Anarkismi (osa yksi)

Kannatamme muutoksia, jotka ovat kaikkien hyväksyttävissä.

Uskomme rakentavan keskustelun voimaan.

Global Visions > Blogi > Anarkismi (osa yksi)

Anarkismi (osa yksi)

Petri Lahtinen

Tavoitellessamme kokonaisvaltaisesti parempaa maailmaa on yksi merkittävimmistä haasteista löytää toimiva yhteiskunnallisen järjestäytymisen muoto. 1900-luvun ideologisessa kamppailussa fasismin hävittyä toisessa maailmansodassa ja perinteisen kommunismin haaveen murennuttua Salvador Allenden johtaman Chilen ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä, liberalismi ja demokratia sen poliittisena muotona vaikuttivat olevan kestävimpiä ja toimivimpia vaihtoehtoja. On kuitenkin selvää, että nykyinen uusliberalismin, kapitalismin ja demokratian liitto on alati epätyydyttävämpi vaihtoehto kasvavalle osalle maapallon väestöä: ympäristökatastrofit ja inhimillisten elinolosuhteiden kurjistuminen ovat vain muutamia oireita suuremmasta joukosta toisiinsa liittyviä ilmiöitä, jotka ovat läheisessä yhteydessä uusliberalistisen demokratian ja kapitalismin rakenteisiin. Siksi parempaa maailmaa tavoiteltaessa onkin tutkittava erilaisia vaihtoehtoja nykyisille järjestelmille. Tässä keskeisessä roolissa on anarkismi ja sen tarjoamat ratkaisut.  Laveimmin anarkistinen ideologia voidaan määritellä juurikin vallitsevan tilanteen haastamisena, minkä pyrkimyksenä on toisaalta toteuttaa tosiasiallisesti egalitaariset periaatteet ja toisaalta edistää erilaisia yhteistyönmuotoja, joita luonnehtii pyrkimys etääntyä valta-asemista.

Anarkian etymologia on peräisin klassisesta kreikasta, jossa sana ἀναρχία tarkoittaa ’ilman johtajaa’. Jos anarkismi ymmärretään yksinkertaisimmillaan auktoriteetin tai keskusjohdon vastustamisena, voidaan ilmiön sanoa olleen aina osa ihmiskunnan historiaa. Yleisesti anarkismi ymmärretään kuitenkin poliittisena ideologiana. Historiallisessa yhteiskuntadiskurssissa anarkismi on nähty usein antagonistisessa roolissa: se on kaoottinen luonnontila, David Humen kuvailema ”kaikkien sota kaikkia vastaan”, josta ihmiset haluavat paeta solmimalla yhteiskuntasopimuksen ja luovuttamalla osan vapaudestaan valtiolle. Anarkismin syntyä poliittisena ideologiana on kuitenkin vaikea paikantaa useammastakin syystä. Anarkian luonteeseen kuuluu yleisesti liikkeen ja sen periaatteiden kategorisoimisen vastustaminen. Kaikki lokerointi näyttäytyy anarkismissa herkästi haitallisena yrityksenä pyrkiä määrittelemään anarkismille periaatteelliset, poliittiset tai ideologiset rajat, joita anarkistit usein itse pitävät häilyvinä ja muuttuvina. Yleisesti anarkismin synnyn sijoittaminen tiettyyn aikaan, paikkaan, ryhmiin tai yksilöihin vaikuttaa sekä mielivaltaiselta että poissulkevalta. Täten myöskään tässä tekstissä ei keskitytä niinkään anarkismin historiaan vaan enemminkin sen parissa esiintyviin periaatteisiin, käytäntöihin ja työkaluihin.

Anarkismi ja Hallinta

Anarkistista ideologiaa voidaan alkaa hahmottaa tarkastelemalla sen vastustamaa herruutta, hallintaa ja valtaa (eng. domination) sekä näiden määritelmiä. Käytän jatkossa selkeyden vuoksi termiä hallinta. Hallinta tulee tässä ymmärtää hajanaisena vallan muotona, joka löytyy hierarkioista ja epätasa-arvoisesta pääsystä niin taloudellisiin kuin kulttuurisiin resursseihin. Hallinta tarkoittaa myös sekä virallisia että epävirallisia tapoja ja käytäntöjä, jotka järjestävät jokapäiväisiä suhteita erityisesti määräämällä ihmisille erilaisia yhteiskunnallisia asemia. Anarkismin parissa vallitsee yleinen yksimielisyys hallinnan luomista etuoikeuksista ja sen normalisoimasta väheksynnästä. Hallinta on vakiinnuttanut sosiaaliset hierarkiat erottamalla herrat ja alaiset toisistaan, mikä on kapitalismin puitteissa tarkoittanut historiallisesti erottelua tuotantovälineiden omistajien ja työntekijöiden välillä. Nykyisin voidaan yleisesti puhua palkkatyöläisten ja niin sanotun omistavan luokan välisestä erottelusta.

Anarkistisessa politiikassa hallintaan liittyy läheisesti myös valloittamisen käsite: se kuvaa institutionaalisia ja sosiaalisia prosesseja, jotka vakiinnuttavat hallinnan, johon liittyy aina myös orjuuttaminen ja yleensä myös tappaminen. Väkivalta on olennainen osa valloitusta, mutta myös muilla prosesseilla – homogenisoinnilla, monopolisoinnilla, keskittämisellä, kansallistamisella ja kansainvälistämisellä – on merkitystä. Väkivalta tulee tässä ymmärtää laajassa merkityksessä: se ei ole ainoastaan elollisiin olentoihin kohdistuvaa fyysisen kivun tuottamista ja tappamista, vaan myös muun muassa henkistä väkivaltaa, luonnon yhteishyvän ja resurssien kaappaamista ja henkisen pahoinvoinnin aiheuttamista. Väkivallan ja valloittamisen välinen suhde on ilmeinen länsimaiden kolonialistisessa historiassa, jonka vaikutukset näkyvät edelleen ympäri maailmaa erilaisten monimutkaisten konfliktien muodossa. Samalla uusliberalistinen kapitalismi on väkivaltaisen valloittamisen koneisto, joka haluaa väkisin hyödyntää kaikki mahdolliset niin materiaaliset kuin immateriaaliset resurssit taloudellisen lisäarvon maksimoimisessa. Yleisesti nykyisiä yhteiskuntia analysoitaessa voidaan niiden argumentoida edelleen harjoittavan sellaista valtaa ja hallintaa, jotka luovat ja ylläpitävät niin hierarkioita kuin epätasa-arvoisia järjestelmiä. Olemme aiemmin analysoineet yhdistyksen julkaisuissa muun muassa sitä, kuinka uusliberalistinen kapitalismi on johtanut maailmanlaajuiseen tilanteeseen, jossa esimerkiksi luonnon resursseja hyväksikäytetään kestämättömillä tavoilla, ihmisten perustarpeita ei tyydytetä ihmisarvon mukaisella tavalla, palkkatyöläiset ovat vieraantuneet omasta työstään ja sen tuloksista, ja varallisuus on jakautunut epätasa-arvoisesti. 

Nykyisin kaikista ilmeisin ja näkyvin hallinnan ilmenemismuoto on täysivaltainen valtio.  Sen valta perustuu yhteiskuntasopimuksen mukanaan tuomalle laillisuuden käsitteelle. Yleisesti oikeusteoria perustelee lain täytäntöönpanoa välttämättömyydellä. Anarkistisen analyysin mukaan tämä puolestaan perustuu kahdelle olettamukselle: ensinnäkin sosiaaliset ryhmät eivät kykene keksimään omia sääntelyjärjestelmiään, ja toisekseen sosiaalinen elämä ilman lakia ei ole houkuttelevaa. Anarkistiset teoriat väittävät sen sijaan, että laissa vallankumouksellisen yksilön oikeuden periaate on muuttunut saumattomasti hyvin porvarilliseksi oikeudeksi yksityisomistukseen. Laki saattaa sovitella riitoja vain osittain ja ylläpitää eriarvoisuutta, jonka sitoutuminen yksinoikeuteen on luonut. Anarkismi näkeekin valtion usein väkivallan muotona. Valtioilla on yhä edelleen monopoli väkivaltaan, ja osa näistä edelleen harjoittaa sitä omia kansalaisiaan kohtaan epäoikeudenmukaisesti ja ihmisoikeuksia rikkovilla tavoilla. Laajemmalti valtiollinen väkivalta tarkoittaa anarkistisessa asiayhteydessä sortavien ja hyvinvointia heikentävien rakenteiden ja byrokratian luomista ja ylläpitämistä. Valtioiden muodostamisen historia ei vahvista kansakunnan koskemattomuutta, vaan sen sijaan se korostaa valtioiden sattumanvaraisuutta ja alueellisen vallan yhteismitallisuutta sekä sen myöhempää tarkoitusta hyödyntää kansojen resursseja valtion rajojen ulkopuolella. Toisin sanoen suostumuksen ja anastuksen välinen kuilu täytetään kolonisaation käsitteellä. Laajemmalti anarkistisessa analyysissa kansainvälistymisen prosessit – joita nykyään kutsutaan globalisaatioksi – ja teknologisen muutoksen vauhdittama ”eurooppalaistuminen” selittävät osittain länsimaisen kulttuurin ylivallan.

Anarkismi ja Koulutus

Keskushallintojen sijasta anarkistiset teoriat painottavat useimmiten yksilöä ja paikallisia pienyhteisöjä sosiaalisen organisoitumisen muotoina. Anarkistinen malli edellyttää, että yksilöt ovat itsenäisiä ja yhteistyökykyisiä, valmiita tekemään päätöksiä ja kuuntelemaan muita, tekemään aloitteita, jakamaan hyödyt ja tukemaan muita hädän hetkellä. Tällaisten periaatteellisten toimintatapojen toteuttaminen puolestaan edellyttää toisaalta uudelleenopettelemista ja toisaalta taas poisoppimista. Anarkismissa kasvatus, opetus ja koulutus ymmärretään tyypillisesti kokonaisvaltaisuuteen pyrkivänä lähestymistapana: siinä hyödynnetään vakiintuneita käytäntöjä, joissa korostetaan sosiaalistumisen ja moraalisen kehityksen prosesseja sekä oppimista tai tiedon hankkimista. Koulutus on perimmiltään itse ajattelevien yksilöiden luomista. Nykyiset koulujärjestelmät ja opetussuunnitelmat eivät tätä edistä: ristiriita oppimisen elitistisen edistämisen ja yleissivistävän koulutuksen tasa-arvoistamisen välillä johtaa lopulta koulutuksen heikkenemiseen ja erilaisten tietohierarkioiden syntymiseen. Pyrkimys opettaa huippuosaamista yleisen koulumallin mukaisesti johtaa puolestaan siihen, että opetuksella tuetaan sosiaalisen konservatismin ylläpitämistä. Toisin sanoen oppilaat pakotetaan oppimaan sitä, mitä pidetään arvokkaana tai hyödyllisenä. Samalla heiltä evätään eliitin perinteisesti nauttima liikkumavara, jonka avulla he voisivat luovasti käsitellä kaikkia kohtaamiaan sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutteita.

Koulutuksen valtiollinen sääntely puolestaan antaa hallituksille mahdollisuuden muokata ja määrätä opetussuunnitelmia, valita opetuskielet ja valvoa niiden noudattamista, vahvistaa patriarkaattia sukupuolittuneiden koulutusohjelmien avulla ja rakentaa uskollisuutta ennalta määrättyihin kansallisiin kulttuureihin. Kouluun pääsyn tasa-arvo ja koulutuksen redusoiminen ainoastaan opetukseksi luovat uudelleen isäntä-palvelija-suhdetta ja hallinnan kulttuureja. Lisäksi elitismi säilyy, vaikka skolastiikka onkin korvattu nykyisin meritokratialla. Elitististen arvojen normalisoitumista voidaankin mitata sillä, että meritokratia on omaksuttu kansallisen koulutuksen periaatteeksi massaopetuksen aikakaudella. Koulutus, kuten palkkatyö, on suunniteltu pohjimmiltaan valmistamaan oppilaita valmistumaan uusliberalistisen ja kapitalistisen kulttuurikoneen rattaiksi.

Valtiollisesti säädellyn koulutuksen vaihtoehdoksi anarkismi on ehdottanut ensinnäkin valtiollisen kasvatuksen ja luokkahuoneissa tapahtuvan oppimisen hylkäämistä. Niiden tilalle anarkismi tarjoaa kasvatuksen tasapainottamista käytännön taitojen suuntaan ja pois kirjaoppineisuudesta. Yleisesti anarkistiseen koulutukseen kuuluu periaate koulutuksesta itsehillinnän ja sosiaalistumisen keinoina. Koulutus perustuu yhteisössä tapahtuvaan käytännön oppimiseen, jonka tarkoituksena on luoda kriittisiä ja käytännöllisiä yhteisön jäseniä. Käytännön taitojen oppimisessa ja niiden jakamisessa on kyse yhteisön muiden jäsenten tukemisesta. Käytäntöihin perustuva oppiminen eroaa konventionaalisesta tiedonsiirrosta siinä mielessä, että taitoja kehitetään pääasiassa vastavuoroisuuden kautta. Anarkistinen pedagogiikka katsoo, että oppimista olisi edistettävä vapaan vuoropuhelun ja ajatusten vaihdon, tekijänoikeuksista luopumisen, matkustamisen ja kulttuurienvälisen vaihdon avulla. Paikallisen väestön tulisi voida muokata omaa ympäristöään soveltamalla muualta saatua tietoa ja jakamalla käytäntöjä koskevia näkemyksiä.

Seuraavassa blogipostauksessaan (Anarkismi (osa kaksi) Petri Lahtinen pohtii Anarkismin ja Aktivismin suhdetta. 

LÄHTEET:

Deneen, Patrick J.: Why Liberalism Failed. New Haven and London: Yale University Press, 2018.

Eurooppa kieltäytyy työstä: haastatteluja ja vallitsevan työn kritiikkiä. haastattelut: Lasse Poser, Ilona Raivio, Henri Salonen; esseet: Klaus Maunuksela, Pontus Kurokuru; valokuvat: Henri Salonen. Helsinki: Khaos Publishing 2023.

Haymarket Statements of the Accused: Address of Albert Parsons. https://www.marxists.org/subject/mayday/articles/speeches.html#PARSONS

Kinna, Ruth: The Government of No One: The Theory and Practice of Anarchism. London: Pelican, an imprint of Penguin Books, 2020.

Make Rojava Green Again. Rojavan Internationalistinen Kommuuni. Suom. Tulirinta, Sirpa Elina & Rantanen, Ville. Lode Kustannus 2022.

Malm, Andreas: The Progress of This Storm: Nature and Society in a Warming World. New York: Verso 2018.Malm, Andreas: How to Blow Up a Pipeline. Verso, London 2021.

Jaa somessa

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp

SINUA SAATTAVAT KIINNOSTAA MYÖS SEURAAVAT ARTIKKELIT

Anarkismi (osa kolme)

Petri Lahtinen Demokratia Anarkismissa suhtaudutaan demokratiaan usein kahtiajakoisesti tai ristiriitaisesti. Tässäkin on tärkeää täsmentää, että anarkistinen demokratiakritiikki kohdistuu pääosin uusliberalistiseen demokratiaan ja parlamentarismiin. Anarkismin epäileväisyys

Anarkismi (osa kaksi)

Petri Lahtinen Aktivismi Keskeisimpiä anarkismiin kuuluvia keinoja vaikuttaa ja haastaa nykyinen tilanne on aktivismi ja sen eri muodot. Nykyajan anarkistista aktivismia teoretisoidaan tuloksena, joka on

Anarkismi (osa yksi)

Petri Lahtinen Tavoitellessamme kokonaisvaltaisesti parempaa maailmaa on yksi merkittävimmistä haasteista löytää toimiva yhteiskunnallisen järjestäytymisen muoto. 1900-luvun ideologisessa kamppailussa fasismin hävittyä toisessa maailmansodassa ja perinteisen kommunismin

Astrid Aminoff on uusi hankesuunnittelijamme

Olemme iloisia ilmoittaessamme, että Astrid Aminoff on liittynyt Global Visions ry-tiimiin ja aloittanut äskettäin työskentelyn hankesuunnittelijana. Astrid Aminoff syntyi englannissa ja muutti Suomeen vuonna 1996.

Oletko ihminen, jonka mielestä on tärkeää pyrkiä parantamaan maailman tilaa?

Jos näin on asian laita, silloin Uuden ajan kansalainen: Visio paremmasta maailmasta on kirja, joka sinun tulisi lukea. Kirjassa Max Tallberg esittää konkreettisen poliittisen vision paremmasta maailmasta. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi.