Max Tallberg
Käsittelin edellisessä blogitekstissäni kysymystä siitä, voidaanko nykymaailmaa pitää oikeudenmukaisena. Päädyin vastaamaan tuohon kysymykseen kieltävästi – riippumatta siitä tarkastellaanko kaikkien globaalin etelän tai kehittyneiden teollisuusmaiden ihmisten tilannetta. Tässä tekstissä puolestaan pohdin sitä, millainen oikeudenmukainen maailma voisi olla. Käytän pohdinnan lähtökohtana edellisessä tekstissä esiin nostamiani näkökulmia ja tosiasioita, mutta pohdin kysymystä myös aiemmin blogissamme ja podcastissamme käsittelemiemme eri oikeudenmukaisuusteorioiden ja niiden piiriin kuuluvien perinteiden näkökulmista käsin.
Oikeudenmukaisuuden merkityksestä filosofian parissa kertovat lukemattomat siitä esitetyt eri näkökulmat. Teoreettista ja hypoteettista pohdintaa tärkeämpää on kuitenkin tosiasiallisen maailman muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi. Tästä syystä on myös tarkasteltava sitä, millaiselta maailma voisi käytännön tasolla näyttää ja miten käytännöllisiä muutoksia voidaan toteuttaa – unohtamatta kuitenkaan teoreettisen pohdinnan merkitystä eri politiikan toimia arvioitaessa ja uudistuksia esitettäessä. Teoreettinen pohdinta yhdistettynä käytännöllisiin ratkaisuehdotuksiin tarjoaakin ihmiskunnalle parhaat mahdollisuudet oikeudenmukaisen maailman luomiselle.
Oikeudenmukaisuuteen liittyvän pohdinnan ja toimien taustalla voidaan alkuun nähdä perustavaa laatua oleva kannanotto kysymykseen siitä, mitä kukin ihminen ansaitsee. Moni voisi tässä yhteydessä esittää, että kunkin tulisi saada se, mihin hän on omien tekojensa kautta oikeutettu. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että muiden vahingoittamisesta rangaistaisiin, tai että ahkeruus palkittaisiin. Vaikka tämäkin onkin omalla tavallaan intuitiivisesti oikeudenmukaista, on todellisuus kuitenkin monimutkaisempi. Edellisen tekstin yhteiskunnallista näkökulmaa mukaillen se, mitä kukin ihminen ansaitsee, on monimutkainen kysymys, johon liittyy monta eri yhteisvaikuttavaa tekijää ja muuttujaa. Yksilön elämää määrittää paljolti tämän synnynnäiset ja perityt lähtökohdat sekä tämän ympäristö, yhteiskunta, sosiaaliset olosuhteet jne. Voidaan myös yleisellä tasolla esittää, että ihmisen muita yksilöitä vahingoittavat toimet juontavat usein (vaikka eivät tietenkään aina) juurensa aiempaan itseen kohdistuneeseen kaltoinkohteluun. Samoin yksilö, joka kokee perustellusti asemansa yhteiskunnassa epäoikeudenmukaiseksi, voi tämän kokemuksen kautta oikeuttaa omaa epämoraalista käytöstään. Toisin sanoen yksilön kielteiset kokemukset uusintavat ja ylläpitävät helposti yksilön omaa kielteistä toimintaa. Nämä näkökulmat eivät tietenkään oikeuta muiden vahingoittamista. Nämä havainnot kuitenkin korostavat sitä, että epäoikeudenmukaisissa, epätasa-arvoisissa ja epämoraalissa kokemuksissa ja teoissa on kyse monimutkaisesta ilmiöstä, jonka suhteen ei voida ajatella yksipuolisesti eikä sitä voida myöskään yksiselitteisesti selittää ja tehdä ymmärrettävämmäksi.
