Max Tallberg & Petri Lahtinen
Nykymaailma on äärimmäisen globalisoitunut: tämä tarkoittaa sitä, että eri talouden, kulttuurien ja arvojen suhteet ja rakenteet vaikuttavat alati laaja-alaisemmin ja maailmanlaajuisesti yli geopoliittisten rajojen. Täten päätöksenteossa, markkinoissa ja eri inhimillisen kehityksen osa-alueilla maantieteen merkitys pienenee. Tästä huolimatta nykymaailmassa globalisaatio ei ole johtanut niin sanottuun globaaliin politiikkaan eli kansainvälisen päätöksenteon konsensukseen erityisesti valtiorajat ylittävissä kysymyksissä ja ongelmissa. Sen sijaan poliittinen päätöksenteko on edelleen pitkälti sidottuna eri kansallisvaltioiden päättäjiin ja heidän päätöksiinsä – oli kyseessä sitten parlamentaarinen järjestelmä, parlamentista riippumaton valtionpäämies, valtionpäämiesjohtoinen tai yksipuoluejärjestelmä. Globalisoituneessa maailmassa ei myöskään toteudu oikeudenmukaisuuden taikka tasa-arvon periaatteet: niin materiaalinen kuin immateriaalinen vauraus ovat jakautuneet epätasaisesti, ja samalla maailmassa on myös suuri määrä ihmisiä, joiden perustarpeista ei huolehdita. Olemme nostaneetkin aiemmassa tekstissämme esiin sen, kuinka kansainvälisen politiikan ensisijaisena tehtävänä olisi huolehtia inhimillisesti arvokkaan elämän turvaamisesta kaikille maailman ihmisille.
Kosmopolitanismi – eli maailmankansalaisuus tai globaali kansalaisuus – on yksi hyödyllinen käsite, jonka mahdollisuuksia tosiasiallisena poliittisena uudistuksena tulisi tutkia vakavasti keinona löytää ratkaisuja edellä mainittuihin haasteisiin. Tällöin ihmisyksilö nousee kansallisen politiikan haasteiden ja rajoitusten ylitse ja hänestä tulee kaiken politiikan mitta. Näin ollen jokaiselle yksilölle kuuluvat samat oikeudet, mahdollisuudet ja pääsy arvokkaan ihmiselämän mahdollistaviin tekijöihin riippumatta kansalaisuudesta, sukupuolesta, etnisyydestä, uskonnosta tai mistään muustakaan ihmisyksilöä määrittävästä piirteestä. Globaalin päätöksenteon kautta ja kosmopolitanismin – ymmärrettynä reaalipoliittisena uudistuksena – avulla kaikkien maailman yksilöiden ja yhteisöjen tarpeisiin voitaisiin vastata suoraan sen sijaan, että se tapahtuisi epäsuorasti kansallisvaltioiden sisällä tapahtuvien epäsuorien vaikutussuhteiden sijaan. Näin ymmärrettynä kosmopolitanismi tulisikin ymmärtää sellaisena kansainvälisenä projektina, joka toimii jatkumona muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuksien yleismaailmalliselle julistukselle ja muille kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille.
Kosmopolitanismia ei tule nähdä ainoastaan modernina ilmiönä, vaan sen juuret ulottuvat aina antiikin kulttuuriin asti. Sanan on peräisin muinaiskreikkalaisesta sanasta κοσμοπολίτης, joka muodostuu sanoista κόσμος (maailma, universumi, maailmankaikkeus) ja πολίτης (kansalainen, kaupungin asukas). Kirjaimellisesti sana tarkoittaa siis jo historiallisessakin mielessä maailmankansalaista. Kreikkalaisen historioitsijan Diogenes Laertioksen mukaan Diogenes Sinopelainen, joka tunnettiin myös nimillä Diogenes Koira ja Diogenes Kyynikko, olisi vastannut kysymykseen, ”mistä hän on kotoisin”, olevansa maailmankansalainen. Diogeneen voidaan ymmärtää tässä kohtaa irtisanoutuneen kaupunkivaltiosta tai kulttuurisesta taustasta sosiaalista identiteettiä määrittävänä tekijänä. On kyseenalaista tulisiko maailmankansalaisuutta laskea jonkinlaiseksi järjestelmälliseksi opiksi Diogeneen ja tämän edustaman kyynikkojen koulukunnan parissa. Myöhemmin stoalaiset omaksuivat kyynikoiden ajatuksen maailmankansalaisuudesta. Monet stoalaiset edustivat näkemystä, jonka mukaan ihmiset kuuluivat aina kahteen yhteisöön: ensinnäkin paikalliseen yhteisöönsä ja toisekseen laajempaan yhteisöön, joka perustuu yleisinhimillisyyteen. Modernimmalla aikakaudella keskeisempiä ajattelijoita kosmopolitanismin suhteen edusti Immanuel Kant, joka oli tässä suhteessa saanut merkittäviä vaikutteita stoalaisilta. Esseessään Ikuiseen rauhaan Kant laajensi kosmopolitanismin käsitettä koskemaan moraalia ja lakia: Kant luonnosteli käsitteen ius cosmopoliticum (kosmopolitaani laki), jonka tarkoitus oli ohjata globaali yhteisö kohti ikuista ja pysyvää rauhaa. Esseessään Kantin voidaan katsoa ennakoineen esimerkiksi yleismaailmallista ihmisoikeusjulistusta, koska tämän kosmopoliittinen laki perustui käsitykseen kaikista ihmisistä tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina jäseninä yleismaailmallisessa yhteisössä. Tällaiseen yleismaailmallisen yhteisön käsitteeseen suhtaudutaan kuitenkin eri tavalla kosmopolitanismin eri suuntauksissa: moraalinen kosmopolitanismi nostaa esiin velvollisuuden kärsivien ihmisten auttamiseksi – kärsivät nämä sitten nälästä tai muista vahingollisista olosuhteista. Vähintä mitä ihminen voi tämän suuntauksen mukaan tehdä, on perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen. Perinne nostaa myös esiin sen, että ihmisillä on velvollisuuksia myös heitä kohtaan, joita hän ei tunne. Kantin teoria voidaan laskea osittain tähän kategoriaan, koska hän katsoi maailmankansalaisoikeuden perustuvan yleisen vieraanvaraisuuden vaatimuksiin.
Moraalinen lähestymistapa on myös ajoittain johtanut poliittiseen kosmopolitanismiin: sen mukaan maailmaan tulisi luoda maailmankansalaisuuden mahdollistavat poliittiset järjestelmät kuten kansainväliset sopimukset, liittovaltiojärjestelmät, rauhankumppanuusyhteistyöt ja kansainväliset instituutiot. Näiden toimijoiden pääasiallinen tarkoitus on varmistaa nykyisyydessä ja tulevaisuudessa mahdollisimman laaja-alaiset edellytykset elää arvokasta elämää turvaamalla muun muassa ihmisoikeuksien toteutuminen, ehkäisemällä väkivaltaisia konflikteja ja suojelemalla ympäristöä. Paikoin poliittinen kosmopolitanismi menee niinkin pitkälle, että se hahmottelee maailmanvaltion ideaa. Tämä idea on saanut osakseen kuitenkin merkittävää kritiikkiä sen käytännön mahdottomuudesta sekä totalitarismin uhasta. Historiallisesti maailmanvaltiota muistuttavat ideat ovat osoittautuneet myös epäonnistuneiksi: esimerkiksi Egyptin johtaja Gamal Abdel Nasserin, joka onnistui saavuttamaan panarabialaisuudelle suurimman poliittisen ja yhteiskunnallisen vaikutuksensa, kuoltua monet pettyivät panarabismin kyvyttömyyteen saada aikaan pysyvää vaurautta arabimaailmassa. Samoin viime vuosien poliittinen levottomuus Yhdysvaltojen ja Venäjän kaltaisissa suurissa valtioissa on osoittanut keskusjohtoisen hallitsemisen ongelmallisuuden liian laajalla kansallisvaltiollisella alueella. Samaan aikaan ympäri maailmaa on olemassa alueita kuten Baskimaa, Korsika ja Kurdistan, jotka vaativat nykyiselläänkin itsenäisyyttä itselleen. Maailmanvaltion vaihtoehtona on ehdotettu juuri laajaa toimijoiden joukkoa, jotka yhdessä puolustaisivat ylimaailmallisia ihmisoikeuksia ja kestävää kansainvälistä politiikkaa.
On myös nostettu esiin ajatus, että jos kaikki maailman valtiot olisivat liberaaleja demokratioita, tarkoittaisi tämä sotien loppumista, suurempaa yhteistyötä ja ihmisoikeuksien toteutumista globaalilla tasolla, eikä maailmanvaltiota näin tarvittaisi. Toisaalta myös viime vuosina liberaalidemokratia on saanut osakseen perusteltua kritiikkiä, vaikka monet yhä pitävätkin liberaalidemokratiaa ainoana perusteltuna poliittisen organisoitumisen muotona. Täytyy kuitenkin muistaa, että adjektiivi ’liberaali’ ei ainoastaan muokkaa demokratiaa vaan muodostaa myös muinaisen hallitustavan, jossa ihmiset eivät ole vallassa vaan lähinnä tyytyväisiä niihin materiaalisiin ja sotilashallinnollisiin hyötyihin, jotka kuuluvat liberaalin yksityisihmisen elämään. Muinainen epäilys demokratiasta rappeutuneena ja korruptoituna hallitusmuotona on laajalti unohdettu ja silloinkin kun se kohdataan, sitä pidetään taantumuksellisena, autoritaarisena ja epäinhimillisenä. On esitetty, että liberaalidemokratian fetisoinnin sijasta ihmisten tulisi kultivoida yhteisöllisyyden kulttuureja, huolenpitoa tai hoivaa ja pienenkaavan demokratioita. Vaikuttaa siis siltä, että poliittisena projektina kosmopolitanismi vaatii uudenlaista poliittista mielikuvitusta sekä erilaisia poliittisen järjestäytymisen tapoja. On olemassa myös taloudellisen kosmopolitanismin puoltajia, jotka puhuvat yhden globaalin talouden puolesta, jossa vapaakauppa kukoistaisi ja siihen puututtaisiin mahdollisimman vähän. Tämä suuntaus on kuitenkin lähinnä taloustieteilijöiden suosiossa; maailmankansalaisuuden filosofiaan perehtyneet nostavat usein esiin kansainvälisen eriarvoisuuden, johon tämä järjestelmän johtaisi. Samoin monet kapitalismia kritisoivat nostavat esiin, että globalisoituneessa nykymaailmassa ennen kaikkea pääoman ja kulutushyödykkeiden liikkuvuus on vapaata, kun taas ihmisten liikkuvuutta pyritään jatkuvasti rajoittamaan.
1900-luvun ajattelijoista John Rawlsin teorioita on usein sovellettu kosmopolitanismin perinteeseen. Teoksessaan A Theory of Justice (1971) Rawls kehitti tietämättömyyden verhon käsitteen ja ajatuskokeen, jossa vielä syntymätön ihminen ei etukäteen tiedä, mihin yhteiskuntaan tai yhteiskuntaluokkaan hän syntyy tai millaisia ominaisuuksia hänellä on. Tosiallisesti kukaan ei voi vaikuttaa siihen, millaiset geenit saamme tai kuinka varakkaaseen maahan tai perheeseen synnymme. Rawls esitti ongelmaan ratkaisun, jossa yhteiskunta olisi järjestetty niin, että erot hyvinvoinnissa ja tulotasossa voitaisiin oikeuttaa ainoastaan silloin, kun niiden olemassaolo hyödyttäisi kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Rawls ajatteli myös, että erojen rikkaiden ja köyhien välillä tulisi olla suhteellisesti pienimpiä mahdollisia niin, että varallisuuserot olisivat järjestelmässä oikeutettuja vain silloin, kun köyhät saisivat taloudellisesta kokonaispotista suhteellisesti eniten. Tämä John Rawlsin esiin tuoma eriarvoisuusperiaate on usein myös yhdistetty kosmpolitanismiin: on esitetty, että varallisuus, maailman resurssit ja luonnonvarat tulisi samalla tapaa jakaa maiden välillä niin, että heikoimmassa asemassa olevat hyötyisivät siitä eniten. Näin myös jokainen yhteiskunta saisi saman mahdollisuuden kehittää oikeudenmukaisia poliittisia instituutioita ja talouden, joka pystyisi täyttämään kaikkien perustarpeet. Rawlsia ei tule kuitenkaan erehtyä luulemaan yksiselitteisesti kosmopolitanismin puolestapuhujaksi. Kansainvälistä politiikkaa koskevassa teoksessaan The Law of the Peoples (1999) Rawls hylkäsi globaalin kansalaisuuden ja oikeudenmukaisuuden ideat, koska ne edellyttävät sellaisen valtion olemassaoloa, jossa kaikilla maailman ihmisillä on ”oikeudenmukaisuus reiluutena”, henkilökohtainen vapaus (ihmisoikeudet) ja vähintään ”vähimmäistulot”. Rawls ei vaivaudu keskustelemaan maailmanhallituksen käsitteestä, jota tämä edellyttäisi, eikä mistään siihen liittyvistä ongelmista, koska hän hylkää ajatuksen kokonaan.
On aiheellista kysyä, onko kosmopolitanismi nykymaailmassa realistinen poliittinen hanke. Keskeisempiä haasteita kosmopolitanismille ovat tällä hetkellä eri puolilla maailmaa kytevä oikeistopopulismi, jonka ideologiaan kuuluu muun muassa rasismi, ksenofobia ja kansallismielisyys. On kuitenkin tärkeä huomioida, ettei kosmopoliittisen identiteetin tarvitse olla ristiriidassa kansallisen identiteetin kanssa. Inhimilliseen olemassaoloon kuuluu lähtemättömästi moninaisuus ja monimuotoisuus, mitkä voivat tämän aiheen kohdalla ilmetä useiden eri identiteettien samanaikaisena olemassaolona ja rinnakkaiselona. Ihmisellä voi olla vahva tunneside omaan asuinalueeseensa, sen kulttuuriin ja ympäristöön, mutta samalla hän voi olla hyvinkin kiinnostunut muiden maiden kulttuureista. Tähänastisen globalisaation ja nykyisen tietoliikenteen ansiosta ihmisillä on äärimmäisen hyvät mahdollisuudet tutustua ja päätyä kosketuksiin vieraiden kulttuurien ja niiden eri ilmiöiden kanssa. Poliittisesti kansallisidentiteetti on kuitenkin ollut tärkeä ideologinen projekti erityisesti länsimaissa viimeistään romantiikan aikakauden myötä, joka herätti monissa maissa aivan uudenlaisen kansallisen kokemuksen. Tämä ideologia onkin ollut keskeisessä asemassa muun muassa poliittisessa sosiaalistamisessa ja erinäisissä itsenäisyyden tavoitteluissa. Toisaalta nykymaailmassa on myös paljon ihmisiä, jotka eivät koe kansallista identiteettiä tärkeäksi: he voivat kokea olonsa kotoisaksi monissa eri kulttuureissa ja omaksua helposti niiden käytäntöjä. Erityisesti nykyisessä tietotyössä ja akateemisessa maailmassa kannustetaan tietynlaisen maailmankansalaisuuden asenteeseen.
Yksilöllisen identiteetin rinnalla sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa käytetään myös ryhmäidentiteetin käsitettä. Yleisen käsityksen mukaan ihminen on sosiaalinen eläin, mutta silti varmaa selitystä ei ole vieläkään pystytty antamaan sille, miksi ihminen omaksuu ryhmäidentiteettejä. On kuitenkin havaittu, että identiteettien omaksumisessa ihmisellä on kaksi tarvetta: tarve identifioitua ryhmiin, mikä lisää itsetuntoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, sekä tarve omaan yksilölliseen, subjektiiviseen identiteettiin, jolla erottaudutaan muista yksilöistä. Sosialisaatiossa yhdistyvät nämä molemmat tarpeet. Ihmisen yksilöllinen identiteetti muodostuu erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa, joihin yksilö osallistuu. Oman elinympäristönsä lisäksi yksilö omaksuu luonnollisesti myös erilaisia kansallisen identiteetin piirteitä. Yhtä lailla kosmopoliittinen identiteetti omaksutaan tiettyjen kokemusten kautta, jotka liittyvät ennen kaikkea maailmakatsomusta avartaviin kokemuksiin. Todelliseen kosmopoliittiseen identiteettiin sisältyy herkästi antiikkiin palautuva käsitys yleisinhimillisyydestä. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kontekstissa kosmopolitanismi voidaan katsoa ajattelun työkaluna, joka ei luo jaottelua meidän ja muiden välille. Sen sijaan ihmisten identiteettien ja kulttuurien monimuotoisuus tunnustetaan inhimillistä olemassaoloa rikastuttavana ilmiönä.
Tietyt tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, ettei maailmankansalaisuus asenteena ole mitenkään tavaton tai harvinainen. Esimerkiksi Bayramin tutkimuksessa 32 prosenttia vastaajista identifioitui siihen vahvasti ja 42 prosenttia asennoitui siihen positiivisesti sekä identifioitui maailmankansalaiseksi. Eri mieltä tai vahvasti eri mieltä maailmankansalaisuudesta asenteena oli 24 prosenttia vastaajista, eivätkä he näin ollen tunteneet sitä omakseen. Kun Bayramin tutkimuksessa vertailtiin maailmankansalaisuuteen identifioituvia ihmisiä ja niitä ihmisiä, jotka eivät siihen identiteettiään pohjaa, näiden ryhmien välillä ei havaittu olevan eroa kansallisvaltioon identifioitumisessa. Mielenkiintoisesti kosmopoliiteiksi identifioituneet oikeastaan identifioituvat samalla voimakkaammin myös kansalliseen identiteettiin. Yleisen näkemyksen vastaisesti tämä tutkimus vahvistaa hypoteesia, etteivät kosmopolitanismi ja nationalismi ole toisiaan poissulkevia identiteettejä; ihminen voi olla samaan aikaan sekä nationalisti että kosmopoliitti, niin kuin jo stoalaiset argumentoivat antiikin aikana. Tutkimuksessa havaittiin myös, että yksilöt pystyvät omin avuin selvittämään sellaisen tilanteen, jossa kosmopolitanismi, nationalismi ja isänmaallisuus ovat asenteina keskenään vastakkaisia. Bayramin tutkimus antaa ymmärtää, että maailmankansalaisuuden identiteetin omaksuminen on nykypäivänä jokseenkin yleinen. Maailmankansalaisuuden ja paikalliskulttuureihin sidotun identiteetin yhteensopivuus antaa toivoa siitä, että ihmiset voisivat asenteidensa puolesta arvostaa suuremmaltikin erilaisten kulttuurien rinnakkaiseloa ja luopua rasismin ja ksenofobian kaltaisista epätasa-arvoisista, toisten ihmisten arvoa loukkaavista ja sortavista asenteista.
Vaikka psykologiselta kannalta katsottuna maailmankansalaisuudelle ei pitäisi olla suuria esteitä, voidaan perustellusti argumentoida, ettei maailma noudata poliittisesti vielä kosmopolitanismin periaatteita. Keskeinen lähtökohta on perusoikeuksien ja -tarpeiden sekä arvokkaan ihmiselämän edellyttävien toimintakykyjen turvaaminen kaikille ihmisille ympäri maailmaa. Ilman tämän toteutumista, emme voi puhua globaalisti oikeudenmukaisesta ja tasa-arvoisesta maailmasta; ihmisten biologiset ja iso osa psykologista tarpeista ovat lopulta universaaleja. Perustarpeiden takaamisen lisäksi olemme aiemmin nostaneet esille ihmisten vapaan liikkuvuuden ja globaalin perustulon mahdollisuudet globaalisti oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen maailman tavoittelussa. Tällaiset konkreettiset poliittiset toimet olisivat universaalia politiikkaa, jota tarvitaan todellisesti kosmopoliittisessa maailmassa. Samalla kosmopolitanismin mahdollisuuksia tulisi tutkia yleisinhimillisten perustarpeiden turvaamisen ja kansainvälisten konfliktien ehkäisemisen lisäksi ilmastonmuutoksen kaltaisen globaalin ympäristökriisin valossa. Mikäli monet ihmiset ovat valmiita omaksumaan kosmopoliitin identiteetin, voidaan aiheellista nostaa esiin kosmopolitanismin mahdollisuudet ilmastonmuutoksen torjunnassa. Maailmankansalaisen tulisi tuntea huolta ja vastuuta koko maapallon hyvinvoinnista ja sen tulevaisuudesta. Luonnon yhteishyvän ja resurssien huvetessa myös aseellisten ja väkivaltaisten konfliktien uhka näiden resurssien turvaamiseksi kasvaa. Tulevaisuuden suurimpia haasteita onkin luoda vahvempaa solidaarisuutta ihmisten välille maailmanlaajuisesti, kun erityisesti länsimaissa aiempi varallisuuden ja yltäkylläisyyden aika kohtaa planetaaristen rajojen realiteetit. On helppoa olla pessimisti ja ajatella ihmisten vaikeina aikoina kääntyvän ajattelemaan vain itseään ja omaa etuaan. Tarvitsemme kuitenkin sen rinnalle optimismia, joka jaksaa uskoa ihmisten väliseen huoleen ja hoivaan. Tämän takia kosmpolitanismi tulisikin nähdä toivottavana ilmiönä, joka on oleellinen rakennusaines paremman ja kestävämmän tulevaisuuden tavoittelussa.
Lähteet:
Bayram, A. Burcu (2018). Nationalist cosmopolitanism: the psychology of cosmopolitanism, national identity, and going to war for the country. Nations and Nationalism, 2018, Vol. 25 (3), s. 757– 781.
Brown, G. W. & Held, D. (2010) The cosmopolitanism reader. Cambridge: Polity.
Deneen, Patrick J.: Why Liberalism Failed. New Haven and London: Yale University Press, 2018.
Kant, Immanuel: Ikuiseen rauhaan. Valtio-oikeudellinen tutkielma. Hämeenlinna: Karisto Oy, 1922,
Miklaszewska, Justyna: “Rawls on Cosmopolitanism and Global Justice.” Teoksessa Uncovering Facts and Values. Vol. 107. United States: BRILL, 2016. 323–335.
Nussbaum, Martha C. “Kant and Stoic Cosmopolitanism.” The journal of political philosophy 5.1 (1997): 1–25.
Rawls, John (1988). Oikeudenmukaisuusteoria. WSOY, Helsinki.
Rawls, John: Kansojen oikeus; Julkisen järjen puolustus. Helsinki: Gaudeamus, 2006
Tallberg, Max 2022. Uuden ajan kansalainen: Visio paremmasta maailmasta. www.avisionofabetterworld.net.
Taraborrelli, A. (2015) Contemporary cosmopolitanism. [Online]. London ;: Bloomsbury Academic
