esiin yhtenä tärkeänä tekijänä. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana talouskasvu on muuttanut sosiaalisen liikkuvuuden rakenteita monissa osissa maailmaa. Vaikka useimmat maat ovat kokeneet jonkinasteista kasvua, erot kasvuvauhdeissa ja historiallisissa kehityspoluissa auttavat selittämään nykyisiä globaaleja eroja elintasossa.
Urbanisaatio liittyy läheisesti tähän prosessiin. Maatalouden tuottavuuden kasvu voi vähentää työvoiman tarvetta maataloudessa ja kannustaa siirtymistä kaupunkialueille sekä maatalouden ulkopuolisille sektoreille. Korkeampi väestötiheys kaupungeissa voi tukea palvelujen, teollisuuden ja tietoon perustuvien alojen laajentumista. Tulevien vuosikymmenten aikana monilla globaalin etelän alueilla ennustetaan merkittäviä demografisia muutoksia, erityisesti osissa Afrikkaa ja Etelä-Aasiaa, joissa kaupunkiväestön odotetaan kasvavan nopeasti. Näitä siirtymiä muovaavat sekä sisäiset dynamiikat että globaalit taloudelliset rakenteet. Ilmastonmuutos vaikuttaa lisäksi näihin kehityskulkuihin, ja monien niiden maiden, jotka ovat vähiten vaikuttaneet globaaleihin päästöihin, odotetaan kohtaavan joitakin kaikkein vakavimmista vaikutuksista.
Taloudellinen kehitys yhdistetään usein myös poliittiseen muutokseen. Lukuisat tutkimukset viittaavat korrelaatioon korkeampien tulotasojen ja demokraattisen hallinnon todennäköisyyden välillä, vaikka tämä suhde on monimutkainen ja historiallisten sekä institutionaalisten kontekstien muovaama. Taloudellinen muutos voi vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin, mukaan lukien perherakenteisiin ja sukupuolirooleihin. Monissa demografisen siirtymän läpikäyvissä yhteiskunnissa syntyvyys laskee samanaikaisesti koulutuksen, terveydenhuollon ja taloudellisen turvallisuuden paranemisen kanssa. Sen sijaan että tällaiset muutokset heijastaisivat pelkästään kulttuurisia mieltymyksiä, ne liittyvät tyypillisesti laajentuneeseen pääsyyn sosiaaliturvajärjestelmiin, lapsikuolleisuuden vähenemiseen ja muuttuviin työmarkkinoihin.
Teknologinen innovaatio ja ideoiden kierto mainitaan usein vaurauden ajureina. Ideoita voidaan jakaa ja mukauttaa ilman että niiden arvo vähenee, mikä tekee tiedosta voimakkaan resurssin. Globaalit innovaatiojärjestelmät ovat kuitenkin edelleen epätasaisia. Erot markkinoiden koossa, pääoman saatavuudessa, immateriaalioikeusjärjestelmissä ja teollistumisen historiallisissa malleissa vaikuttavat maiden kykyyn tuottaa ja säilyttää teknologista edistystä. Nämä rakenteelliset epäsymmetriat myötävaikuttavat pysyviin globaaleihin eroihin.
Maantiede on myös tunnistettu yhdeksi taloudelliseen kehitykseen vaikuttavaksi tekijäksi. Korkeat kuljetuskustannukset, sisämaasijainti, vuoristoinen maasto tai rajalliset kulkukelpoiset vesiväylät voivat aiheuttaa haasteita kauppaintegraatiolle. Maantieteelliset rajoitteet kuitenkin vuorovaikuttavat poliittisten, historiallisten ja institutionaalisten tekijöiden kanssa, mukaan lukien siirtomaa-ajan infrastruktuurimallit ja globaalit kauppajärjestelmät. Tällaisia rajoitteita kohtaavat maat voivat pyrkiä alueelliseen yhteistyöhön, infrastruktuurin parantamiseen ja talousstrategioiden monipuolistamiseen, usein kehitysavun rinnalla.
Osissa Saharan eteläpuolista Afrikkaa infrastruktuurivajeet ovat edelleen merkittäviä, erityisesti maaseutualueilla. Samalla alue on erittäin monimuotoinen ja monissa maissa esiintyy nopeaa kaupungistumista, teknologista innovaatiota ja kasvavaa alueellista integraatiota. Matalan tulotason konteksteissa hallitukset voivat kohdata julkistaloudellisia rajoitteita, jotka rajoittavat julkisia infrastruktuuri-investointeja ja voivat hidastaa taloudellista muutosta. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää usein koordinoituja kotimaisia uudistuksia, alueellista yhteistyötä ja kansainvälistä tukea.
1970- ja 1980-lukujen jälkeen on laajasti tunnustettu, että talouskasvu on välttämätön, mutta ei riittävä ehto kehitykselle. Kehitys edellyttää myös huomiota eriarvoisuuteen, varallisuuden jakautumiseen, ihmisoikeuksiin, koulutukseen, terveyteen ja laajempaan hyvinvointiin. Yhdistelmäindikaattorit, kuten inhimillisen kehityksen indeksi, pyrkivät kuvaamaan näitä moniulotteisia tekijöitä. Monet katsovat, että kestävä talouskasvu on edelleen tärkeää, koska se laajentaa taloudellista ja institutionaalista kapasiteettia, jota tarvitaan köyhyyden ja sosiaalisten haasteiden ratkaisemiseksi. Samanaikaisesti kasvun laatu ja inklusiivisuus ovat ratkaisevia näkökulmia.
Hallinnon laatu vaihtelee suuresti eri maiden välillä. Institutionaalinen tehokkuus, oikeusvaltioperiaate ja vastuullisuusjärjestelmät vaikuttavat merkittävästi kehitystuloksiin. Institutionaalista suoriutumista on kuitenkin tarkasteltava suhteessa historiallisiin perintöihin, globaaleihin taloudellisiin paineisiin, velkajärjestelmiin ja ulkoisiin poliittisiin interventioihin. Tehokkaat ja vastuulliset instituutiot ovat keskeisiä pitkän aikavälin kehitykselle, mutta ne eivät synny erillään laajemmista rakenteellisista olosuhteista.
Monet kehitysprosessit sisältävät monimutkaisia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi konteksteissa, joissa lapsikuolleisuus on korkea ja sosiaaliturvajärjestelmät rajallisia, perheet voivat hankkia enemmän lapsia taloudellisen turvallisuuden strategiana. Nämä mallit heijastavat rakenteellisia olosuhteita eivätkä pelkästään yksilöllisiä mieltymyksiä. Siellä, missä köyhyys rajoittaa investointeja koulutukseen ja terveyteen, sukupolvien välinen huono-osaisuus voi jatkua. Nopea väestönkasvu voi lisätä painetta ympäristöresursseille, jos sitä ei tueta riittävällä infrastruktuurilla ja kestävällä suunnittelulla.
Toinen haaste koskee sitä, miten kehitysapua arvioidaan. Ohjelmat, joilla on selkeästi mitattavia tuotoksia – kuten rokotuskampanjat – ovat usein helpompia arvioida kuin aloitteet, joiden tavoitteena on vahvistaa instituutioita, tukea konfliktinratkaisua tai edistää sukupuolten tasa-arvoa. Kuitenkin näillä vähemmän mitattavilla interventioilla voi olla syvällisiä pitkän aikavälin vaikutuksia. Voimaantuminen, institutionaalinen uudistuminen ja sosiaalinen muutos ovat vaikeasti kvantifioitavia mutta voivat olla keskeisiä kestävälle kehitykselle.
Kollektiivisen toiminnan ongelmat ovat myös merkittäviä. Kun hyödyt jaetaan mutta kustannukset kohdistuvat yksilöllisesti, yhteistyön kannustimet heikkenevät. Ilmastonmuutoksen hillintä on globaali esimerkki tällaisesta dilemmasta. Korruptio voi samoin muuttua itseään vahvistavaksi, jos yksilöt kokevat, että eettinen toiminta asettaa heidät epäedulliseen asemaan. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää koordinoituja institutionaalisia kehyksiä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Pelkkä talouskasvu ei voi ratkaista kaikkia kehityshaasteita. Köyhyys voi jatkua myös kasvun aikana, erityisesti jos kasvu on epätasaista tai poissulkevaa. Paikalliset kontekstit – maantieteelliset, poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset – on otettava huolellisesti huomioon. Taloudet ovat monimutkaisia järjestelmiä, joissa yhden sektorin heikkoudet voivat heikentää edistystä muualla. Eri kontekstit edellyttävät erilaisia politiikkayhdistelmiä. Kehityskeskustelut hyötyvät siksi useista näkökulmista, mukaan lukien kehitysavun roolin kriittinen tarkastelu. Yksi laajasti keskusteltu haaste on köyhyysloukkujen ylittäminen, joissa rakenteelliset rajoitteet estävät kestävän edistyksen. Näiden rajoitteiden poistaminen voi luoda edellytykset laajemmalle ja inklusiivisemmalle kehitykselle.
Lähteet:
Andersson, K. et al. (2005) The samaritan’s dilemma : the political economy of development aid / Clark C. Gibson … [ja muita]. Oxford ; Oxford University Press.
Banerjee, A. Vinayak. & Esther Duflo (2011) Poor economics a radical rethinking of the way to fight global poverty / Abhijit Vinayak Banerjee, Esther Duflo. New York: Public Affairs.
Collier, Paul. (2008) The bottom billion : why the poorest countries are failing and what can be done about it / by Paul Collier. New York: Oxford University Press.
Desai, V. & Potter, R. B. (2014) The companion to development studies / edited by Vandana Desai and Rob Potter. Third edition. Abingdon, Oxon: Routledge.
Kervinen, Anna. et al. (2007) Kehitysmaatutkimus : johdatus perusteisiin / toimittaneet: Juhani Koponen, Jari Lanki, Anna Kervinen. Helsinki: Gaudeamus.
Kothari, U. (2019) A radical history of development studies : individuals, institutions and ideologies / Uma Kothari. Second edition. London: Zed Books.
Moloney, K. (2014) Development Aid Confronts Politics: The Almost Revolution by ThomasCarothers and Dianede Gramont. Washington, DC: Carnegie Endowment for International Peace, 2013. 347 pp. $19.95 (paper). Governance (Oxford). [Online] 27 (2), 361–364.
Nygren, A 2013 , Eco-imperialism and environmental justice . in S Lockie , D A Sonnenfeld & D R Fischer (eds) , Routledge International Handbook of Social and Environmental Change . Routledge International Handbooks , Routledge , London , pp. 58-69
Sachs, J. (2005) The end of poverty : economic possibilities for our time / Jeffrey D. Sachs. New York: Penguin Press.
Yanguas, Pablo (2018) Why we lie about aid: development and the messy politics of change. London: Zed Books.
Veltmeyer, H. & Delgado Wise, R. (2018) Critical development studies : an introduction / Henry Veltmeyer & Raúl Delgado Wise. Halifax: Fernwood Publishing.
Wickstead, M. A. (2015) Aid and Development: A Brief Introduction. 1st edition. [Online]. Oxford: Oxford University Press.
Development : History and Power of the Concept Koponen, Juhani 2020 Koponen , J 2020 , ’ Development : History and Power of the Concept ’ , Forum for Development Studies , vol. 47 , no. 1 , pp. 1-21 .https://doi.org/10.1080/08039410.2019.1654542