Näin ollen oikeudenmukainen maailma olisi ainakin sellainen, jossa puututtaisiin suoraan niihin tekijöihin, jotka ovat myöhemmän vahingollisen toiminnan taustalla ja ymmärrettäisiin tämä monimutkainen yhteys. Ihmiset eivät kuitenkaan yleensä ajattele näin. Psykologiassa tunnetaankin niin kutsuttu oikeudenmukaisuusharha, jonka mukaan ihmiset yleensä ajattelevat, että maailma on oikeudenmukainen, ja että ihmiset näin ollen saavat ansionsa mukaan. Koska ihmiset haluavat uskoa tähän, on heillä myös tapana selittää ja järkeistää maailmassa esiintyvää epäoikeudenmukaisuutta. Näin usein uhrin asemassa olevaa ihmistä syyllistetään väärin perustein omasta kaltoinkohtelustaan. Tämä pätee myös vastakkaiseen suuntaan: jollekulle sattuessa hyviä asioita on ihmisillä tapana ajatella, että kyseinen ihminen on ansainnut onnensa oman ansiokkuutensa takia. Tämä pätee sellaisissakin tapauksissa, jossa kyse on ollut ilmiselvästi ainoastaan sattumasta. Näin ollen ulkoiset tekijät selitetään usein yksilön sisäisillä ominaisuuksilla, kuten älykkyydellä, ahkeruudella tai niiden puutteella, vaikka tästä ei oikeasti olisi ollut kyse.
Oikeudenmukaisuusharhaa on selitetty viittaamalla sen ahdistusta lieventävään vaikutukseen. Jos voi uskoa maailman olevan oikeudenmukainen, on helpompi suhtautua kaikkeen nykymaailmassa ilmenevään kärsimykseen. Tällaiseen näkökulmaan nojautuen ihminen voi myös omalla kohdallaan ajatella, että häntä huonosti kohtelevia odottaa lopulta rangaistus. Samaan aikaan tämä ajatusharha voi luoda elämään myös merkityksellisyyttä ja hallinnan tunnetta, kun moraalinen toiminta koetaan tällä tavalla kannattavaksi ja oman elämänsä kulkuun vaikuttavaksi. Myös monessa uskonnossa esiintyy tämänkaltaista ajattelua; kenties tämän ajattelutavan voidaan nähdä vastaavan moneen ihmiselämän perustavaa laatua olevaan kysymykseen. Se voi samalla kuitenkin myös synnyttää rasistista ajattelua tai muille ennakkoluuloille perustuvaa syrjintää, kun viitataan tällaisiin ulkoisiin määreisiin eri tapahtumaketjujen oikeuttajana. Ennakkoluuloinen ihminen voisi näin ollen ajatella, että esimerkiksi tummaihoisten heikompi asema Yhdysvalloissa johtuu heidän ihonväristään. Tällaista asennetta ei nykypäivänä tietenkään voida perustellusti oikeuttaa.On joka tapauksessa selvää, että maailma ei oikeasti toimi oikeudenmukaisuusharhan esittämällä tavalla. Tämän näkökulman vastakohtana onkin nostettu esiin usko sattumanvaraiseen tai epäoikeudenmukaiseen maailmaan. Siinä uskotaan, että ihmisen omien toimien ja lopputulemien välillä ei ole johdonmukaista suhdetta. Nostin edellisessä tekstissäni esiin huomioita nykymaailmasta, jotka mielestäni puoltavat tämän näkökannan omaksumista. Oikeudenmukaiseen maailmaan uskomisen sijaan ihmiskunnan tulisikin tunnustaa, että nykyään esiintyy yhä paljon epäoikeudenmukaisuutta ja ottaa tehtäväkseen yhdessä luoda oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Millainen oikeudenmukainen maailma sitten voisi olla? On selvää, että sellaisessa maailmassa pitäisi täyttyä monta sellaista ehtoa, jotka nostin jo edellisessä tekstissäni esiin. Näihin kuuluvat universaalien ihmisoikeuksien toteutuminen globaalilla tasolla, joihin sisältyy muun muassa perustarpeiden täyttyminen. Oikeudenmukaisessa maailmassa toteutuisivat myös universaalit koulutusmahdollisuudet ja terveydenhuolto kaikissa maailman maissa. Oikeudenmukainen maailma olisi myös meritokratia , jossa kaikista huolehditaan. Meritokratia – se, että yksilön saavutukset ovat ratkaisevassa asemassa – pitää sisällään puolueettoman tasa-arvon ihanteen, jossa ihmisen ulkoiset määreet eivät vaikuttaisi hänen elämänsä kulkuun. Kuitenkaan pelkät saavutukset eivät saa yksin määrätä sitä, mitä kunkin yksilön kuuluu saada. Meritokratiaa onkin kritisoitu juuri siitä, että käytännössä ihmisillä on epätasa-arvoiset mahdollisuudet saavuttaa menestystä ja juuri siitä syystä meritokratia ei yksinään ole lopullinen ratkaisu yhteiskunnan järjestämiseen. Tähän liittyy juuri näkemys siitä, että ihmisten menestystä selittää aina perhe- ja luokkatausta, sekä yksilön perityt tai hankitut ominaisuudet. Siksi yhteiskunnan tulisi huolehtia myös heistä, jotka eivät omin voimin onnistu tavoittelemaan itselleen hyvää elämää.
Suorin keino rakentaa oikeudenmukainen maailma on juuri taata oikeanlainen meritokraattinen järjestelmä , mutta ennen kaikkea kaikkien edellä mainittujen oikeuksien toteutuminen kaikkialla maailmassa. Matka tällaiseen maailmaan on kuitenkin pitkä ja vaatii sitä, että kaikki maailman valtiot saadaan kestävän kasvun ja kehityksen tielle. Oikeudenmukaista maailmaa voitaisiin kuitenkin vielä kuvailla ennen kaikkea myös sellaiseksi, jossa kaikilla olisi yhtäläiset, aidot ja vapaat mahdollisuudet tavoitella hyvää ja arvokasta elämää. Kuten olemme jo todenneet, ei nykymaailmassa vallitse aidosti tällaista tilannetta. Intialainen taloustieteilijä ja filosofi Amartya Sen onkin esittänyt, että maailmassa valuu hukkaan valtava määrä potentiaalia, kun globaalin etelän ihmisillä ei ole aitoa mahdollisuutta kehittää elämästään parempaa. Globaali eriarvoisuus ei palaudukaan ainoastaan siihen, mitä ihmisillä on tai ei ole; kyse on pikemmin siitä, millaiset tosiasialliset mahdollisuudet ihmisillä on muuttaa käytössä olevia resursseja hyvinvoinniksi.
Globaali perustulo voisi olla keino ratkaista tämä ongelma , kuten olen jo usein aiemmin esittänyt . Sen turvin yksilö voisi saada mahdollisuuden saavuttaa aitoa edistystä omassa elämässään, mutta se toimisi myös keinona kiihdyttää jokaisen yhteiskunnan sisäistä kehitystä. Se ei olisi ainoa keino oikeudenmukaisen maailmaan rakentamiseen, mutta voisi olla ratkaisevan tärkeä. Uskonkin jokaisen ihmisen itse tietävän, miten tämä voisi tehokkaimmin parantaa omaa elämäänsä , ainakin, kun kysymystä tarkastellaan käytännön tarpeiden tasolta . Perustulo pitääkin sisällään henkilökohtaisen vapauden käyttää se haluamallaan tavalla. Tällä tavalla sen tuoma henkilökohtainen myönteinen vaikutus olisi siis maksimaalinen. Perustulon tulisi myös olla omassa mallissani sen suuruinen, että sen avulla ihminen pystyy täyttämään perustarpeensa; täten moni aiemmin esiin nostamani tavoite voitaisiin täyttää. Perustulo toisikin sitä taloudellista turvaa, jota globaalin etelän ihmiset eniten kaipaavat. Samalla perustulo soisi kaikille – myös kehittyneissä maissa eläville yksilöille – aidon mahdollisuuden kehittää elämästään vieläkin parempaa.
Voidaankin esittää, että ihmisen onnellisuus kasvaa eniten tämän saavuttaessa – tai vähintäänkin pystyessään pyrkimään kohti – itselleen tärkeitä tavoitteita. Perustulo mahdollistaisi tämän, kuten myös uusien, myöhemmin syntyvien tavoitteiden saavuttamisen. Sen voidaan lisäksi olettaa täyttävän ne molemmat näkökulmat oikeudenmukaisuuteen – yksilöllisen ja yhteiskunnallisen – jotka edellisessä blogitekstissäni nostin esiin. Kenties ihmisyksilön paras mahdollinen elämä koostuukin niin yksilönä kuin yhteisön osana olemisesta. Perustulo takaisikin kaikille aidon mahdollisuuden henkilökohtaiseen mutta myös kollektiiviseen hyvinvointiin, kun esimerkiksi perustulon mahdollistamisen edellyttämä korkeampi verotus vähentäisi samalla eriarvoisuutta. Samaan aikaan perustulo voisi mahdollistaa sen, että yksilölle jäisi enemmän aikaa vaalia itselleen kaikkein tärkeimpiä ihmissuhteita, jotka ovat lopulta kaikkein keskeisimpiä, kun tarkastellaan sitä, mistä onnellinen elämä koostuu. Perustulo hyvinvoinnin kasvattajana johtaisi suurella todennäköisyydellä myös siihen, että monen yksilön elämän haitallinen kehityskaari saataisiin katkaistua. Tätä kautta se puuttuisi juuri niihin tekijöihin, jotka selittävät myöhempää vahingollista käytöstä ja parantaisi myös näin koko yhteiskunnan tilaa.
Miten tämä perustulon sisältämä oikeudenmukaisen maailman malli sitten vertautuu filosofian historiassa esitettyihin ajatuksiin oikeudenmukaisuudesta? Platonin dialogissa Valtio (kirja 4, 434d-435c) Sokrates puhuu siitä, miten yksilöillä on luontaisia kykyjä ja taipumuksia, joiden johdosta yksilöt sopivat tiettyihin rooleihin yhteiskunnassa. Sokrates ehdottaa oikeudenmukaisimman ja tehokkaimman yhteiskunnan olevan sellainen, jossa jokainen ihminen pidättäytyisi luontaisten kykyjensä mukaan määräytyvässä yhteiskunnallisessa tehtävässään ja roolissaan. Vaikka tämä on käyttökelpoinen ajatus, kuulostaa tällainen yhteiskunta mielestäni pikemminkin toimivalta yhteiskunnalta kuin oikeudenmukaiselta. Esimerkiksi biologisesti suurikokoisen ja suuren lihasmassan omaavan yksilön voitaisiin väittää soveltuvan parhaiten fyysiseen työhön, vaikka tuo työ olisikin huonopalkkaista, epätyydyttävä, raskasta ja peräti vaarallista. Tällaiseen tilanteeseen päätyvän yksilön tulisikin mielestäni olla oikeutettu jonkinlaiseen kompensaatioon. Lisäksi oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jokaisella yksilöllä tulisi olla aito vapaus päättää millaista työtä tekee, eikä itsearvoisesti tehdä sellaista työtä, jossa yksilön voidaan ajatella olevan luontaisten kykyjensä takia tuottavin. Perustulo voisikin ratkaista molemmat näistä ongelmista: ensinnäkin se parantaisi vallinnanvapautta tehdä haluamaansa työtä ja toiseksi se mahdollistaisi kaikkien yhtäläisen tukemisen ja kompensoimisen. Perustulo voisi myös olla tehokkain keino saavuttaa niin Platonin dialogeissa kuin Aristoteleen teksteissä käsitelty eudaimonia. Niin kuin aihetta käsittelevissä blogiteksteissä todettiin, eudaimonia käännetään yleensä onnellisuudeksi mutta antiikin asiayhteydessä termi tulisi laajemmin ymmärtää kukoistamisena tai elämässä hyvin pärjäämisenä. Perustulo tarjoaisi myös tilaisuuden pohtia, mikä omassa elämässä on tärkeää, ja vapauden luoda elämästään omannäköistä. Samalla perustulon tarjoama taloudellinen turva mahdollistaisi myös käytännön tasolla eri vaihtoehtojen kokeilemisen tähän liittyen. Samoin perustulo voisi antaa tilaa toteuttaa erilaisia hyveitä ja niihin liittyviä arvoja omassa henkilökohtaisessa elämässä. Kaikkien näidenkin syitten takia perustulon voidaan myös nähdä johtavan hyvään yhteiskuntaan.
Utilitarismi taas esittää, että moraalin perustana tulisi olla suurimman hyödyn tai onnellisuuden mahdollistaminen. Tähän liittyy kuitenkin monia ongelmia. Utilitarismi ei ensinnäkään kunnioita yksilön oikeuksia, vaan katsoo, että niitä voidaan laiminlyödä painotettaessa kokonaismäärällisen onnen maksimoimista. Utilitarismi ei myöskään vaikuta huomioivan, että onnen maksimoiminen on harvoin yksiselitteistä. Monen ihmisen elämässä esimerkiksi suuretkin vastoinkäymiset ovat voineet kasvattaa ja johtaa lopulta johonkin hyvään, tai ainakin arvokkaisiin näkökulmiin ja ymmärrykseen elämästä . Nietzschen kuuluisaan ajatukseen siitä, että mikä ei tapa, vahvistaa, voitaisiinkin lisätä huomio siitä, että mikä ei vaurioita, vahvistaa. Kunhan vastoinkäymiset eivät peruuttamattomasti muuta ihmisen mahdollisuuksia elää hyvin, ne voivat aina myöhemmin johtaa suurempaan hyvinvointiin.
Utilitarismin kannalta ongelmana onkin, että näitä lopputulemia ei kuitenkaan aina voida ennakoida eikä siksi voida tietää, mikä toimintamalli edes teorian tasolla tuottaisi eniten onnellisuutta nykyhetkessä . Tarkasteltaessa nykymaailmaa utilitaristisesta näkökulmasta voidaan kuitenkin esittää, että koko maailmassa koettu onnellisuus lisääntyisi eniten, kun globaalin etelän maiden ihmisten perustarpeista huolehdittaisiin ja annettaisiin jokaiselle yksilölle mahdollisuus parantaa elämäänsä itse valitsemallaan tavalla. Perustulo olisi, kuten olen jo aiemmin esittänyt, keino saavuttaa tämä. Sen voisi myös nähdä vastauksena efektiivisen altruismin esittämään kysymykseen siitä, miten maailmaa voidaan tehokkaimmin parantaa. Perustulon voisi myös nähdä keinona taata kaikille ihmisille Amartya Senin ja Martha Nussbaumin esiin nostamat eri inhimilliset toimintakyvyt. Samalla perustulo loisi oikeudenmukaisen alkuasetelman siihen liittyen, miten maailma on järjestetty. Tämäkin on kysymys, jota on filosofian piirissä pohdittu distributiivisen oikeudenmukaisuuden kohdalla. Perustulo täyttäisi myös liberalismin piirissä korostetun vapauden ihanteen painottaessaan aitoa valinnanvapautta . Lisäksi ihmisen saadessa itse valita haluamansa työn voidaan jälleen esittää, että hän on tässä työssä myös kaikkein hyödyllisin ja tuottavin. Tältä osin perustulo voisi myös joltain osin olla yhteneväinen uusliberalismin piirissä korostetun taloudellisen tehokkuuden kanssa. Yhtä lailla se voisi myös tehdä yksilöstä vapaamman suhteessa yhteiskuntaan mm. poistamalla kannustinloukkuja ja vähentämällä sosiaaliturvaan liittyvää byrokratiaa.
Tarkasteltaessa Karl Marxin ajattelua voidaan puolestaan esittää, että perustulo vähentäisi Marxin analysoimaa ja kuvailemaa eriarvoisuutta ja erityisesti siihen johtavia syitä. Osa Marxin ja Friedrich Engelsin kehittelemää historiallista materialismia on inhimillisten perustarpeiden kuten ravinnon, juoman ja suojan tyydyttämisen tason ja niiden levittäytymisen tarkastelu. Marxin ja Engelsin mukaan ne ilmentävät välittömästi oman yhteiskuntansa kulttuurin henkistä tasoa. Nykyisissä yhteiskunnissa perustulon kaltaisen sosiaaliturvauudistuksen voitaisiin perustellusti ajatella turvaavan ihmisten ravinnon, juoman ja asumiseen liittyviä kustannuksia. Perustulo nostaisi myös huonopalkkaisten ja epämiellyttäväksi koettujen töiden palkkausta, kun työntekijöillä olisi perustulon turvin vahvempi neuvotteluasema. Lisäksi Marx analysoi modernia kapitalismia sellaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, joka luo ja ylläpitää tilannetta, jossa sellaiset ilmiöt kuten vuokrat, palkat, pääoma sekä muut työnjakoon perustuvat yksityisomistuksen muodot synnyttävät vieraantunutta työtä. Tällä tarkoitetaan sitä, että työntekijä ja oman työvoimansa tuotannolle ja kapitalistille myyvä yksilö vieraantuvat omasta luovasta kyvystä tuottaa niin henkisiä ja materialistisia hyödykkeitä. Lisäksi tuotantovälineet omistava luokka hyväksikäyttää näiden hyödykkeiden tuottamaa taloudellista lisäarvoa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa työläinen ei siis kohtaa työnsä tulosta omana luomuksenaan, vaan se vieraantuu hänestä ennen kaikkea toisen omaisuutena. Perustulo voisi myös vähentää ihmisten kokemaa vieraantuneisuutta, kun hän voi sen takaaman turvan avulla paeta palkkatöitä ja valita itse työnsä. Näin ollen ihmiset voisivat tavoitella sellaista työtä, joissa he pääsisivät kohtaamaan ja kokemaan oman työnsä ja sen tulokset jälleen omina luomuksinaan. Perustulo vapauttaisi myös aikaa perinteisemmästä palkkatyöstä ja tarjoaisi ihmisille paremman mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden vaalimiseen ja suurempaan yhteisöllisyyteen. Joka tapauksessa ihmisillä olisi tässäkin suhteessa suurempi mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, millaista elämää he haluavat itselleen tavoitella.
Näiden eriävien oikeudenmukaisuusteorioiden myötä huomaamme, että ihmisillä usein on vahva käsitys oikeudenmukaisuudesta ja erityisesti kyky eritellä tilanteet, joissa tämä ihanne ei toteudu. Sen sijaan oikeudenmukaisuuden tarkempi, konkreettinen määrittäminen on hankalampaa. Monia vastakkaisia näkemyksiä voidaankin nostaa esiin ja huomata, että niitä kaikkia kannatetaan eri ihmisryhmissä. Oman näkemykseni mukaan on kuitenkin selvää, että globaalin perustulon – sekä ihmisten perusoikeuksien ja perustarpeiden toteutumisen – tulisi olla osa oikeudenmukaista maailmaa riippumatta siitä, tarkastellaanko sitä filosofian vai reaalimaailman näkökulmasta käsin. Perustuloon liittyy kuitenkin myös haasteita. Se ei olisi toivottava uudistus, jos sen passivoiva vaikutus olisi aktivoivaa suurempi. Tähän voitaisiin kuitenkin vaikuttaa tekemällä perustulosta sen suuruinen, että ihmisten olisi käytännössä pakko myös tehdä työtä voidakseen nauttia mukavasta ja laadukkaasta elämästä. Toinen ratkaisu voisi olla tehdä perustulosta siinä mielessä ehdollinen, että sen saaminen edellyttäisi jonkinlaista yhteiskuntaa hyödyttävää aktiivista toimintaa. Hyvä ihmiselämä onkin aktiivista, ja tämä tulisi myös muistaa perustuloa toteutettaessa. Perustulon yhteydessä voitaisiinkin alkaa puhua uudesta, rakentavan humanismin asenteesta: siinä uskottaisiin ihmisen olevan perustavalta luonteeltaan aktiivinen toimija, joka tilaisuuden tullen haluaa oman vaivannäkönsä kautta tavoitella parempaa, omannäköistä ja arvokasta elämää. Tällaisen mahdollisuuden takaaminen voisi myös jälleen kerran tuoda yhteiskunnille suurimman mahdollisen kollektiivisen hyödyn. Näin myös jo valmiiksi hyväosaiset voisivat hyötyä perustulosta, eikä heidän tarvitsisi välttämättä pelätä oman asemansa merkittävää heikkenemistä.
Globaali perustulo sekä myös aiemmin yhdistyksemme toimesta esiin nostettu ihmisten vapaa liikkuvuus voivatkin tulevaisuudessa olla sellaisia päätöksiä, joita on suorastaan pakko saattaa voimaan. Hillitsemätön ilmastonmuutos ja muut ympäristökatastrofit tulevat johtamaan kriiseihin, joissa ihmiskunnalla on edessään valinta: toteutetaanko arvokkaan elämän edellytykset vain heille, joilla on siihen varaa, vai koko ihmiskunnalle. Voimmekin olla tilanteessa, jossa meidän täytyy valita yhteiskuntien romahtamisesta seuraavan globaalin katastrofaalisen kriisin tai uudenlaisen globaalin solidaarisuuden ja hyvinvoinnin väliltä. Globaalin perustulon ja vapaan liikkuvuuden kaltainen universaali politiikka – jossa kaikkia maailman ihmisiä kohdeltaisiin tosiasiallisesti tasa-arvoisesti – voivatkin tulevaisuudessa olla välttämättömiä keinoja taata koko ihmiskunnan hyvinvointi. Ne olisivat myös politiikan toimia, jotka johtaisivat aitoon, tosiasialliseen maailmankansalaisuuteen kaikille maailman ihmisille. Tämäkin on oikeudenmukaisuuden filosofiaan liittyvä ajatusperinne, jota olemme käsitelleet aiemmin blogissamme ja podcastissamme.
Universaalien poliittisten uudistusten toteuttaminen vaatisi kuitenkin myös uudenlaista moraalista ajattelua. Siinä suvaittaisiin ensinnäkin kaikkia maailman ihmisiä eroista ja poikkeavuuksista riippumatta. Tällaisessa ajattelussa ei olisikaan sijaa ennakkoluuloille, rasismille, syrjinnälle tai millekään muulle epätasa-arvolle. Tässä tulisi ymmärtää myös tekstin alussa esiin nostamani huomio siitä, että toisia vahingoittava käytös juontaa usein juurensa siitä, että ihmistä on itse kohdeltu kaltoin. Empaattisempi maailmankuva muuttaisi siis suhtautumistamme myös sellaisiin ihmisiin, jotka tekevät epämoraalisiksi koettuja tekoja. Monet varsinkin liberaaleissa demokratioissa elävät ihmiset ovat jo sisäistäneet nämä arvot tai ainakin niiden kaltaisen maailmankatsomuksen. Täten niiden leviäminen tulevaisuudessa ei ole täysi mahdottomuus. Lisäksi ne mukailevat jo niitä arvoja, joiden varaan liberaalidemokratiat ainakin teoriassa rakentuvat. Samoin ne on nostettu esiin YK:n ihmisoikeusjulistuksessa. Nykyään voidaankin nähdä globaali arvotaistelu, jonka jakolinja kulkee ennen kaikkea suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden välillä. Tämä taistelu on käynnissä myös monen maan ja yhteiskunnan sisällä. Toinen jakolinja kulkee sen välillä, millaiseen tietoon luotetaan. Nykypäivänä tutkitun tiedon tulisikin ohjata päätöksentekoa entistä vahvemmin. Tällaiseen tietoon luottaminen voisi itsessään myös mahdollistaa esiin nostetun universaalin politiikan. Esiin nostettuihin teemoihin liittyen voidaan todeta tutkimustiedon osoittavan esimerkiksi sellaisia asioita kuten, että maahanmuutto ei lisää rikollisuutta, ihmisrotuja ei biologian näkökulmasta ole olemassa, yhteiskunnan yksilöiden välinen sisäinen geneettinen vaihtelu on suurempaa kuin eri yhteiskuntien välinen, luokkatausta vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin elämässä, ja ihmisen aiheuttamat ja ylläpitämät ekologiset kriisit tuhoavat tulevaisuudessa elämän perusedellytyksiä.
Miltä maailman tulevaisuus ja sen kehitys sitten näyttävät oikeudenmukaisuuden osalta? Marx tarkasteli historiaa monimutkaisena totuuden ilmenemisen prosessina ja reagoi omassa historian teoriassaan hegeliläiseen käsitykseen, jonka mukaan maailmaa ohjailee järkevä maailmanhenki (Weltgeist). Vaikka nykypäivänä voidaan kyseenalaistaa jonkinlaisen järkevän maailmanhistoriaa ohjailevan entiteetin olemassaolo (viittaamalla esimerkiksi viime vuosisadan kahteen maailmansotaan tai ilmastonmuutokseen), on kuitenkin perusteltua väittää meillä olevan nykypäivänä paremmat edellytykset tehdä maailmasta oikeudenmukainen kuin milloinkaan ennen. Ihmiskunnalla onkin nykyään enemmän tietoa, osaamista ja varallisuutta kuin milloinkaan aiemmin mutta näiden lisäksi myös eettiset valmiudet maailman muuttamiseen. Oikeudenmukaisemman maailman tavoitteleminen onkin täysin mahdollista ja sen tulisi olla ihmiskunnan toiminnan keskeisin tavoite. Tällaisen maailman tavoittelu ei tietenkään pääty koskaan – ei vaikka globaali perustulo tai vapaa liikkuvuus toteutuisivat. Paremman maailman tavoittelua edistetään kuitenkin parhaiten yhteisen, tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun ja päätöksenteon kautta. Erilaisilla visiolla on myös tärkeä rooli tässä prosessissa, jonka osaksi tämänkin tekstin voi lukea. Seuraava askel onkin tässä keskustelussa esiin nousseiden ideoiden toteuttaminen käytännössä.
Lähteet:
Banerjee, A. Vinayak. & Esther Duflo (2011) Poor economics a radical rethinking of the way to fight global poverty / Abhijit Vinayak Banerjee, Esther Duflo. New York: Public Affairs.
Månson, Per (1993) Karl Marx. En introduktion. Bokförlaget Daidalos. Polex Int.
Chouhy, C. & Madero-Hernandez, A. (2019) ‘Murderers, Rapists, and Bad Hombres’: Deconstructing the Immigration-Crime Myths. Victims & offenders. [Online] 14 (8), 1010–1039.
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”12 Theory of Justice & Plato”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”13 Aristotle’s theory of justice”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”14 Utilitarianism”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”15 Liberalism”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”16 Immanuel Kant and his theory of justice”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”17 Karl Marx’s theory of justice”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”18 Critical Theory”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”19 Cosmopolitanism”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
Lahtinen, Petri & Tallberg, Max. ”21 On the concept of justice”. Visions of a better world. May 2023. https://www.globalvisions.fi/en/podcast/
https://www.sapiens.org/biology/is-race-real/
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK20363/
https://www.britannica.com/topic/eudaimonia
https://www.jaatistietopankki.fi/minua-kuullaan-reppu/hyva-elama/toimintamahdollisuudet/
https://plato.stanford.edu/entries/marx/
https://www.verywellmind.com/what-is-the-just-world-phenomenon-2795304
https://www.oxfamamerica.org/explore/stories/what-is-global-inequality/
