Kasvisruokavalio ratkaisuna ekologisiin kriiseihin

Kannatamme muutoksia, jotka ovat kaikkien hyväksyttävissä.

Uskomme rakentavan keskustelun voimaan.

Global Visions > Blogi > Kasvisruokavalio ratkaisuna ekologisiin kriiseihin

Kasvisruokavalio ratkaisuna ekologisiin kriiseihin

Max Tallberg & Petri Lahtinen

Nykyisten ympäristöongelmien ollessa useimmiten sidoksissa globaaleihin tuotannon prosesseihin ja tapoihin ovat valtiot ja yritykset keskeisimpiä toimijoita ilmastonmuutoksen kaltaisen ekologisen kriisin vastaisessa taistelussa. Suurin osa maailman kasvihuonekaasupäästöistä kytkeytyy niin monikansallisten kuin kotimaisten yritysten tuotantoon ja toimintaan, mitä ei ole toistaiseksi pystytty säätelemään kestävällä tavalla. Kansainvälisen politiikan tasolla puolestaan kansainvälisiä ympäristöprotokollia ja -sopimuksia on tehty 1960-luvulta lähtien, kun valtioiden rajat ylittävät ympäristöongelmat tulivat laajempaan tietoisuuteen. Vuodesta 1992 eteenpäin YK on ylläpitänyt ilmastonsuojelun puitesopimusta, jonka tarkoituksena on ollut taistella ilmastonmuutosta vastaan. Tällä hetkellä viimeisin kansainvälinen sopimus on vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimus: se on kansainvälinen, oikeudellisesti sitova sopimus, joka sitouttaa maailman valtiot – joiden osallistuminen ilmastotoimiin on välttämätöntä – rajaamaan globaalin lämpötilan nousun selvästi alle kahden asteen. Kansainvälisen politiikan toimien lisäksi myös yksilö voi vaikuttaa ympäristöasioihin esimerkiksi aktivismin ja poliittisen vaikuttamisen mutta erityisesti kulutuspäätöstensä kautta. Kuluttamisen kohdalla keskeinen asema on ruokavalinnoilla. Tässä tekstissä nostammekin eritysesti esiin kasvisruokavalion merkityksen ekologisiin kriiseihin vastaamisessa: kasvisruokavalio voi tarkoittaa perinteisempää vegetarismia, jolloin pidättäydytään lihatuotteista ja merenelävistä mutta nykyisin myös tiukempaa vegaaniruokavaliota, jolloin pidättäydytään kaikesta eläinperäisestä ruokavaliosta.

Alkuun on paikallaan todeta, että teollinen eläintuotanto on merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Sen on esitetty tuottavan enemmän kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristövaikutuksia kuin kaikki kuljetus ja liikenne yhteensä. Worldwatch Institute onkin esittänyt, että eläintuotanto johtaisi suoraan tai epäsuorasti 51 % globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. Tällainen laskema saadaan aikaiseksi, kun siihen sisällytetään muun muassa metsien raivaus rehua tuottaviksi pelloiksi ja laitumiksi, eläinten hengissä pitäminen, karjan hengityksen, märehtimisen ja ulosteiden mukana syntyvät kasvihuonepäästöt, eläinten teurastus ja tuotteistaminen sekä lopputuotteiden kuljetus, säilytys ja valmistus. Toisaalta tässä yhteydessä on myös nostettu esiin luku 14 %. ”Oikea” luku riippuu pitkälti siitä, mitä kaikkea laskelmaan otetaan mukaan. Selvää on joka tapauksessa se, että eläintuotannon osuus kasvihuonekaasupäästöistä on merkittävä. Ennustusten mukaan globaalissa etelässä elintason nousun seurauksena kulutetaan tulevaisuudessa enemmän lihatuotteita, joiden käytön on ennustettu kasvavan 76 % verran vuoteen 2050 mennessä. Tämä on luonnollisesti valtava ongelma. Vuosien 2010 ja 2050 välillä ruoantuotannon ympäristövaikutukset voivatkin kasvaa 50–90 %, ellei nykyisiin kehityskulkuihin puututa riittävissä määrin ja tarpeeksi nopeasti.

Lukumäärällisesti teollisen eläintuotannon piirissä on nykyisin valtava määrä eläimiä: on laskettu, että 60 % maailman nisäkkäistä ovat osa tätä järjestelmää. Vuonna 2020 tästä 60 prosentista 74 miljardia eläintä oli ihmisten ruokatarpeita varten kasvatettuja teuraseläimiä. Kanojen osuus tästä oli 70 miljardia. Eläintuotantoon käytetään myös enemmän maata kuin mihinkään muuhun, arvioilta 33 – 50 % kaikesta tähän tarkoitukseen soveltuvasta maasta. Noin 80 % tästä maasta käytetään eläintuotantoon esimerkiksi laidunmaana tai eläinten ruoan viljelymaana. Teollinen eläintuotanto kattaakin näin 27 % koko maailman pinta-alasta. Nykyaikaisen, teollistuneen eläinproteiinin tuotannon on mahdollistanut pitkälti se, että fossiiliset polttoaineet sekä niiden ylläpitämät lannoite- ja torjuntamenetelmät ovat vapauttaneet viljelyalaa ja lisänneet satoisuutta, jotta ruokaa on voitu hukata eläintuotannon kasvattamiseen. Teollinen eläintuotanto johtaa myös metsien hakkuisiin, aavikoitumiseen, luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin heikkenemiseen ja lajien sukupuuttoihin. Mitä enemmän on tuotantoeläimiä, sitä enemmän tarvitaan samalla maata eläinten rehun viljelyyn. Maailma säästäisi valtavasti resursseja, jos ihmiset kuluttaisivat suoraan itse tämän ravinnon. Esimerkiksi suurin osa maailman soijasadosta päätyy nykyisin eläinten rehuksi. Samalla, kun ihmiset voisivat hyödyntää soijaa suoraan ravintona, aiheuttaa sen rehuviljely metsäkatoa ja biodiversiteetin tuhoutumista erityisesti ilmastolle tärkeillä sademetsäalueilla. Rehusoija ei päädy ainoastaan lihan tuotantoon, vaan myös kasvatetun kalan rehussa käytetään soijaa.

Nyt viljellään siis suuri määrä ravintoa, jonka ihmisen ravinnoksi päätyvät eläimet syövät, ja samaan aikaan suuri osa tästä energiasta kuluu eläinten aineenvaihduntaan, ei suoraan lihakudoksen tai maidontuotannon kasvuun. 65 % maankäytön lisääntymisestä vuodesta 1960 lähtien liittyykin eläintuotantoon. Ruoantuotanto on myös lajien sukupuuttojen takana, ja erityisesti Etelä-Amerikassa sademetsien hakkuut muodostavat merkittävän uhan useiden lajien tulevaisuudelle. Onkin esitetty, että jopa 30 % biodiversiteetin vähenemisestä liittyy ruoantuotantoon. Kilon pihvikarjan tuottamiseen kuluu myös noin 8 – 11 kertaa enemmän rehua kuin sian- tai kananlihan tuottamiseen. Lihakarjan pihvin kasvihuonekaasupäästöt ovat myös noin 150 kertaa suuremmat kuin soijatuotteiden. Myös vähiten saastuttavat lihatuotteet sika ja kana tuottavat 20-25 kertaa enemmän päästöjä verrattuna soijatuotteisiin. Samoin suurin osa meristä saadusta proteiinista on energeettisesti yhtä kallista kuin liha ja täten yhtä riippuvaista halvoista polttoaineista. Merenelävien kohdalla olennaista on myös kantojen kestävyys ja niitä ylläpitävien luonnonjärjestelmien säilyttäminen; nykyinen liikakalastus johtaakin siihen, etteivät kannat uusiudu, ja täten merien herkät ekosysteemit kärsivät. Yhtä lailla kalankasvatus on tuhlaava tapa tehotuottaa ruokaa, kun sen tuotannossa käytetään rehusoijaa mutta myös toisia kaloja ruokalautaselle päätyvien kalojen ruokintaan. Meressä sijaitsevat kalankasvatuslaitokset aiheuttavat merille myös ekologisesti haitallista rehevöitymistä. Eläinperäisen ravinnon tuotantoon kuluu myös paljon vettä, joista pihvikarjaan liittyvään tuotantoon kuluu eniten. Kilon pihvikarjan tuottamiseen menee 22 000 litraa vettä, kun taas 200 gramman hampurilaispihvin tuottamiseen kuluu 2000 – 4400 litraa. Makea vesi on yksi tulevaisuuden hupenevista luonnonvaroista, mikä johtaa muun muassa miljoonien ihmisten muuttoaaltoihin elinkelvottomiksi muuttuvilta alueilta ja kasvavaan kilpailuun vähenevistä vesivarannoista. Veden niukkuus kärjistää yhteiskunnallisia oloja, mikä on jo johtanut konflikteihin ja sotien osatekijäksi. Täten veden tuhlaaminen eläinproteiinin tuotantoon ei ole kestämätöntä ainoastaan ekologisesta vaan myös globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Eläinperäisen ravinnon kuluttaminen ja sen tuotanto eivät ole kuitenkaan ainoa syy ja niiden vähentäminen ei ole ainoa ratkaisu ekologisiin kriiseihin, mutta sitä kautta voidaan vaikuttaa näihin asioihin merkittävästi. Onkin laskettu, että jos siirryttäisiin kokonaan vegaaniseen ruokavalioon globaalisti, voitaisiin ruokaan liittyvistä kasvihuonekaasupäästöistä vuoteen 2050 mennessä leikata 70 %. On myös esitetty, että yli 76 % maatalousmaasta voitaisiin poistaa, jos lihan- ja maidonkulutus loppuisi. Tämä pinta-ala on Afrikkaa suurempi. Osa vapautuneesta maa-alueesta voitaisiin hyödyntää kasvisperäisen ruoan tuottamiseen, jolla ruokittaisiin nykyinen väestö. On kuitenkin huomioitava, että teollistunut maatalous on osittain mahdollistanut nykyisen väestönkasvun. Vahvan kestävyyden ja oikeudenmukaisen siirtymän näkökulmasta ruoantuotannon kohdalla on tapahduttava kaksi muutosta: ensinnäkin nykymuotoisesta teollisesta maataloudesta on irtauduttava ja toisekseen väestönkasvun on pysähdyttävä. Globaalista ruuantuotannosta on tehtävä kestävämpää siirtymällä kohti metsäpeltoviljelyä, vuoroviljelyä ja kompostilannoitusta, minimoimalla veden ja torjunta-aineiden käyttöä sekä parantamalla maaperän koostumusta. Tätä kautta viljelymaa voisi toimia tehokkaammin myös hiilinieluna.

Eläinproteiinille asetettu vero olisi keino vähentää sen kuluttamista. Ruokaa voitaisiin myös kategorisoida ympäristövaikutusten perusteella, niin että haitallisimmille tuotteille asetettaisiin korkeampi vero. Samalla kasvisproteiinin verotusta pitäisi laskea erityisesti arvolisäveroa pienentämällä, jotta ekologisesti kestävä ravinto olisi realistinen vaihtoehto myös matalatuloisemmille ihmisille. Globaalisti tällainen verotus on kuitenkin vaikea toteuttaa, mutta kansallisesti ja alueellisesti se olisi helpompi ottaa käyttöön. Tässä voi kuitenkin olla ongelmana se, että muualla voitaisiin silloin toimia vapaamatkustajina ja saastuttaa enemmän. Nykyään ongelmana kuitenkin on, että haitalliset ympäristövaikutukset eivät näy tuotteen hinnassa. Samalla monet nykyisistä kulutukseen kytkeytyvistä ekologisista ongelmista liittyvät pitkälti varakkaimpien ihmisten kulutukseen. Täten eläinperäisten tuotteiden korkeampi verotus ei välttämättä tuota toivottuja lopputuloksia, jos ne eivät vaikuta merkittävästi eniten kuluttavan väestön kulutustottumuksiin. On myös esitetty eettisen veron käyttöönottoa, joka huomioisi eläinten hyvinvoinnin ja itseisarvon. Huonommin kohdelluille eläinten lihalle asetettaisiin näin korkeampi vero. Toisaalta eläinoikeuksien ja -etiikan kannalta on äärimmäisen kyseenalaista, voiko eläinperäisen ravinnon tuottamisessa syntyvää tuskaa ja tappamista mitata saati perustella rahallisen arvon kautta. Selvää kuitenkin on, että lihankulutuksen vähentämiseen tarvitaan monia eri keinoja. Ihmisten asenteisiin vaikuttaminen on yksi ilmeinen mahdollisuus. Mutta kun lihankulutuksen on ennustettu kasvavan, tarvitaan kuitenkin luultavasti myös kovia keinoja sen vähentämiseen. Ruokahävikin vähentäminen on myös tärkeä keino. Nykyään noin kolmasosa tuotetusta ruuasta menee hukkaan.

Teknologisilla ratkaisuilla on myös potentiaalinsa. Laboratoriossa tuotettu liha on saanut paljon huomiota, vaikka sen kehittely on vasta alkuvaiheessa. Tällainen ratkaisu ei kuitenkaan tuottaisi eläintuotantoon verrattavissa olevia päästöjä teknologian käyttöönoton jälkeen eikä eläinten kärsimystä. On kuitenkin muistettava, että ihmisen rakentamat teknologia sekä tehtaat ja erinäiset järjestelmät eivät pysty koskaan korvaamaan niitä luonnonresursseja ja -prosesseja, joita kulutusyhteiskunta tuhoaa. On siis aiheellista kysyä, kuinka kestäväksi laboratoriossa kehitetyn ravinnon tuotanto on mahdollista saada. Myös hyönteisten syömistä on esitetty tulevaisuuden keinoksi. Hyönteisproteiinilla on hyvät ruoka-arvot ja se rasittaa myös vähemmän ympäristöä kaikilla osa-alueilla, kun sitä verrataan perinteiseen lihantuotantoon. Se vaatii kuitenkin tällä hetkellä lähes saman määrän energiaa tuotettua kiloa kohti, kun sitä verrataan naudanlihan tuotantoon. Lihankorvikkeet, jossa liha korvataan kasviperäisellä tuotteella kuten soijalla, härkäpavulla, seitanilla ja quornilla, muodostavat myös ratkaisun. Olisikin tärkeää, että nykyisiä lihatuotannon tukia tulisi ohjata kaikkien näiden ratkaisujen kehittämiseen.

Toinen keino muuttaa ihmisten kulutuskäyttäytymistä tähän teemaan liittyen, olisi nostaa vahvemmin esiin tehotuotannossa olevien eläinten kärsimys ja oikeudet. Usein tällaisia eläimiä kohdellaan todella huonosti; ne eivät esimerkiksi pääse kunnolla liikkumaan tai niille pakkosyötetään ruokaa. Myös itse teurastusprosessia on vaikea puolustaa eettisestä, eläinten kärsimyksen huomioivasta näkökulmasta. Ihmiskunnan ei tulisikaan nähdä itseään ylivertaisena muihin eläinlajeihin nähden. Pitäisikin nähdä, että eläimillä on sisäinen arvo tuntevina olentoina, joita ei voida tappaa ja käyttää hyväksi. Historiallisesti kasvisruokavalioita on perusteltu ympäri maailmaa vetoamalla ei-inhimillisten eläinten toimijuuteen tuntevina olentoina, joilla luontaisia toimintakykyjä tavoitella ja elää mielekästä elämää. Kun nykypäivän käytäntöjä tarkastellaan tulevaisuudessa, voikin olla, että eläinten tehotuotanto nostetaan esiin sellaisena toimena, joka on ollut yksiselitteisen väärin. Vaikka ei-inhimillisten eläinten kärsimys ei olisikaan välttämättä suoraan kytköksissä ympäristöongelmiin, tulisi näiden lajien toimijuus ja toimintakyvyt ottaa huomioon globaalia oikeudenmukaisuutta tavoiteltaessa.

Ilmastosyyt ja eläinten kärsimys ovat siis ilmeisiä syitä vähentää eläinproteiinin kuluttamista. Kuitenkin myös terveysvaikutukset puhuvat tällaisen muutoksen puolesta. Suurin osa kasvisruokavalioista ovat terveellisempiä kuin liharuokavaliot. Kasvisyöjillä on usein matalampi kolesteroli, verenpaine ja rasvaprosentti. Kaikki nämä on yhdistetty pidempään ikään ja pienempään riskiin sairastua moniin kroonisiin sairauksiin. Onkin selvää, että kasvissyöjillä on vähemmän sydänongelmia tai siihen liittyviä kuolemia. Tämä pätee myös syöpäsairauksiin, vaikka ero ei ole suuri. On myös havaittu, että kasvisyöjillä on pienempi todennäköisyys sairastua kakkostyypin diabetekseen. Punainen ja prosessoitu liha ovat puolestaan yhteydessä terveysongelmiin. Terveysnäkökulmasta katsottuna on myös selvää, ettei ihmisen ole pakko syödä lihaa. Oikein suunniteltu kasvisruokavalio on yksilölle riittävä ruokavalio ravinnon suhteen. Vuosituhansien ajan suuri osa ihmiskunnasta on myös syönyt vain kasvisruokaa tai kasvisruokapainotteisesti. 

Ruokaan liittyy kuitenkin myös monia muita kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä, ja siksi ruokatottumuksia voi olla vaikea muuttaa. Onkin epätodennäköistä ja epärealistista ajatella, että koko ihmiskunta voisi tulevaisuudessa siirtyä kasvisruokavalioon. Voidaan esimerkiksi argumentoida, että elinvoimainen maaseutu tarvitsee tulevaisuudessakin kestävää yhteiseloa ihmisten ja kotieläinten välillä. Yhtä lailla monet alkuperäis- ja luonnonkansat ovat pystyneet harjoittamaan metsästystä ja kalastusta pitäen samalla pitäen samalla näiden lajien kannat kestävinä. Lopulta eläinproteiinin tuotanto nimenomaan teollisessa mittakaavassa ei ole kestävää. Esimerkiksi lihatuotteiden siirtyminen teurastamoista ja lihakaupoista kauppahalleihin ja päivittäistavarakauppoihin on tehnyt lihatuotteiden kuluttamisesta arkipäiväistä monessa maassa. Voi kuitenkin myös olla, että lihansyönti ei ole niin dominoiva kulttuurinen asia kuin on luultu. Valistamalla ihmisiä enemmän kasvisyönnin ympäristö- ja terveysvaikutuksista sekä eläinten oikeuksista voisi kasvisruokavalioon siirtyminen vaikuttaa useammalle järkevänä ratkaisuna ja täten helpottua. Nykyään ei myöskään olla tarpeeksi tietoisia eläintuotannon yhteydestä päästöihin. Tätä tietämystä pitäisi siis lisätä, kuten myös tutkia, miten näitä päästöjä voitaisiin tehokkaimmin leikata.

Kaikkien näitten syitten takia tulisikin ajatella, että jonkinlainen siirtymä kasvissyöntiin olisi mahdollinen ja toivottava. Jo tällainen siirtymä olisi merkittävä ympäristövaikutustensa suhteen. Moni on jo nykypäivänä vähentänyt lihansyöntiä, mikä antaa toivetta ajatella, että tämä kehitys voi tulevaisuudessa kiihtyä. Kun lihantuotannon ja muiden eläinperäisten tuotteiden ympäristövaikutukset vähenisivät, antaisi se pelivaraa kehittää innovaatioita sellaisilla aloilla, joilla ympäristötekoja on nykypäivänä vaikeampi tehdä. Lihan ja muiden eläinproteiinien kulutuksen vähentäminen on jo nykypäivänä mahdollista ja sen puolesta puhuu moni argumentti. Siksi tämä mahdollisuus tulisi käyttää hyväksi.

LÄHTEET:

Arra, Venni. (2019). Evaluate the Strengths and Weaknesses of Plant-based Diets as a Solution to Climate Change.

Haavisto, Olli-Pekka (2022): Vesi, uskonnot, uusliberalismi ja alkuperäiskansat. Elonkehä 3/2022.

Heikkurinen, Pasi & Ruuska, Toni (2021): Kestävän elämän manifesti. Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry, Elonkehä-kirjat.

Koistinen, Mari (2020): Soija syynissä: ruuaksi, rehuksi vai boikottiin?

https://wwf.fi/uutiset/2020/01/soija-syynissa-ruuaksi-rehuksi-vai-boikottiin/

Lähde, Ville (2013): Niukkuuden maailmassa. niin & näin -kirjat, Tampere.

Poore, Joseph & Nemecek, Thomas. (2018). Reducing food’s environmental impacts through producers and consumers. Science (New York, N.Y.). 360. 987-992. 10.1126/science.aaq0216.

Sabaté, Joan & Soret, Sam. (2014). Sustainability of plant-based diets: Back to the future. The American journal of clinical nutrition. 100. 10.3945/ajcn.113.071522.

Springmann, M., Clark, M., Mason-D’Croz, D. et al. Options for keeping the food system within environmental limits. Nature 562, 519–525 (2018). https://doi.org/10.1038/s41586-018-0594-0

Vinnari, Markus & Tapio, Petri. (2013). Sustainability of diets: From concepts to governance. Ecological Economics. 74. 46-54. 10.1016/j.ecolecon.2011.12.012.

https://ourworldindata.org/meat-production

https://wwf.fi/uutiset/2020/01/soija-syynissa-ruuaksi-rehuksi-vai-boikottiin/

https://ym.fi/pariisin-ilmastosopimus

https://www.ohchr.org/sites/default/files/Documents/Issues/ClimateChange/materials/KMBusiness.pdf

https://www.colorado.edu/ecenter/2022/03/15/it-may-be-uncomfortable-we-need-talk-about-it-animal-agriculture-industry-and-zero-waste

https://enpos.weebly.com/uploads/3/6/7/2/3672459/energy_consumption_in_animal_production.pdf

https://www.asyousow.org/blog/2020/8/31/sustainable-agriculture-solution-industrial-agriculture

https://lutpub.lut.fi/handle/10024/156620

https://www.chathamhouse.org/sites/default/files/field/field_document/20141203LivestockClimateChangeForgottenSectorBaileyFroggattWellesleyFinal.pdf

https://www.eatlove.is/blog/benefits-vegetarian

https://www.health.harvard.edu/staying-healthy/becoming-a-vegetarian

https://www.healthline.com/health/becoming-vegetarian

https://vegaanihaaste.fi/myos-kalankasvatus-tehotuotantoa

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/the-environmental-cost-of-food

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/enough-land-for-the-growing-livestock-population

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/are-we-losing-species

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/who-is-to-blame-for-deforestation

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/14-5-18-or-51-percent-can-livestock-be-blamed-for-climate-change

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/where-does-all-the-freshwater-go-and-what-is-causing-ocean-dead-zones

https://ucfavva.wixsite.com/theroot/post/what-does-the-future-of-food-look-like

Jaa somessa

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp

SINUA SAATTAVAT KIINNOSTAA MYÖS SEURAAVAT ARTIKKELIT

Anarkismi (osa kolme)

Petri Lahtinen Demokratia Anarkismissa suhtaudutaan demokratiaan usein kahtiajakoisesti tai ristiriitaisesti. Tässäkin on tärkeää täsmentää, että anarkistinen demokratiakritiikki kohdistuu pääosin uusliberalistiseen demokratiaan ja parlamentarismiin. Anarkismin epäileväisyys

Anarkismi (osa kaksi)

Petri Lahtinen Aktivismi Keskeisimpiä anarkismiin kuuluvia keinoja vaikuttaa ja haastaa nykyinen tilanne on aktivismi ja sen eri muodot. Nykyajan anarkistista aktivismia teoretisoidaan tuloksena, joka on

Anarkismi (osa yksi)

Petri Lahtinen Tavoitellessamme kokonaisvaltaisesti parempaa maailmaa on yksi merkittävimmistä haasteista löytää toimiva yhteiskunnallisen järjestäytymisen muoto. 1900-luvun ideologisessa kamppailussa fasismin hävittyä toisessa maailmansodassa ja perinteisen kommunismin

Astrid Aminoff on uusi hankesuunnittelijamme

Olemme iloisia ilmoittaessamme, että Astrid Aminoff on liittynyt Global Visions ry-tiimiin ja aloittanut äskettäin työskentelyn hankesuunnittelijana. Astrid Aminoff syntyi englannissa ja muutti Suomeen vuonna 1996.

Oletko ihminen, jonka mielestä on tärkeää pyrkiä parantamaan maailman tilaa?

Jos näin on asian laita, silloin Uuden ajan kansalainen: Visio paremmasta maailmasta on kirja, joka sinun tulisi lukea. Kirjassa Max Tallberg esittää konkreettisen poliittisen vision paremmasta maailmasta. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi.