Anarkismi (osa kolme)

Kannatamme muutoksia, jotka ovat kaikkien hyväksyttävissä.

Uskomme rakentavan keskustelun voimaan.

Global Visions > Blogi > Anarkismi (osa kolme)

Anarkismi (osa kolme)

Petri Lahtinen

Demokratia

Anarkismissa suhtaudutaan demokratiaan usein kahtiajakoisesti tai ristiriitaisesti. Tässäkin on tärkeää täsmentää, että anarkistinen demokratiakritiikki kohdistuu pääosin uusliberalistiseen demokratiaan ja parlamentarismiin. Anarkismin epäileväisyys demokratiaa kohtaan kohdistuu ennen kaikkea vallan eriarvoisuuteen, jota demokratia säätelee. Jopa aidosti liberaaleissa järjestelmissä, joissa demokratiaa puolustetaan sekä arvona että prosessina, monet anarkistit väittävät, että demokratia palvelee lähinnä sortotarkoituksia. Tämä analyysi perustuu pitkälti siihen, että suurin osa nykyisistä demokraattisista järjestelmistä on kytköksissä jatkuvan talouskasvun ihanteeseen ja kapitalistisiin järjestelmiin, jotka koetaan sortavina ja tuhoisina. Noam Chomskyn kritiikki kapitalistista demokratiaa kohtaan ei koske vain sitä, että se tarjoaa verhon vallan keskittymille, vaan myös sitä, kuinka kapitalistinen demokratia institutionalisoi rituaalisten vaalikilpailujen avulla jakoa johtajien ja johdettavien välillä: sen menestys Yhdysvalloissa on luonut kansainvälisen valtioterrorismin ja riiston järjestelmän. Yhtä lailla erityisesti 2000-luvun globaaleissa oikeudenmukaisuusliikkeissä mukana olleet anarkistit katsoivat edustuksellisen hallinnon ja vaalikilpailun synnyttävän ja ylläpitävän elitismiä ja erilaisia valtahierarkioita.

Uusliberalistisen demokratian ja parlamentarismin tilalle anarkismin teoreetikot tarjoavat erilaisia vaihtoehtoisia menetelmiä, joista monet lähtevät nykyisin liikkeelle sosiaalisen ekologian käsitteestä. Tällä tarkoitetaan ajatusta, jonka mukaan luonnollinen ja sosiaalinen maailma ovat evoluution myötä kytkeytyneet yhdeksi luonnoksi, joka koostuu kahdesta eriytyneisyydestä. Ensimmäinen, jota kutsutaan ”bioottiseksi luonnoksi”, on maailma sellaisena kuin muut kuin ihmiset asuttavat sitä. Toinen, sosiaalinen luonto, kuvaa ihmisen asumisen vaikutuksia ja ihmisten maailmaan aiheuttamia muutoksia. Vallitsevat hallinnan kulttuurit, jotka ovat syntyneet ihmisen hierarkioiden synnyttäminä, ovat johtaneet bioottisen ja sosiaalisen erottamiseen keinotekoisesti toisistaan: luonto käsitettiin virheellisesti hallinnan kohteena olevaksi, ja talous organisoitiin sen mukaisesti. Sosiaalisen ekologian tarkoitus on tuoda ensimmäinen ja toinen luonto takaisin yhteen toteuttamalla kauaskantoisia rakenteellisia ja kulttuurisia muutoksia. 

Sosiaalisen ekologian käsitteeseen liittyy vahvasti toinenkin käsite, joka tunnetaan nimellä yhteiskuntaekologia.Tällä tarkoitetaan yhteiskuntajärjestystä, joka perustuu radikaalin demokraattisiin rakenteisiin ja rakentuu perinteisen valtiovallan ja keskitetyn valvonnan ulkopuolelle. Keskushallinnollisen järjestelmän sijaan yhteiskuntaekologia edustaa yhteiskunnallisen itsekoordinaation prosessien itseorganisoitua säätelyä. Tällainen järjestelmä irtisanoutuu palveluiden ja hyödykkeiden tuotannon kapitalistisesta mallista ja jatkuvan talouskasvun ihanteesta ja järjestää tuotannon osuustoiminnallisesti, ekologisesti ja hajautetusti. Ihmisten ja muiden elollisten olentojen sekä luonnon ympäristöjen tarpeet määritellään demokraattisten neuvottelujen avulla, samalla kun ekologisen järjestelmän mahdollisuudet ja rajat tiedostetaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että teknologiat sekä tuotanto-, jakelu- ja kulutustavat valitaan sen mukaan, mikä niiden vaikutus luonnonympäristöihin on. Vaikka anarkismi ei suhtautuisi kielteisesti teknologiaan, osa anarkisteista suhtautuu epäilevästi ja kriittisesti niin sanottuun korkeaan teknologiaan. Pääasiallinen syy tähän on epäilys siitä, voidaanko teknologiaa koskaan irrottaa energeettisesti sen tuotannon olosuhteista.  

