Max Tallberg
Tässä kolmannessa sekä vielä neljännessä ihmisoikeuksia käsittelevässä blogitekstissäni pohdin ihmisoikeuksia erilaisten huomioiden kautta, jotka omalta osaltaan myös liittyvät kahden aiemman blogitekstin teemoihin. Nostan tässä tekstissä tähän liittyen esiin erityisesti kaksi suurempaa teemaa: ihmisoikeuksien käytännöllisen ja teoreettisen perustan sekä tilanteet, jossa ihmisoikeudet ovat ristiriidassa keskenään. Ihmisoikeuksien perustan voidaan ajatella olevan tärkeä olla selvillä ennen kaikkea silloin, kun niistä kaivataan apua tai ohjausta jonkin käytännön tilanteen tai ongelman ratkaisussa. Tässä yhteydessä on kuitenkin keskeistä nostaa esiin, että ihmisoikeuksien perustaa ja niiden käyttöön liittyviä oikeutuksia voidaan lähestyä monen erilaisen taustaoletuksen kautta, kuten jo edellisessä tekstissäni esitin. Abstraktimmalla tasolla ihmisoikeuksien voidaan nähdä muistuttavan aiemassa tekstissä esiin nostettuja luonnonoikeuksia. Tällöin ne ymmärretään metafyysisellä tasolla universaalina oikeuksina, jotka kuuluvat kaikille ihmisille ja ovat perustavampaa laatua kuin yhteiskunnallisesti laaditut oikeudet. Tämän tason voidaan esittää olevan sellainen, että ihmiset usein vaistomaisesti hyväksyvät sen olemassaolon. Ihmisoikeuksien metafyysisen ulottuvuuden tai luonnonoikeuksien hyväksyminen tai oikeutus ei näin ollen tuota lähtökohtaisesti ihmisille vaikeuksia. Sen sijaan on ongelmallista, miten ja milloin tätä tällaista taustaolettamusta voidaan soveltaa käytännön tapauksissa. Tämä haaste ei varmaankaan ole yksinomaan ihmisoikeusajatteluun suuntautuva, vaan kaikkiin moraalisiin arvoteorioihin voidaan ajatella pätevän samankaltainen ongelma: arvoihin liittyvästä metafyysisestä ulottuvuudesta voi olla helpompi löytää yksimielisyys kuin tämän ulottuvuuden soveltamisesta käytännön toimiin.
Voidaan kuitenkin myös kysyä, tarvitseeko ihmisoikeuksien kohdalla olla yksimielisyyttä niiden teoreettisesta perustasta ja siihen pohjautuvasta käytännön toteuttamisesta. Riittääkö ainoastaan se havainto, että ihmisoikeuksista ja niiden toteuttamisesta vallitse riittävä yksimielisyys universaalilla tasolla? Tähän liittyen voidaan myös kysyä, missä määrin suuret ihmismassat pohjaavat omaa käytöstään ja toimintaansa teoreettiselle pohdinnalle. Moraalifilosofisesta näkökulmasta voidaan samoin pohtia, tarvitaanko kaikille yksilön moraaliarvostelmille tai toimille teoreettinen perustelu. Tämä ei mielestäni käytännön maailmassa tiettyihin kysymyksiin, kuten juuri ihmisoikeuksiin, liittyen välttämättä aina ole ensisijaisen tärkeää. Tiedetään myös, että ihmisoikeuksia perustellaan, hyväksytään ja puolustetaan vahvimmin vetoamalla tunteisiin ja kokemuksiin. Tunteisiin vetoava ulottuvuus saa ihmiset toimimaan käytännön elämässä eikä tämä välttämättä perustu teoreettisiin pohdintoihin. Samoin voidaan esittää, että ihmisoikeuksien ajaton ja universaali luonne puhuttelee ihmisiä edelleen vahvimmin – erityisesti juuri tunteiden tasolla – ja saa heidät toimimaan niiden puolesta. Näin ollen teoreettisen ja tunteiden ulottuvuuksien yhdistäminen olisikin keskeistä yritettäessä ymmärtää ihmisoikeuksia sekä niiden vaikutusta ihmisiin ja maailmaan. Samalla ihmisoikeuksien vakuuttavuuteen ja ymmärrettävyyteen vaikuttaa se, millä tasolla ihmisoikeuksista puhutaan. Kaikista perustavanlaatuisimman tason laaja hyväksyminen kertoo joka tapauksessa ihmisoikeuksilla olevan vahva ja merkittävä sijan silloin, kun maailman tilaa yritetään parantaa. Lopulta paras käytännön lopputulema saavutetaan, kun ihmisoikeuksia voidaan perustella ja tarkastella niin monesta eri näkökulmasta ja niin laajasti kuin mahdollista. Nykyisin ihmisoikeuksiin voidaan viitata niin arvokkaaseen ihmiselämään liittyvinä abstrakteina luonnonoikeuksina kuin konkreettisempina poliittisina kysymyksinä. Tärkeää tietoa voidaan myös saada tutkimalla, miten ihmiset mieltävät ihmisoikeudet. Näin käsitys ihmisoikeuksista demokratisoituisi, olisi käytännönläheisempi ja antaisi enemmän tietoa siitä, miten niitä voitaisiin toteuttaa käytännössä. Tämä tieto voisi myös olla riippumatonta ihmisoikeuksien teoreettisista, filosofisista taustaperusteluista. Tarkastelemalla kaikkia näkökulmia yhdessä löydetään lopulta parhaat ratkaisut – niin käytännön sovelluksiin kuin teoriaan liittyvien kysymysten osalta.
Ihmisoikeuksien luonteesta saadaan myös lisää tietoa silloin, kun ihmisoikeuksia tarkastellaan yhdessä. Tämä pätee erityisesti tilanteissa, joissa tietyt ihmisoikeudet koetaan keskenään ristiriitaisiksi. Näissä tilanteissa löydetyt käytännön ratkaisut lisäävät myös ymmärrystä. Tähän liittyen on aiheellista huomioida, että monet ihmisoikeudet eivät ole absoluuttisia kaikkia käytännön tilanteita tarkasteltaessa. Tämä pätee esimerkiksi vapauteen ja sananvapauteen. Vakavaan rikokseen syyllistyneeltä ihmiseltä voidaan perustellusti vankeustuomion ajaksi evätä vapaus. Samoin sanavapaus ei ole rajoittamaton siten, että se mahdollistaisi esimerkiksi toisten ihmisten kunnian loukkaamisen. Tällaiset ihmisoikeuksien väliset ristiriidat ratkaistaan parhaiten yhteisen keskustelun kautta. Keskustelun kautta voidaan myös päätyä lopputulemaan, jossa ratkaisu vaikuttaa selvältä, ja aiempi ristiriita häviää. Esimerkiksi vapaus voidaan laajemmin nähdä vapautena arvokkaaseen elämään ja siihen liittyviin perustavanlaatuisiin oikeuksiin, joita ei saa loukata. Näin ollen esimerkiksi sananvapauden väärinkäyttö voisi loukata tätä käsitystä arvokkaasta elämästä ja siksi siihen tulisi puuttua. Ihmisoikeuksiin liittyvien ristiriitoja tarkasteltaessa voidaan tehdä myös erottelu negatiivisten ja positiivisten ihmisoikeuksien välillä. Negatiivisen määritelmän mukaan ihmisiä ei saa kohdella väärin, kun taas positiivisen määritelmän mukaan ihminen saa oman toimintansa kautta toteuttaa ihmisarvoaan ja siihen liittyvää arvokasta elämää. Erottelu voi myös antaa auttaa ristiriitojen ratkaisemisessa. Voidaankin esittää, että ihmisoikeuksien positiivinen käyttö (esimerkiksi juuri sananvapauden kohdalla) on sallittua niin kauan, kuin se ei riko muiden negatiivisesti määriteltyjä ihmisoikeuksia vastaan. Toisaalta myös tämä ratkaisu vaatii yhteistä keskustelua ja negatiivisten oikeuksien määrittelyä. Samoin tarvittaisiin jokaiseen tilanteeseen soveltuvaa kokonaisarviota, joka huomioisi jokaisen tilanteet erityiset piirteet. Tällöin voitaisiin myös päätyä lopputulemaan, jossa ainoastaan kaikista perustavanlaatuisimpia negatiivisia oikeuksia ei saisi rikkoa. Tämä kuitenkin jälleen kerran vaatisi näiden oikeuksien määrittelyä. Monen asian kohdalla negatiiviset oikeudet vaikuttavat kuitenkin intuitiivisesti selviltä: esimerkiksi toisen ihmisen kiduttamiselle on vaikea löytää hyväksyttäviä perusteluja.
Pohdittaessa mitkä arvot ovat ihmisoikeuksien kohdalla kaikista perustavanlaatuisia, voidaan joka tapauksessa nostaa esiin juuri negatiivinen vapaus – vapaus jostakin – ja oikeus elämään (joka voidaan negatiivisessa mielessä määrittää niin, että kukaan ei saa riistää sitä toiselta). Laajemmalti tämä negatiivinen vapaus voidaan ymmärtää oikeutena arvokkaaseen elämään. Näitä oikeuksia ei saisi milloinkaan rikkoa muiden oikeuksiin vedoten. Tällaiset negatiivisesti määritellyt, perustavaa laatua olevat oikeudet olisivat moraalisesta näkökulmasta kaikkein keskeisimmät. Positiiviset oikeudet puolestaan ovat luonteeltaan häilyväisempiä; paikoin ne paisuttavat oikeuksia tavalla, jolloin ei aina ole selvää, miten jonkin tietyn ongelmatilanteen voisi ratkaista. Vaikka moraalifilosofit eivät osaisi aukottomasti ratkaista tällaisia tilanteita, voi suurelle yleisölle usein olla intuitiivisesti selvää, milloin joku on toiminut väärin. Tämä näkemys voi myös olla yllättävän yhtenäinen. Keskeinen ohjenuora epäselvissä tilanteissa vaikuttaa usein olevan se, että positiivisten oikeuksien käyttö ei saisi loukata muiden negatiivisia oikeuksia. Ihmisoikeusien välisiä ristiriitoja pohdittaessa myös Immanuel Kantin esittämä kategorinen imperatiivi antaa meille vahvan viestin ja pohjan liittyen positiivisten ihmisoikeuksien väärinkäyttöön ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Näin ymmärrettyinä monien ihmisoikeuksien aktiivinen käyttö muuttuu tietyssä tilanteessa mahdottomaksi hyväksyä. Esimerkiksi sananvapautta tarkasteltaessa tulisi pohtia, miten sen käyttö vaikuttaa muiden ihmisten oikeuksiin tietyissä tilanteissa. Tässä yhteydessä voitaisiin nostaa esiin esimerkiksi totuudellisen tiedon jakamiseen liittyvät arvot tai vihapuheen kautta vahingoitettu ihmisarvo. Nykyisin sananvapautta saatetaan käyttää vahingollisesti tilanteissa, jossa se rikkoo suoraan tai epäsuoraan muita ihmisoikeuksia. Ihmisillä tulisi olla oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti. Kuitenkin jos tällöin rikotaan muita ihmisoikeuksia, pitäisi tällä olla seurauksia.
Kun pohditaan muita positiivisia ihmisoikeuksia, voidaan esittää, että laaja oikeus kukoistavaan ihmiselämään voi olla liian vaikeasti määriteltävä ollakseen oma erillinen ihmisoikeutensa. Tähän liittyviä erilaisia näkökulmia voidaan kuitenkin käyttää eri tavalla eri kysymyksiin liittyen. Oikeus kukoistukseen onkin käyttökelpoinen ajatus pohdittaessa maailmaa ylhäältä alas: voidaan esittää, että kaikilla tulisi olisi aito mahdollisuus elää kukoistavaa elämää, vaikka sitä ei voisi suoraan ihmisoikeudeksi laskea. Nykypäivänä voidaan myös esittää, että ihmisoikeudet ovat pohjimmiltaan ihmisten keskenään määrittämiä. Tästä syystä – kuten myös siitä syystä, että ihmisoikeudet voivat olla keskenään ristiriitaisia – tulisi esittää, että ihmisoikeudet eivät ole absoluuttisia – ainakaan teologisesti tai metafyysisesti ymmärrettynä. Vaikka oikeudet eivät olisi aivan absoluuttisia, voidaan niiden syvempään metafyysisen ulottuvuuden ymmärtämiseen ja kokemiseen viitata kaikissa tilanteissa. Tarvitsemme tällaista syvää, yhteneväistä ihmisoikeuksien tunnustamista, vaikka ne eivät olisikaan todellisessa maailmassa aina absoluuttisessa, ihmisestä riippumattomassa mielessä tosia. Voidaan myös esittää, että kaikkien ihmisoikeuksien tavoittelu ja niiden toteutumiseen tähtäävä työ on yhtä tärkeää. Sekä negatiivisten että positiivisten ihmisoikeuksien tavoittelu tulisikin nähdä visiona, joka lopulta tavoittaisi kaikki maailman ihmiset.
Nostin viime tekstissä esiin sen, että nykyisin ihmisoikeuksia sovellettaessa viitataan ennen kaikkea kansainväliseen lakiin. Ei kuitenkaan riitä, että ihmisoikeudet on kirjattu kansainväliseen lakiin, sillä silloin ne ovat liian riippuvaisia lainsäädännöstä ja siihen liittyvistä mahdollisista muutoksista. Tarvitaan myös syvempää pohdintaa ja ymmärrystä. Ihmisoikeuksia on joka tapauksessa oikeutettu monin eri tavoin esimerkiksi viittaamalla käytännön syihin ja moraaliin, ihmisten hyvinvointiin, perustavanlaatuisiin intresseihin, ihmisten tarpeisiin, autonomiaan ja toimijuuteen, arvokkuuteen, reiluuteen, tasa-arvoon ja positiiviseen vapauteen. Näitä eri perusteluja voidaan myös yhdistää toisiinsa. On joka tapauksessa selvää, että ihmisoikeuksia suojeltaessa, levitettäessä ja vahvistaessa tarvitaan sekä poliittisia että moraalisia perusteluja ja näkökulmia. Tämä toteutuu parhaiten juuri yhteisen keskustelun ja päätöksenteon kautta, johon kaikki voivat osallistua.
Lähteet:
Clapham, Andrew (2015) Human rights: A very short introduction. Hampshire: Oxford University Press.
Griffin, James (2008) On human rights. Oxford: Oxford University Press.
Hunt, Lynn. (2007) Inventing human rights: a history. New York: W.W. Norton.
Joseph, Peter (2017) The new human rights movement. Dallas: BenBella Books.
Pogge, Thomas. (2008) World poverty and human rights: cosmopolitan responsibilities and reforms. 2nd ed. Cambridge: Polity Press.
