Max Tallberg
Globaalista etelästä on myös käytetty nimityksiä kolmas maailma ja kehitysmaat. Kehitysmailla viitattiin niihin maihin, jotka eivät vielä olleet kunnolla teollistuneet. Kolmas maailma puolestaan oli nimitys, jota käytettiin kylmän sodan aikana: ensimmäisellä maailmalla viitattiin kehittyneisiin kapitalistisiin valtioihin, toinen maailma viittasi kommunistisiin maihin, kun taas puolestaan kolmannella maailmalla tarkoitettiin kehittyviä maita, jotka olivat usein vielä kolonialismin vaikutuksen alla.
Nykyään puhutaan kolmannen maailman sijasta kehitysmaista, tai jos sitä pidetään liian kielteisenä, käytetään nimitystä etelä. Nykypäivänä Globaali etelä onkin vakiintunut korrektimmaksi käsitteeksi. Näitä maita on kuitenkin vaikea määritellä, jo siitä syystä, että ne eroavat toisistaan monin eri tavoin, eikä nimi siis ole suoraan yhteydessä maantieteeseen. Yksi keino on antaa niiden itse määritellä asemansa suhteessa pohjoiseen. Toinen on etsiä erilaisia yleispäteviä tai tilastollisia piirteitä, joiden avulla maita voidaan sijoittaa jompaankumpaan pääryhmään – Globaaliin etelään tai pohjoiseen – tai pienempiin, rajatumpiin ryhmiin. Bruttokansantuotteen mittaamista ei usein pidetä tyhjentävänä kriteerinä, koska se muun muassa mittaa vain virallisesti mitattua toimintaa ja on altis valuuttakurssien vaihtelulle. Yksi määrittelemisen vaihtoehto, joka kulkee nimellä developmentalismi, on se, että kehitysmaa on maa, joka saa kehitysapua.
Kehitysmaat – nykyään siis Globaali etelä – on kuitenkin perinteisesti määritelty sellaisiksi, jotka eivät vielä ole saavuttaneet tiettyjä mittapuita, kuten itsenäistä, vahvaa oikeuslaitosta, joka voi suojella ihmisiä ja taata heille vapauden. Globaalissa etelässä ihmiset nojaavat usein myös liikaa pienen mittakaavan maatalouteen, tai niissä maissa ei ole kunnollista teollista tuotantoa, talouskasvu on pieni ja sen eduista ei nautita laajasti, tai koulutusta, terveydenhuoltoa ja muita palveluja ei taata kunnolla. On esitetty, että maailmassa on noin 60 maata, joissa asuu miljardi ihmisistä, jotka ovat huonon hallinnon ja talouden noidankehässä. Ulkopuolelta tuleva apu esim. instituutioiden muutosten osalta tulisi kuitenkin aina myös mukauttaa paikallisiin oloihin. Mielestäni onkin selvää, että jos Globaalin etelän ihmisten omia näkemyksiä ja preferenssejä ei oteta huomioon, ei voida avun suhteen saavuttaa kestäviä tuloksia. Kehityksen tulisikin aina olla yhteistyötä, jossa kaikkia osapuolia kuunnellaan. Sitä kautta varmasti myös parhaimmat, monipuolisimmat ja realistisimmat ratkaisut löytyvät.
Kun pohdimme yhdessä, miten Globaalia etelää nykymaailmassa voitaisiin parhaiten auttaa, kannattaa meidän alkuun kääntää katseemme niihin teorioihin, jotka yrittävät selvittää nykyisen tilanteen syitä. Tähän liittyen on nostettu esiin erilaisia teorioita. Alikehitysnäkemys nostaa esiin sen, että lännen nykyinen elintaso ja kehitysmaiden alikehitys juontavat juurensa maailmantalouden epäoikeudenmukaisista rakenteista, jotka puolestaan kehitettiin orjakaupan ja siirtomaavallan aikana.
Jälki-kolonialistiset teoreetikot puolestaan esittävät, että kolonialismin perintö vaikuttaa edelleen Globaalin etelän taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin ylläpitäen eriarvoisuutta ja alikehitystä. Tutkijoiden, kuten Arturo Escobarin (2011) mukaan, kehityshankkeet usein heijastavat Globaalin pohjoisen etuja ja näkökulmia ja että ne näin marginalisoivat paikallista tietoa ja tarpeita. Tämä dynamiikka voi johtaa kehitys aloitteisiin, jotka eivät yhdy paikallisten tarpeiden tai olosuhteiden kanssa ja johtavat näin riippuvaisuuteen ja järjestelmälliseen epäoikeudenmukaisuuteen.
Molemmat näistä teorioista vaikuttavat mielestäni uskottavilta, ja syvennyn niihin tarkemmin myöhemmissä teksteissäni. On myös toistamiseen paikallaan esittää näkemys siitä, että Globaalia etelää voidaan aidosti auttaa, mutta että se vaatisi luultavasti useamman keinon arsenaalia, kuten myös nykytilanteen laajaa ymmärtämistä ja sitä, että globaalin etelän ihmisyksilöt myös itse osallistettaisiin vahvemmin tähän kehitykseen. On myös selvää, että globaalia etelää, mukaan lukien sen menneisyyttä, on tarkasteltava mahdollisimman kattavasti ja mahdollisimman monesta näkökulmasta. Lopulta kestävät ratkaisut tähän kaikkeen liittyen tulisi kuitenkin panna alulle ja toimeenpanna Globaalin etelän omien kansalaisten toimesta. He tuntevat parhaiten oman tilanteensa ja heillä on näin ollen myös luonnollisesti parhaat ratkaisut. Globaalin pohjoisen tehtävänä on kuunnella heitä ja antaa heille parhaat keinot toteuttaa itse muutosta. Tämä pätee jälleen kerran myös minuun, etuoikeutettuun valkoiseen mieheen, joka asuu pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Minulla ei ole ratkaisuja, mutta voin antaa Globaalin etelän ihmisille tilaa keskustella parannusehdotuksistaan ja tukea heitä parhaani mukaan.
Joka tapauksessa eurooppalaisen kolonialismin perintö pitäisi nykypäivänä tunnistaa vahvemmin lännessä. Vaikkei ehkä yksittäisen ihmisten tulisi kokea syyllisyyttä menneistä teoista, joita hän ei ole itse tehnyt, tulisi historian vaikuttaa nykyään niin, että jokainen kokisi oikeudenmukaiseksi sen, että kaikki yhdessä ottavat vastuun siitä, että koko maailmassa vallitsee aito oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Se tarkoittaa itsestään selvästi sitä, että kolonialismin historiallinen vaikutus nykymaailmaan lakkaisi ja se kumottaisiin.
*
Hallinnon epäonnistumiset, joihin liittyvät kannustimet, rakenteet ja niihin liittyvät toimet, ovat monen näkemyksen mukaan lopulta suurin taustasyy sille, että tietyissä paikoissa on kroonista alikehitystä, ja avun antajien tulisi puuttua juuri tähän. Ilman edes minimaalisen tehokasta hallintoa apu ei toimi. Toimimattomat instituutiot onkin ymmärretty suurimmaksi ongelmaksi kehitysmaissa, ei niinkään resurssien puute. Useassa kehitysmaassa onkin vaikea löytää yhtäkään alaa, joka olisi poliittisesti relevantti ja joissa ulkopuolinen apu ei vaikuttaisi jollain tavalla.
Onkin keskeisesti nostettu esiin demokratian, hyvä hallinnon, valtion uudistamisen, instituutioiden rakentamisen, lain voiman, vastuuvelvollisuuden, korruption kitkemisen, läpinäkyvyyden, osallistamisen ja ihmisoikeuksien merkitykset silloin, kun Globaalia etelää yritetään auttaa. Nämä tekijät puolestaan on jaettu ylätasolla demokratiaan, hallintoon ja ihmisoikeuksiin. Nämä ovat myös asioita, joita yhdistyksemme tulee käsittelemään tulevaisuudessa, koska ne ovat tärkeitä teemoja myös globaalilla tasolla. Tämän myötä nähdään myös jälleen, että kehitysmaiden auttamista kannattaa lähestyä kokonaisvaltaisesti, monen eri tekijän kautta. Hallintoon liittyvät ehdot ja uudistukset ovat myös asia, jota jotkin apu organisaatiot ovat edellyttäneet toimintaansa liittyen. Ne ovat myös toimineet yhdessä keskeisten yhteiskunnallisten instituutioiden kanssa ja näin siis saaneet myös enemmän aikaan.
Suurin ongelma tänään ei olekaan se, että huonosti hallinnoidut maat saisivat liikaa tukea, vaan että hyvin hallinnoidut saavat aivan liian vähän. Mielestäni olisikin keskeistä, että yhtään hyvää mahdollisuutta saavuttaa aitoa edistystä Globaalin etelän maissa ei hukattaisi ja avun tulisi näin ollen aina tulla perille, kun tiedetään, että se auttaa.
Hallintoa ja politiikan toimia voidaan kuitenkin myös parantaa ja kehittää ilman että muutetaan vallitsevia sosiaalisia ja poliittisia rakenteita. Tämä pätee sekä toimiviin että toimimattomiin ympäristöihin. Tässä tarvitaan kuitenkin varmasti tarkasti harkittua ja suunniteltua toimintaa. Inklusiivisuus ja vastuullisuus on myös tärkeää tähän kaikkeen liittyen, esim. kyläyhteisön kohdalla mutta myös poliitikkojen valvomisen suhteen. On myös tärkeää tunnistaa, että menestys jossain tietyssä osa-alueessa vaatii kokonaisvaltaisia investointeja. Omakin näkemykseni on, että ei varmaankaan ole riittävää puuttua vain yhteen epäkohtaan, koska jos yhteiskunta ei muilta osin toimi, ei jokin tiettyyn, yksittäiseen ongelmaan puuttuminen voi lopulta muuttaa yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti. Keskeinen on varmaankin myös havainto siitä, että lopulta ihmiset ovat he, jotka saavat aikaan positiivisen muutoksen. Meidän tulisikin mahdollistaa jokaiselle yksilölle aidot mahdollisuudet vaikuttaa positiivisesti elämänsä kulkuun. Tämä säteilisi varmasti myös valtavasti yhteiskunnallisten rakenteiden tasolla. Olemme useassa blogitekstissä nostaneetkin esiin erityisesti perustulon tällaisen muutoksen mahdollistajana.
*
Tänä päivänä globaalin etelän tukemisen tavoitteena on köyhyyden lievittäminen näissä maissa, jotta etelässä saataisiin paremmat elinolosuhteet, mutta ei samanlaiset kuin kehittyneessä maailmassa. Tästä näkemyksestä kuitenkin puuttuu visioiva perspektiivi ja se vähättelee globaalin etelän potentiaalia kehittyä tulevaisuudessa. Se myös ylläpitää eriarvoisuuden rakennetta pohjoisen ja etelän välillä. Jos omaksuisimme etelän aktivistien ja asiantuntijoiden ehdottamia ratkaisuja, kuten velkakriisin ratkaisemisen ja esimerkiksi velkojen anteeksiannon, näillä talouksilla olisi todellista potentiaalia menestyä. Tämä olisi myös eräänlainen hyvitys ilmastonmuutoksen vaikutuksista, joita kehitysmaat tulevat tuntemaan ensimmäisinä, vaikka globaalin pohjoisen maat ovat vastuussa ilmastonmuutoksesta.
Mielenkiintoinen havainto on myös se, että suurimmassa osassa globaalia etelää talouden kasvu ei ole onnistunut parantamaan enemmistön elintasoa. Tämä ei kuitenkaan varmastikaan sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö kestävä kasvu ja sen hyötyjen tasapuolinen ja oikeudenmukainen jakaminen voisi auttaa kaikkia Globaalin etelän ihmisiä saavuttamaan paremman elämän. Nykyään ajatellaan tärkeästi myös, että kehitys on kestävää ainoastaan silloin, kun nykypäivän sukupolvet eivät kuluta niitä luonnonvaroja etukäteen, joita tulevat sukupolvet tulevat tarvitsemaan. Tämä pätee jälleen kerran tietenkin myös kehittyneeseen maailmaan. Kun kehitysyhteistyön osalta puhutaan kestävyydestä, sillä ei kuitenkaan tarkoiteta vahvimmin ympäristöystävällisyyttä, vaan avun vaikutusten pysyvyyttä sen jälkeen, kun ulkopuolinen apu lakkaa. Tämä on myös ajatus, jota on helppo kannattaa. Muunlainen avun antaminen ei olisikaan kestävää kummankaan osapuolen kannalta.
Tärkeä on myös havainto siitä, että syy sille, että maailman maat ovat eri lailla kehittyneitä, ei johdu ihmisistä itsestään tai heidän ominaisuuksistaan, vaan ympäristöstä. Keskeinen tutkimustulos onkin se, että köyhyys on pohjimmiltaan rakenteellinen ongelma, jossa rikkaat saavat äärimmäisen paljon eivätkä köyhät lähes mitään. Tämä on havainto, joka antaa myös vahvan syyn tukea niitä arvoja, jotka ovat yhdistyksellemme tärkeitä. Samaan aikaan voidaan myös esittää, että tämä havainto rakenteista myös vahvistaa ja todistaa oikeiksi ne arvot, jotka yleisesti ovat myös osa universaaleja ihmisoikeuksia. Onkin selvää, että historialliset syyt ovat ensisijaisesti ne, jotka selittävät nykymaailmaan suurta epäoikeudenmukaisuutta. Seuraavissa teksteissäni tarkastelenkin sitä, millainen tämä ympäristö ja sen rakenteet ovat menneisyydessä olleet.
Lähteet:
Andersson, K. et al. (2005) The samaritan’s dilemma : the political economy of development aid / Clark C. Gibson … [ja muita]. Oxford ; Oxford University Press.
Banerjee, A. Vinayak. & Esther Duflo (2011) Poor economics a radical rethinking of the way to fight global poverty / Abhijit Vinayak Banerjee, Esther Duflo. New York: Public Affairs.
Collier, Paul. (2008) The bottom billion : why the poorest countries are failing and what can be done about it / by Paul Collier. New York: Oxford University Press.
Desai, V. & Potter, R. B. (2014) The companion to development studies / edited by Vandana Desai and Rob Potter. Third edition. Abingdon, Oxon: Routledge.
Escobar, Arturo (2011) Encountering Development: The Making and Unmaking of the Third World. Princeton: Princeton University Press.
Kervinen, Anna. et al. (2007) Kehitysmaatutkimus : johdatus perusteisiin / toimittaneet: Juhani Koponen, Jari Lanki, Anna Kervinen. Helsinki: Gaudeamus.
Kothari, U. (2019) A radical history of development studies : individuals, institutions and ideologies / Uma Kothari. Second edition. London: Zed Books.
Moloney, K. (2014) Development Aid Confronts Politics: The Almost Revolution by ThomasCarothers and Dianede Gramont. Washington, DC: Carnegie Endowment for International Peace, 2013. 347 pp. $19.95 (paper). Governance (Oxford). [Online] 27 (2), 361–364.
Nygren, A 2013 , Eco-imperialism and environmental justice . in S Lockie , D A Sonnenfeld & D R Fischer (eds) , Routledge International Handbook of Social and Environmental Change . Routledge International Handbooks , Routledge , London , pp. 58-69
Sachs, J. (2005) The end of poverty : economic possibilities for our time / Jeffrey D. Sachs. New York: Penguin Press.
Yanguas, Pablo (2018) Why we lie about aid: development and the messy politics of change. London: Zed Books.
Veltmeyer, H. & Delgado Wise, R. (2018) Critical development studies : an introduction / Henry Veltmeyer & Raúl Delgado Wise. Halifax: Fernwood Publishing.
Wickstead, M. A. (2015) Aid and Development: A Brief Introduction. 1st edition. [Online]. Oxford: Oxford University Press.
Development : History and Power of the Concept Koponen, Juhani 2020 Koponen , J 2020 , ’ Development : History and Power of the Concept ’ , Forum for Development Studies , vol. 47 , no. 1 , pp. 1-21 . https://doi.org/10.1080/08039410.2019.1654542