Anarkistien kaavailema kestävä ja ekologinen yhteiskunta tarvitsee tuekseen uudenlaisen taloudellisen ja poliittisen perustan. Toisaalta anarkismin piirissä vaikutteita yhteiskunnalliseen järjestäytymiseen on haettu myös historiasta:   esimerkiksi Murray Bookchin otti mallia klassisesta kreikkalaisesta demokratiasta. Hänen tavoitteenaan oli sisällyttää anarkistisen yhteisön malliin kreikkalaisen poliksen parhaat piirteet. Bookchin poisti ateenalaisesta mallista sen institutionalisoidut vallankäytön muodot, ja jäljelle jäivät tässä puolueettomassa, antiparlamentaarisessa ja edustuksen vastaisessa ihanteessa suoran demokraattiset, avoimet ja osallistavat kansalaiskokoukset ja ennen kaikkea ajatus julkisesta tilasta ja politiikan pysyvästä fyysisestä areenasta. Vastaavanlaiseen malliin viitataan myös kommunalismin ja demokraattisen konfederalismin käsitteillä, joissa jokaisella yhteisön jäsenellä on suoraa vaikutusvaltaa ja osuutta yhteisön nykyiseen ja tulevaan hyvinvointiin. Yhteisistä asioista päätettäessä keskeinen työkalu on konsensuspäätöksenteko. Siinä korostetaan vallan jakamista, erimielisyyksien ratkaisemista, aktiivista osallistumista, luottamusta ja avoimuutta. Konsensuspäätöksenteolle ei ole olemassa tiettyä valmista ja ennalta määrättyä prosessia, mutta tyypillisesti siihen kuuluu ehdotusten työstäminen ja uudelleen työstäminen, kunnes kaikki, joihin ehdotus suoraan vaikuttaa, voivat hyväksyä tuloksen. Anarkistisessa teoriassa konsensuspäätöksenteosta johdettu konsensusdemokratia ei ole ainoastaan väline, jolla puututaan etuoikeuksiin ja sortoon, vaan se on myös vallankumouksellinen haaste liberaalille konstitutionalismille. Konsensusdemokraattisissa prosesseissa korostetaan tarvetta muuttaa nykyisiä sosiaalisia suhteitamme, jotta voimme hahmottaa paikallisyhteisömme uudelleen.

Anarkististen yhteiskuntien ja niiden toteuttamisen merkittävimpiä haasteita ovat nykyisten valtavien ja keskusvaltaisten järjestelmien haastaminen ja purkaminen. Nykyisellään ylläkuvatut järjestäytymisen mallit toimivatkin parhaiten erilaisissa pienyhteisöissä, jotka pystyvät tavoittelemaan jonkinlaista autonomisuutta ja omavaraisuutta omassa toiminnassaan ja olemassaolossaan. Anarkistista aktivismia ja sen järjestäytymisen malleja on kuitenkin myös pyritty hyödyntämään myös suuremmissa projekteissa. Hyvän esimerkin antavat erilaiset autonomisuutta tavoittelevat etniset alueet kuten Katalonia ja Kurdistan, jotka hyödyntävät paikoin anarkismin menetelmiä irtautuakseen keskushallinnoista ja edistääkseen omaa itsemääräämisoikeuttaan. Usein tällaisten pyrkimysten taustalla on kokemus siitä, että ekologisesti ja sosiaalisesti kestävien yhteiskuntien järjestäytymistä pystytään toteuttamaan tehokkaammin paikallisella kuin yleisellä tasolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tällaiset yhteisöt ja yhteiskunnat pyrkisivät kääntymään ainoastaan sisäänpäin; jo aiemmin mainitun osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti myös anarkistiset yhteisöt usein sitoutuvat noudattamaan keskinäisen yhteistyön periaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisten yhteisöjen katsotaan palvelevan myös omaa jäsenistöään tehokkaimmin ja vahvistavan osuustoimintaliikettä harjoittamalla keskinäistä yhteistyötä paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Lopuksi

Olen tässä tekstissä pyrkinyt esittelemään tiettyjä anarkismin menetelmiä ja teorioita siten, kuin ne ovat aiheellisia paremman maailman tavoittelussa. Esille nostettiin aktivismi, koulutus ja demokratia, jotka ovat kaikki keskeisiä keinoja vaikuttaa nykyisiin vallitseviin järjestelmiin ja rakenteisiin. Anarkismia ja sen oletettua käyttökelpoisuutta punnittaessa on kuitenkin varottava astumasta ideologiseen sudenkuoppaan. Monet terävimmät liberalismin kriitikot huomauttavat, ettei meidän tulisi etsiä nykyiselle liberalismille korvaavaa ideologiaa, vaan meidän tulisi keskittyä kehittämään käytäntöjä, jotka edistävät uudenlaisia kulttuurin muotoja, yhteisöllisyyttä ja kansalaiselämää. Täten myöskään anarkismista on turha toivoa jonkinlaista kaiken ratkaisevaa korvaavaa ideologiaa. Sen sijaan tulisi keskittyä tarkastelemaan anarkismin sisällä vaikuttavia teorioita ja menetelmiä. Jos näitä kyetään punnitsemaan objektiivisesti luopumalla tietyistä anarkismiin liittyvistä kielteisistä ennakkoluuloista ja mielikuvista, voidaan löytää hyvinkin monipuolisia keinoja, joilla parempaa maailmaa voidaan tavoitella tehokkaammin ja rakentavammin.

LÄHTEET:

Deneen, Patrick J.: Why Liberalism Failed. New Haven and London: Yale University Press, 2018.

Eurooppa kieltäytyy työstä: haastatteluja ja vallitsevan työn kritiikkiä. haastattelut: Lasse Poser, Ilona Raivio, Henri Salonen; esseet: Klaus Maunuksela, Pontus Kurokuru; valokuvat: Henri Salonen. Helsinki: Khaos Publishing 2023.

Haymarket Statements of the Accused: Address of Albert Parsons. https://www.marxists.org/subject/mayday/articles/speeches.html#PARSONS

Kinna, Ruth: The Government of No One: The Theory and Practice of Anarchism. London: Pelican, an imprint of Penguin Books, 2020.

Make Rojava Green Again. Rojavan Internationalistinen Kommuuni. Suom. Tulirinta, Sirpa Elina & Rantanen, Ville. Lode Kustannus 2022.

Malm, Andreas: The Progress of This Storm: Nature and Society in a Warming World. New York: Verso 2018.

Malm, Andreas: How to Blow Up a Pipeline. Verso, London 2021.

Jaa somessa

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp

SINUA SAATTAVAT KIINNOSTAA MYÖS SEURAAVAT ARTIKKELIT

Anarkismi (osa kolme)

Petri Lahtinen Demokratia Anarkismissa suhtaudutaan demokratiaan usein kahtiajakoisesti tai ristiriitaisesti. Tässäkin on tärkeää täsmentää, että anarkistinen demokratiakritiikki kohdistuu pääosin uusliberalistiseen demokratiaan ja parlamentarismiin. Anarkismin epäileväisyys

Anarkismi (osa kaksi)

Petri Lahtinen Aktivismi Keskeisimpiä anarkismiin kuuluvia keinoja vaikuttaa ja haastaa nykyinen tilanne on aktivismi ja sen eri muodot. Nykyajan anarkistista aktivismia teoretisoidaan tuloksena, joka on

Anarkismi (osa yksi)

Petri Lahtinen Tavoitellessamme kokonaisvaltaisesti parempaa maailmaa on yksi merkittävimmistä haasteista löytää toimiva yhteiskunnallisen järjestäytymisen muoto. 1900-luvun ideologisessa kamppailussa fasismin hävittyä toisessa maailmansodassa ja perinteisen kommunismin

Astrid Aminoff on uusi hankesuunnittelijamme

Olemme iloisia ilmoittaessamme, että Astrid Aminoff on liittynyt Global Visions ry-tiimiin ja aloittanut äskettäin työskentelyn hankesuunnittelijana. Astrid Aminoff syntyi englannissa ja muutti Suomeen vuonna 1996.

Oletko ihminen, jonka mielestä on tärkeää pyrkiä parantamaan maailman tilaa?

Jos näin on asian laita, silloin Uuden ajan kansalainen: Visio paremmasta maailmasta on kirja, joka sinun tulisi lukea. Kirjassa Max Tallberg esittää konkreettisen poliittisen vision paremmasta maailmasta. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi.