Max Tallberg
Kun tarkastellaan Afrikan historiallista kehitystä lähempänä nykypäivää, on keskeistä nostaa esiin, että imperialismilla on myös tarkoitettu yhden tulkinnan mukaan tarkemmin ulkomaisen kapitalismin vaikutusta maailmanlaajuisesti myöhäisestä 1800-luvusta lähtien. Käytännössä tämä tarkoitti kapitalistisen järjestelmän laajentumista. Sen myötä eurooppalaiset, Pohjois Amerikkalaiset ja Japanilaiset kapitalistit pakotettiin järjestelmänsä sisäisen logiikan ja kilpailun seurauksena hallitsemaan raaka-aineita, sekä löytämään uusia markkinoita ja kannattavia investointeja. Afrikan kanssa tehty kauppa liittyi vahvasti tähän.
Imperialismi on keskeisesti taloudellinen ilmiö, eikä se välttämättä johda suoraan poliittiseen hallintaan tai kolonialismiin. Afrikka oli kuitenkin myös kolonialismin uhri, kuten edellisessä tekstissäni nostin esiin. Kun maanosaa jaettiin eurooppalaisten kesken 1800-luvun lopulta alkaen, hankittiin myös alueita, joita oli tarkoitus hyödyntää vasta tulevaisuudessa. Kaikki kiinnostuneet eurooppalaiset valtiot hankkivat näin siirtomaa-alueita Afrikasta. Ennen 1800-lukua eurooppalaiset eivät olleet pystyneet etenemään ja ottamaan haltuunsa sisämaa-alueita Afrikassa, koska heillä ei ollut siihen tarpeeksi sotilaallista voimaa. Mutta samat teknologiset muutokset, jotka loivat tarpeen valloittaa Afrikka, myös loivat siihen tarvittavan voiman ja mahdin. Imperialismin ajan aseet olivat tämä suuri harppaus, esim. konekiväärien muodossa. Ne mahdollistivat sitä seuranneen kolonialismin ajan.
On esitetty, erityisesti Brittien suulla, että halu kolonialismiin selittyisi hyväntahtoisuudella, kun haluttiin lopettaa orjakauppa. Totuus on, että Afrikka kolonialisoitiin koska se oli heikossa asemassa. Tähän liittyy vahvasti taloudellinen haavoittuvuus, mutta myös poliittinen heikkous siinä mielessä, että ei ollut kehitetty kansallisvaltioita, vaan maanosa oli jakautunut pienempiin osiin. Afrikan siirtomaa-ajalla kansainvälinen kapitalistinen talous keräsikin maanosan tuottaman taloudellisen lisäarvon ja ohjasi sen itselleen, omiin keskittymiinsä ja metropoleihinsa. Työvoima oli halpaa Afrikassa ja sitä kautta saavutettu taloudellinen lisäarvo oli samaan aikaan suuri. Afrikkalaisille maksettiin olematonta palkkaa, joka ei riittänyt edes hengissä pysymiseen, vaan heidän oli samaan aikaan pakko myös tuottaa ruokaansa itse.
Afrikkalaista työntekijää voitiin myös riistää vahvemmin kuin eurooppalaista, koska siirtomaavalloilla oli poliittisen vallan monopoli, kun kaikki vastarinta oli kukistettu ensiksi asein. Afrikkalainen työvoima oli myös hajallaan, hajautettu ja epävakaa. Rasismi antoi myös lisäsyyn ja valheellisen oikeutuksen näille vääryyksille, kuten jo aiemmin nähtiin. Afrikan työntekijöille olikin näin äärettömän vaikeaa organisoida itseään. Kuitenkin tällainen työluokan mobilisointi olisi ollut ainoa tapa lopettaa kapitalistinen hyväksikäyttö. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeiden kehittyminen tehtiin kuitenkin äärimmäisen vaikeaksi.
Kun nostettiin esiin kolonialismiin liittyviä ongelmia sen ollessa käynnissä, he, jotka oikeuttivat sen, viittasivat eurooppalaisen elintason korkeampaan hintatasoon oikeutuksena riistolle. Todellisuudessa tämä oli kuitenkin seurausta kolonialistisesta hyväksikäytöstä. Näin ollen ei ollut reilua, että afrikkalaisten elintaso pysyi niin matalana. Myös valkoiset Afrikassa asuvat eurooppalaiset nauttivat paljon suurempaa elintasoa ja palkkaa afrikkalaisiin verrattuna.
Yritysten lisäksi siis myös siirtomaavallat luonnollisesti riistivät ja hyödynsivät Afrikkaa. Keskeisenä toimena oli suojella maan omaa intressiä muilta kapitalistisilta kilpailijoilta, kuten myös se, että omien kapitalistien välisiä kiistoja soviteltiin. Samaan aikaan taattiin myös ihanteelliset olosuhteet sille, että yksityiset yritykset voisivat riistää afrikkalaisia. Tämä viimeinen toiminta oli kaikkein tärkeintä. Tästä syystä haluttiin myös pitää yllä lakia ja järjestystä omasta, eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Tästä syystä otettiin myös verotus käyttöön, ja afrikkalaiset maksoivat sen seurauksella niille, jotka riistivät heitä. 1800-luvulla kerättiin myös veroja, joiden avulla saatiin takaisin ne varat, jotka Afrikan valloittaneisiin armeijoihin oli kulunut. Tästä syystä siirtomaavallat eivät lopulta panostaneet Afrikkaan yhtään rahallisia resursseja. Kustannukset katettiin myös viemällä työvoimaa ja luonnonvaroja.
Kolonialismin vakiinnuttua eri osiin afrikkalaisia yhteiskuntia, oli myös helpompi puuttua suoraan paikallisten ihmisten taloudelliseen elämään ja toimintaan. Heidät esimerkiksi pakotettiin tekemään sellaista työtä, joka hyödytti siirtomaavaltoja. Kun maita otettiin haltuun, tyydytettiin ensin omien kansalaisten tarpeet, ja pakotettiin afrikkalaiset tekemään työtä, jo yksin verojen maksamisen mahdollistamiseksi mutta myös yksinkertaisesti siitä syystä, että he selviytyisivät. Jos kaikki muu vaikuttaminen epäonnistui, käytettiin fyysistä voimaa. Kaikki, mitä siirtomaavalta teki, oli samaan aikaan laillista heidän oman määritelmänsä mukaan.
Julkisiin töihin, kuten kuvernöörien linnojen tai vankiloiden rakentamiseen, tuli antaa työvoimaa ilmaiseksi. Suuri osa tästä työstä meni myös teiden, rautateiden ja satamien rakentamiseen, jonka kautta yksityisten kapitalistien hyödyntämä infrastruktuuri valmistui. Siirtomaavallat auttoivat myös kapitalisteja lahjoittamalla heille työvoimaa, joka oli rekrytoitu pakolla. Infrastruktuuri rakennettiin myös siirtomaavaltojen ehdoilla ja niin, että se hyödytti heitä eikä esim. Afrikan sisäistä kauppaa, tai niin että sen maat hyötyisivät niistä esimerkiksi maantieteellisesti katsottuna. Kaikki tiet ja rautatiet johtivatkin merelle. Ne rakennettiin, jotta raaka-aineita voitaisiin kuljettaa ja länsimaiden yritykset voisivat hyötyä niistä. Jos ne hyödyttivät afrikkalaisia, tämä oli vain sattuman kauppaa. Minimaaliset siirtomaavaltioiden investoinnit pystyivätkin mobilisoimaan tuhansia afrikkalaisia työntekijöitä.
Kolonialismi vahvisti samaan aikaan kapitalismia länsi Euroopassa ja pidensi sen ikää. Kapitalismiin on rakennettu sisään innovaatio ja parantelu, koska ne liittyvät voiton tavoitteluun. Afrikan kolonisointi voidaan kuitenkin nostaa esiin keskeiseksi mekanismiksi niiden tapahtumien välille, jotka mahdollistivat teknologisen muutoksen, joka oli eurooppalaisen kapitalismin pohjana. Ilman kolonialismiin liittyvää toimintaa eurooppalainen kapitalismi ei olisi voinut tuottaa samalla tavalla tavaroita ja palveluja. Ilman näitä historiallisia tekijöitä asiat voisivatkin olla hyvin eri tavalla nykyään. Afrikan hyödyntäminen yhdessä muiden taloudellisten intressien kanssa toimi samaan aikaan pohjana myös tieteen tekemiselle ja sen rahoittamiselle, mutta ongelmana tässäkin oli juuri se, että afrikkalaiset eivät itse hyötyneet tästä kehityksestä.
Siirtomaavallat eivät myöskään antaneet kapitalistisen järjestelmän kehittyä Afrikassa, koska eivät halunneet kilpailijoita. Pankit eivät myöskään kunnolla lainanneet paikallisille, samoin vakuutusyhtiöt toimivat länsimaiden etujen mukaan. Tuotteita ei myöskään jalostettu Afrikassa, vaan esim. puuvillan arvo nousi, kun sitä jalostettiin eurooppalaisissa tehtaissa.
*
Tekivätkö siirtomaavallat lopulta mitään, mikä oli afrikkalaisten intressissä? Joku voisi esittää, että he rakensivat muun muassa rautateitä, kouluja ja sairaaloita. Mutta näiden yhteinen määrä ja arvo oli lopulta todella pieni. Kolonialismin kolmena ensimmäisenä vuosikymmenenä ei tehty melkein mitään, mitä voisi pitää edes pienenä apuna Afrikalle. Afrikan nykyinen alikehitys on myös samalla tasolla kuin kolonialismin päättyessä, joten riittävää apua ei ole annettu senkään päättymisen jälkeen.
Ei ole myöskään totta, että Eurooppa olisi tarjonnut afrikkalaisille vapautusta autoritäärisestä vallasta tai poliittista kukoistusta, vaikka näin on joskus esitetty. Ei myöskään pidä paikkaansa, että eurooppalaiset olisivat edistäneet nationalismin syntyä Afrikassa, vaan siellä oli monia valtioita silloin, kun kolonialismi alkoi.
On myös esitetty kolonialistien joukosta, että siirtomaavallat olisivat auttaneet henkilökohtaisen vapauden kehittymisessä monen afrikkalaisen kohdalla, kun nuoret miehet saivat palkkaa tai harjoittivat yksilöllistä maanviljelyä ja näin olisivat kehittyneet riippumattomiksi perheidensä vaikutusvallasta. Siirtomaavallat kuitenkin sanelivat tämän vapauden ehdot, joten sitä ei voi pitää todellisena vapautena, eikä eurooppalaiseen kulttuuriin tai vaikutusvaltaan saanut ottaa osaa muuta kuin alimmilla tasoilla, ilman tilaa omalle luovuudelle tai aidolle vapaudelle.
Kolonialismin aikana myös afrikkalaisilta naisilta vietiin sosiaaliset, uskonnolliset, perustuslailliset ja poliittiset edut ja oikeudet, samaan aikaan kun taloudellinen riisto jatkui ja usein muuttui intensiivisemmäksi. Naisten piti tehdä miesten perinteisesti tekemät raskaat työt, kun miehet tekivät töitä muualla. Naisten piti myös pitää itsensä, lapsensa ja joskus jopa miehensä hengissä ruoantuotannon avulla. Naisten aseman kehitystä vahingoitti myös se, että miehet pääsivät helpommin työnsä kautta osaksi rahataloutta. Kolonialismi vaikutti myös afrikkalaisten ihmisten fysiikkaan nälänhätien, kroonisen aliravitsemuksen ja fysiikan heikentymisen osalta. Myös se vähä, mitä Afrikan historiaa käsiteltiin eurooppalaisissa kouluissa, liittyi eurooppalaisten toimintaan Afrikassa, eikä näin ollen tieto itse Afrikasta, sen ihmisistä ja historiasta levinnyt.
Kaikkeen tähän liittyen voidaankin esittää, että ainoa positiivinen asia kolonialismiin liittyen oli sen päättyminen. Keskeinen on myös havainto siitä, että kolonialismin perintö nykymaailmaa tarkasteltaessa on edelleen todella merkittävä. Tämän ja edellisen blogitekstin pohjalta ymmärrämmekin, että kehittyneellä maailmalla on edelleen ehdoton velvollisuus auttaa tämän päivän Globaalia etelää rakentamaan yhteiskunnistaan sellaisia, että ne voivat taata arvokkaan elämän edellytykset kaikille jäsenilleen.
Kun kolonialismin historiaa tarkastellaan, voidaan myös oman näkemykseni mukaan siihen johtanut kehitys – ennen kaikkea se, että afrikkalaisella orjatyövoimalla mahdollistettiin Amerikan valloittaminen – nähdä suurena historiallisena vedenjakajana ja käännekohtana. Historiasta löytyy tietenkin myös muita vastaavan mittaluokan tapahtumia, kuten esim. Martti Lutherin aikaansaamat muutokset, mutta kun tarkastellaan ihmisten hyvinvointiin ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kehityskulkuja, voisi tämän kolonialismin synnyn nostaa jopa kaikkein keskeisimmäksi.
Kun tarkastellaan nykypäivää ja tulevaa, voidaan puolestaan esittää, että maailma on jälleen tällaisen vedenjakajan äärellä. Kysymys koskeekin nyt sitä, miten ilmastonmuutokseen reagoidaan ja miten tämä vaikuttaa Globaaliin etelään. Jos emme tee tarpeeksi, tulevat Globaalin etelän ihmiset kärsimään ilmastonmuutoksesta eniten, vaikka he eivät ole näitä muutoksia aiheuttaneet. Meidän tulisikin nyt tehdä kaikkemme näiden ihmisten auttamiseksi ja sen varmistamiseksi, että myös he pärjäävät ilmastonmuutoksen vaikutusten maailmassa. Tämän ja edellisen tekstini myötä on selvää, että globaalilla yhteisöllä, etenkin lännellä, on vastuu auttaa heitä tässä, sillä me olemme he, jotka olemme aiheuttaneet sekä nykyisen uhkaavan tilanteen sekä sen kehityksen, joka on johtanut nykymaailmaan, jossa edelleen esiintyy valtava määrä epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa.
Lähteet:
Rodney, W. (2011) How Europe underdeveloped Africa / Walter Rodney. Baltimore: Black Classic Press.
