Petri Lahtinen & Max Tallberg
Ilmastonmuutos tarkoittaa pitkällä aikavälillä tapahtuvia merkittäviä muutoksia maapallon ilmakehässä. Näihin muutoksiin vaikuttavia tekijöitä on lukuisia, ja yleisesti niitä hahmotetaan ja kategorisoidaan erilaisten kahtiajakojen kautta. Ensinnäkin voidaan puhua maapallon sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Jälkimmäiseen kategoriaan lasketaan sellaisia tekijöitä kuten auringon aktiivisuus sekä maapallon kiertorata ja akseli. Ilmakehään vaikuttavat sisäiset tekijät jaetaan yleensä vielä niin sanottuihin luonnollisiin ja ihmisten toiminnasta johtuviin tekijöihin. Luonnollisiin tekijöihin lukeutuvat muun muassa vulkaaninen toiminta (tulivuorenpurkaukset voivat sekä viilentää että lämmittää ilmastoa) ja mannerliikunnat. Viimeistään teollisen vallankumouksen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöönoton myötä 1700- ja 1800-lukujen taitteessa ihmisten toiminnasta johtuvat tekijät ovat nousseet merkittävimmäksi ilmastonmuutokseen vaikuttavaksi ilmiöksi, johon viitataan termillä antropogeeninen ilmastonmuutos. Se on yksi keskeisempiä ja ajankohtaisimpia maailman kohtaamista haasteista, joka muodostaa eksistentiaalisen uhkan maapallon elämälle. Ihmisen toiminnan tähän mennessä aiheuttamat muutokset ekosysteemeissä ja ilmakehässä ovat ennennäkemättömiä maapallon historiassa ja tämä prosessi kiihtyy tulevaisuudessa ilman radikaaleja muutoksia. Ihmisten vaikutus on niin laaja-alainen, että osa tieteilijöistä kutsuu nykyistä geologista epookkia nimellä antroposeeni. Ilmastonmuutos ei ole ainoastaan biologinen kysymys vaan se kytkeytyy muun muassa talouteen, politiikkaan ja kulttuuriin. Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen edellyttääkin merkittäviä muutoksia kaikilla näillä osa-alueilla. Mikäli ihmiset eivät kollektiivisesti onnistu puuttumaan näihin ongelmiin, elinolosuhteet heikentyvät merkittävästi maapallolla.
Yksi merkittävimmistä antropogeenisen ilmastonmuutoksen syistä on ihmisten energiankulutus – erityisesti fossiilisten polttoaineiden kuten öljyn, hiilen ja maakaasun liikakäyttö. Näiden laajamittainen valjastaminen johti 1900-luvulla kaupallisen energian 16- tai 17-kertaistumiseen, ja suurin osa nyky-yhteiskunnista on täysin riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. Fossiilisten polttoaineiden polttaminen vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia, jonka seurauksena ilmakehän alimmat osat lämpenevät. Maapalloon osuva auringon lyhytaaltoinen säteily pääsee sisään ilmakehään, mutta maanpinnan ja ilmakehän pitkäaaltoinen lämpösäteily ei pääse enää pois. Tästä fysikaalis-kemiallisesta ilmiöstä käytetään termiä kasvihuoneilmiö. Maapallolla esiintyy luonnostaan erilaisia hiilidioksidia kerääviä ja varastoivia mekanismeja ja ekosysteemejä, joihin viitataan termillä hiilinielu. Tärkeimpiä hiilinieluja ovat maapallon metsät ja meret; ihmisten toiminta kuten avohakkuut ja merten saastuttaminen ovat kuitenkin uhka planeettamme hiilinieluille ja edistävät täten puolestaan ilmastonlämpenemistä. Kolmas merkittävä ilmastonmuutosta kiihdyttävä tekijä on teollinen maatalous.
Monet historialliset olosuhteet ja kehityskulut ovat johtaneet ilmastonmuutosta kiihdyttävään nykyhetkeen. Ensimmäiseksi on kuitenkin huomautettava, että erilaiset ympäristöongelmat ovat kuuluneet ihmiselämään koko lajimme historian ajan. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, ettei luonto ole yhtenäinen ja tarkkaan yhteen sovitettu koneisto. Sen sijaan luonto on jatkuvassa muutoksen tilassa, ja monet muutokset ovat toisille olioille oivallisia mahdollisuuksia – toisille taas ongelmallisia tai peräti tuhoisia. Historian myötä nykyhetkessä vaikuttaa sellaisia tekijöitä, jotka rajoittavat tulevan kehityksen mahdollisuuksia sekä tekijöitä, jotka lisäävät mahdollisuuksia. Rajoittavista tekijöistä voidaan mainita ilmastonmuutoksen lisäksi esimerkiksi väestönkasvu, energiaresurssien käyttö, ympäristön yhteishyvän rapautuminen ja globaali eriarvoisuus. Nämä ilmiöt ovat jo pitkään tuottaneet akuuttia niukkuutta tietyissä osissa maailmaa. Eriarvoisuus vaikeuttaa vaihtoehtojen löytämistä, koska monien alueiden korkea elintaso on riippuvaista eriarvoisesta resurssien jaosta.
Ilmastonmuutos nykyisessä muodossaan ei olisi mahdollista ilman yhteiskuntatyyppiä, joka perustuu fossiilikapitalismille. Ihmiset eivät ole keksineet fossiilisia polttoaineita, mutta he ovat laukaisseet ilmastonmuutoksen paikantamalla, poistamalla ja polttamalla fossiilisia polttoaineita kahden vuosisadan ajan. Taloudellisesta näkökulmasta fossiilikapitalistiset korporaatiot muodostavat toimijoiden verkostoja, joiden tarkoitus on tehdä taloudellista voittoa fossiilisilla polttoaineilla. Poliittisessa maailmassa puolestaan maailman valtioiden hallituksessa on edustajia, jotka ovat sekaantuneet yksityisen sektorin talouteen; täten fossiilikapitalistit pystyvät kampanjoimaan ja vaikuttamaan politiikkaan. Fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet täydellisesti mobilisoidun yhteiskunnan, jossa kaikki laitetaan liikkeelle ja hyödynnytetään ymmärtämällä maailma resursseina ja käytettävinä raaka-aineina. Kasvun ja laajenemisen historia onkin nojannut moniin ekologisiin ja sosiaalisiin reunaehtoihin, jotka eivät ole enää entisellään. Tästä huolimatta ihmistoiminnasta syntyviä ympäristöongelmia ei voi pitää moraalisesti merkityksettöminä. Ihmisten tulee tunnistaa omat uniikit vastuunsa ympäristötuhon luomisessa ja korjaamisessa.
Fossiiliset polttoaineet ovat johtaneet meidät tilanteeseen, jossa ihmiskunta kasvattaa kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä vuosittain keskimäärin 58 gigatonnilla vuodessa, ja nykyisen kehityksen jatkuessa myös tämä lukumäärä kasvaa. Taataksemme maapallon elinkelpoisuuden tulevaisuudessa kasvihuonekaasupäästöt pitää saada nopeasti radikaaliin laskuun. On selvää, että tämä on merkittävä globaali haaste niin politiikalle, taloudelle kuin myös yksilöille. Samaan aikaan on ilmeistä, että ilmastonmuutos jo nykyisellään uhkaa ei vain ihmisten vaan kaikkea elämää: kuivuus, aavikoituminen, metsäpalot, lämpöaallot, tulvat, hirmumyrskyt, rankkasateet ja merenpinnan nousu napa-alueiden jään sulamisen seurauksena ovat kaikki ilmastonmuutoksen kiihdyttämiä ilmiöitä, jotka tekevät alueista viljelykelvottomia, sitten asuinkelvottomia ja lopulta elinkelvottomia. Historiallisesti ilmiön takana voidaan katsoa olevan sosioekonomisten piirteiden mukaan määritellyt globaalin pohjoisen valtiot, joiden kehitys on ollut riippuvainen tuotannon ja kulutuksen kasvattamisesta – usein globaalin etelän resursseja ja raaka-aineita hyväksikäyttäen. Yhtä lailla globaali etelä on joutunut kärsimään nykyisistä ilmastonmuutoksen haitallisista vaikutuksista merkittävästi enemmän kuin globaali pohjoinen. Tulevaisuudessa tämä vastakkainasettelu kärjistyy entisestään ja paine kasvaa ihmisten muuttoliikkeiden lisääntyessä etelästä pohjoiseen. Onkin ilmeistä, että ilmastonmuutoksen kaltaisen eksistentiaalisen kriisin edessä vaaditaan ennennäkemätöntä globaalia solidaarisuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.
On syytä myös huomioida, että toistaiseksi ihmisten toiminta on ollut haitallista ennen kaikkea ei-inhimillisille lajeille. Antroposeenin yhteydessä puhutaan usein kuudennesta joukkosukupuuttoaallosta, joka on alkanut jo edellisellä geologisen epookin eli holoseenin aikana. Ihmisten toiminta on johtanut useiden ei-inhimillisien lajien sukupuuttoon ja luontokatoon eli jäljellä olevien kantojen merkittävään vähenemiseen. Ilmastonmuutoksen tavoin tämäkin prosessi on kiihtymässä jatkuvasti. Joukkosukupuuton vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan biologiaan, vaan luonnon monimuotoisuuden vähentymisellä on merkittäviä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Joukkosukupuutto on siitä myös ongelmallinen ilmiö, että ihmisten näkökulmasta se etenee salakavalasti. Lajikato on kuitenkin myös ihmisille merkittävä ongelma, koska se uhkaa muun muassa ruoantuotantoa ja vedensaantia.
Ilmastotoimet eivät ainoastaan vaadi maailmanlaajuista yhteistyötä, vaan ne on myös laitettava käytäntöön kiireellisesti. Vaikka erilaisia ilmastokokouksilla ja -sopimuksilla on saatu maailman valtioita yhteen, konkreettiset toimet hillitä ilmastonmuutosta ovat toistaiseksi osoittautuneet puutteellisiksi. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli eli IPCC totesi vuoden 2022 huhtikuussa julkaisemassaan raportissa, että päästövähennystoimia on kiihdytettävä seuraavan vuosikymmenen aikana, jotta kansainväliset tavoitteet ilmaston lämpenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen ja päästöjen puolittaminen olisi mahdollista saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Kriisin kiireellisyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon muun muassa planetaariset rajat ja keikahduspisteet. Planetaarisilla rajoilla tarkoitetaan raja-arvoja, jotka kuvaavat niitä ehtoja, joita tulee kunnioittaa ympäristökatastrofin välttämiseksi. Nämä jaetaan yleensä yhdeksään osa-alueeseen, jotka ovat ilmastonmuutoksen lisäksi valtamerten happamoituminen, stratosfäärin otsoni, biokemialliset virrat, makean veden muutos, maajärjestelmän muutos, muutos biosfäärin eheydessä, ilmakehän aerosolikuormitus ja uudet aineet ja elämänmuodot. Ilmaston keikahduspisteellä puolestaan viitataan siihen kynnykseen, jonka ylittyessä pienikin häiriö voi merkittävästi muuttaa ekosysteemiä ja sen kehitystä. On huomioitava, että monet näistä kynnyksistä ovat pian ylittymässä.
Uhkakuvista huolimatta ilmastokatastrofi on mahdollista vielä välttää. Seuraavat pari vuosikymmentä tarjoavat pienen mahdollisuuden ikkunan, jossa minimoida laaja ja mahdollisesti katastrofaalinen ilmastonmuutos, joka levittäytyy pidemmälle kuin koko tähänastinen ihmiskunnan historia. Kuten sanottu, tämä kuitenkin vaatii merkittäviä – ellei peräti radikaaleja – toimia monella inhimillisen elämän osa-alueella. Kaikkein keskeisimpiä kysymyksiä ovat tuotanto, kulutus, resurssien käyttö ja energiankulutus. Suurimpana haasteena nykyisiä ekologisia kriisejä ratkaistaessa on riittävän suuren maailmanlaajuisen yksimielisyyden saavuttaminen tarvittavista toimista ja lähestymistavoista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi merkittävää murrosta kansainvälisessä politiikassa; valtioiden välinen yhteistyö ja yhteisymmärryksen löytäminen on ratkaisevassa asemassa. Tähänastinen poliittinen toiminta on kuitenkin osoittautunut, kuinka vaikeaa näinkin vakavaa ja akuuttia, ei-inhimillistä uhkaa on vaikea politisoida. Syyllisyyttä tai ainakin vastuuta on jatkuvasti yritetty sysätä muiden harteille. Esimerkiksi pienissä maissa ihmiset jatkuvasti kyseenalaistavat yksilöiden elämään vaikuttavat ilmastotoimet vetoamalla Kiinan kaltaisiin väkirikkaisiin ja enemmän saastuttaviin maihin. Nykyistä ilmapiiriä leimaa vahvasti kohtalonusko, jonka mukaan mitään ei tarvitse tehdä, jos muut eivät ole mukana. Oli suunta mikä tahansa ilmastonmuutoksen suhteen, on selvää, että muutokset tarkoittavat laajaa sopeutumista erilaiseen todellisuuteen. Tässä prosessissa on tärkeää, että sopeutuminen tapahtuu globaalin oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti. On myös keskeistä nostaa esiin, että kaikki ilmastotoimet ovat tärkeitä: jo kaksi astetta kuumempi maailma voi osoittautua kaksin verroin pahempi kuin 1,5 astetta kuumempi.
Vaikka tieteellinen yhteisö on yksimielinen ilmastonmuutoksesta ja sen esittämästä uhkasta, on olemassa myös huolestuttava määrä ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Suurin osa näistä näennäistieteilijöistä, mediakommentaattoreista, ajatushautomoiden äänitorvista ja oikeistopopulisteista on konservatiivisia valkoisia miehiä. Nykyisten sosiaalisten hierarkioiden ja kapitalismin hyväksyminen ja kannattaminen korreloivat myös vahvasti ilmastonmuutoksen kieltämisen kanssa. Vielä huolestuttavampaa on se, että mitä korkeammaksi lämpötilat nousevat, mitä vakuuttavammaksi tiede kehittyy, mitä radikaaleimmaksi vaatimukset lievennyksiin tulevat, sitä itsevarmempaa ja hyökkäävämpää ilmastonmuutoksen kieltäminen vaikuttaa olevan. Näin ollen yksi merkittävistä haasteista ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on myös kamppailu populismia vastaan. Ilmastonmuutoksen kieltäjät hyödyntävät tuttuja populismin työkaluja ja pyrkivät maalaamaan ilmastonmuutoksesta hyvin yksinkertaisen ja yksiselitteisen kuvan. Retoriikka painottuu usein jo vanhentuneelle ilmaston lämpenemiselle. On kuitenkin tärkeää tässäkin tuoda esille, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kirjavia ja koskettavat ihmiselämän ja ekosysteemien reunaehtoja monin tavoin. Lisäksi ilmastonmuutos on yksi tekijä samanaikaisten ekologisten kriisien verkostossa, jossa monet ongelmat kytkeytyvät ja vaikuttavat toisiinsa.
Ilmastonmuutos nostaa moniulotteisen kysymyksen siitä, mikä on luonnon ja yhteiskunnan välinen suhde. Tämän suhteen määrittely on ratkaiseva myös sen suhteen, miten ilmastomuutoksen kaltaista uhkaa vastaan lähdetään taistelemaan. Karkean kahtiajaon kautta voidaan hahmottaa kaksi toisistaan poikkeavaa tapaa lähestyä ekologisten kriisien ratkaisemista. Näitä lähestymistapoja nimitetään tietyissä yhteyksissä ympäristönsuojelulliseksi (environmentalism) ja ekologiseksi (ecologism). Ensimmäinen lähestymistapa on luottavainen sen suhteen, että ilmastonmuutoksen esittämä uhka voidaan ratkaista ennen kaikkea teknologisten ja tieteellisten innovaatioiden avulla ilman perusteellisia muutoksia nykyisiin kasvun, tuotannon ja kulutuksen malleihin. Ekologinen lähestymistapa puolestaan on epäileväinen sen suhteen, että teknologia ja tiede pystyvät vastamaan tarpeeksi nopeasti nykyisiin kriiseihin. Sen sijaan se vaatii radikaaleja muutoksia maailmankuvaamme sekä taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin. Näihin lukeutuvat tuntuvat lievennykset ja siirtymä kohti niukempaa elämäntapaa globaalissa pohjoisessa. Valitsimme sitten minkä lähestymistavan tahansa, ei voida painottaa liikaa sitä, että meillä ei ole enää aikaa empiä. Meidän täytyy toimia ja meidän täytyy toimia nyt.
Lähteet:
Aaron M. McCright and Riley E. Dunlap, ‘Cool Dudes: The Denial of Climate Change Among Conservative White Males in the United States’, Global Environmental Change 21 (2011): 1165.
Aaron M. McCright, Sandra T. Marquart-Pyatt, Rachael L. Shwom et al., ‘Ideology, Capitalism, and Climate: Explaining Views about Climate Change in the United States’, Energy Research and Social Science 21 (2016): 180-9.
Dixson-Decleve, Sandrine et al. Earth for All. A survival guide for Humanity. New Society Publishers 2022.
Dobson, A. (2007): Green political thought. London and New York: Routledge.
Gates, Bill. Kuinka välttää ilmastokatastrofi. Nykyiset ratkaisut ja läpimurrot joita vielä tarvitsemme. WSOY 2021.
Gustavsson, Joonas: Tutkimus vahvistaa: Kuudes joukkosukupuutto on parhaillaan käynnissä – ”Tuhoamme maailmankaikkeuden ainoaa tunnettua elämää” Tekniikan Maailma. 13.7.2017.
Linn Persson, Bethanie M. Carney Almroth, Christopher D. Collins, Sarah Cornell, Cynthia A. de Wit, Miriam L. Diamond: Outside the Safe Operating Space of the Planetary Boundary for Novel Entities. Environmental Science & Technology, 1.2.2022, 56. vsk, nro 3, s. 1510–1521.
Lähde, Ville: Niukkuuden maailmassa. niin & näin -kirjat, Tampere. 2013.
Malm, Andreas: The Progress of This Storm: Nature and Society in a Warming World. New York: Verso 2018.
Salminen, Antti & Váden, Tero: Energia ja kokemus – naftologinen essee. niin & näin -kirjat, Tampere. 2013.
Vince, Gaia. Nomad Century. How to survive the climate upheaval. Penguin Books 2022.
https://breakthroughenergy.org/our-approach/the-green-premium/
https://space.fmi.fi/oppimateriaali/envisat/otsoni/kasvihuone.html
https://ourworldindata.org/fossil-fuels
IPCC:n raportti: Nykyiset toimet eivät riitä ilmaston lämpenemisen rajaamiseen 1,5 asteeseen – tehokkaat päästövähennykset välttämättömiä jo seuraavan vuosikymmenen aikana
Tutkijoiden mukaan kuudes joukkosukupuutto etenee vauhdilla ja uhkaa koko ihmiskuntaa – Lajikatoa on kuitenkin vielä mahdollista hidastaa. 24.8.2022
(https://yle.fi/aihe/a/20-10003169)
Homi Kharas, Wolfgang Fengler, Reshma Sheoraj, Lukas Vashold, and Teodor Yankov: Tracking emissions by country and sector. Future Development. November 29, 2022.
