Petri Lahtinen
Ukrainan ”uudelleen” syttynyt sota ei ole havahduttanut maailman mutta erityisesti eurooppalaiset siihen todellisuuteen, jossa vielä on olemassa vanhaan valtaan eli väkivaltaan ja sotakoneistoon uskovia hallintoja. Samalla konflikti on ravistellut ihmisiä sen tuotua ilmi rampauttavan energiariippuvaisuutemme venäläiseen öljyyn ja maakaasuun. Kyse ei ole siitä, että suuret massat olisivat havahtuneet fossiilisten polttoaineiden kestämättömyyteen vaan lähinnä siitä, että ruuan ja bensiinien hintojen noususta sellaiselle tasolle, että se ylittää niin sanotun ”tavallisen kansalaisen” kipukynnyksen. Ilmiö tuo ilmi jälleen yleisen välinpitämättömyyden ja nykyisten poliittisten järjestelmien rajoittuneisuuden. On ironista ajatella, että reilu kymmenen vuotta sitten Venäjän Nord Stream -yhtiön kaavaillessa uusia kaasuputkia Itämeren pohjaan Suomen silloinen ulkoministeri Erkki Tuominoja sanoi, ettei hanke ole turvallisuuspoliittinen kysymys, vaan se luo Venäjän ja Euroopan välille ”yhteisen intressin eli keskinäistä riippuvuutta”.[1] Tuomiojan lausunto oli tietysti jo tuolloin ironinen, sillä Venäjä käytti jo silloin kaasun toimituksen keskeyttämistä kiristääkseen ostajamaita kuten Ukrainaa.[2] Sen sijaan on suorastaan naurettavaa ajatella, että maakaasun ostaminen Venäjältä olisi koskaan voinut olla todella keskinäistä riippuvuutta luova tekijä. Kuten Ukrainan sota on osoittanut, energianoston lopettaminen Venäjältä on yksi taloudellisista pakotteista, joilla länsi voi painostaa Venäjää lopettamaan hyökkäyssotansa. On käynyt kuitenkin tuskallisen ilmeiseksi, että energiakaupoissa riippuvuussuhde ei ole keskinäinen vaan yksipuolinen: taloudellisista pakotteista huolimatta Venäjä jatkaa sotaansa, kun taas EU:n riippuvuus venäläisestä energiasta on osoittautunut lamaannuttavaksi.
Olisi virhe ajatella, että nykyinen energiakriisi ja edessä häämöttävä energiakatastrofi rajoittuisivat ainoastaan bensa-asemien ja elintarvikekauppojen hintoihin. Todellisuudessa kyse on paljon laajemmasta ilmiöstä, joka lävistää koko länsimaisen kulttuurin. Voimme ajatella vaikkapa kotimaista ruuantuotantoa: Suurin osa teollisesta maataloudesta on siirtynyt käyttämään kaupallisia lannoitteita. Laajalti käytettyjen typpilannoitteiden yksi olennainen ainesosa on vety. Sitä saadaan puolestaan maakaasusta ja näin ollen esimerkiksi Suomen maatalous on sekin viime kädessä riippuvaista Venäjän maakaasun tuotannosta.[3] Vielä laajemmalti valtaosa nykyisin tekemästämme palkkatyöstä on oleellisesti sidoksissa omaan yksilöllistä identiteettiämme rakentavaan materiaaliseen kulutukseen. Elämme aggressiivista myöhäiskapitalistista aikakautta ja opportunistisessa kulutusyhteiskunnassa, jossa kuluttajan kaikkiin vaatimuksiin pyritään vastaamaan tuottamalla markkinoille mikä tahansa kuluttajan mahdollisesti haluama hyödyke – yleensä massatuotteena.[4] Suurimmassa osassa näitä massatuotteita oleellinen ainesosa on fossiilisten polttoaineiden mahdollistava muovi. Muoviset massatuotteet ovat sileitä, puhtaita, helppoja ja ”huoltovapaita”. Muoviesineitä ei korjata, koska ne ovat korvattavissa täysin samanlaisella kappaleella.[5] Tämä brutaali kasvottomuus ja historiattomuus kuvastavat täydellisesti kokonaisvaltaista vieraantumistamme materiaalisen todellisuutemme resursseista ja energiankäytöstä.
Miten tämä taloudellis-poliittinen lyhytnäköisyys, kykenemättömyys tunnistaa energiariippuvaisuuden yksisuuntaisuutta ja yksilötason vieraantuminen energiankokemuksesta voidaan selittää? Psykoanalyysin piiristä voidaan lainata ilmiötä selventäviä hyödyllisiä käsitteitä. Sigmund Freud käytti termiä die Isolierung (eristäminen) tarkoittaessaan sellaista torjunnan alalajia, jossa torjuttava asia lausutaan julki niin, ettei julkilausumalla ole seurauksia, joita tunnustetuilla tosiasioilla yleensä on.[6] Edellä mainittu Tuomiojan lausuma voidaan ymmärtää tällaiseksi eristämiseksi samoin kuin Suomen liittyminen sotilasliittoon, jossa yksi sen jäsenmaa suunnittelee etnisen vähemmistön tuhoamista. Yksilön näkökulmasta puutteellista energiankokemusta voidaan puolestaan lähestyä termin die Verfremdung (vieraantuminen) avulla. Ilmiön voidaan katsoa kytkeytyvän jossain määrin välinpitämättömyyteen ihmisten tietäessä ainakin jollain tasolla esimerkiksi tietyn toiminnan ja teon eettiset implikaatiot mutta antamatta näiden vaikuttaa omaan käytökseensä. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa ekologinen toiminta: ihminen saattaa tiedostaa oman kulutuksensa epäekologisuuden mutta jatkaa sitä tästä huolimatta. Tällöin yksilö eristää itsensä pienenä (ja merkityksettömänä) tekijänä ulos ylitsepääsemättömäksi koetusta ongelmasta, joka nähdään lähinnä vain rakenteellisena ja järjestelmällisenä. Ongelman voidaan katsoa olevan jossain määrin suurten massojen alitajuntaan juurtunut, joka myös onnistuu pintaan tullessaan osumaan arkaan paikkaan. Voimme ajatella esimerkiksi Elokapinan kaltaista liikettä, joka pyrkii painostamaan päättäjiä ekologisempaan politiikkaan ja talouteen hyökkäämättä yksilöitä tai heidän elämänvalintojaan vastaan.[7] Tästä huolimatta Elokapinan väkivallattomiin mielenosoituksiin ilmaantuu usein aggressiivisesti käyttäytyviä ja herjauksia huutelevia ihmisiä ja kokonaisia ryhmiä. Nykyisten ympäristöliikkeiden kritiikki sattuu ja pääsee ihon alle, koska ne kyseenalaistavat ja haastavat omat elintapamme ja -tasomme, joihin meillä mielestämme on sekä peritty että itse ansaittu oikeus.
Lähtiessämme ratkaisemaan energiankulutuksen ongelmia, meidän on aluksi ymmärrettävä, mitä energia ylipäätään on. Vaclav Smil on ehdottanut energian määritelmäksi kykyä saada aikaan muutoksia systeemeissä.[8] Filosofi Richard Beardsworthin mukaan energiaa on mielekästä lähestyä vain fenomenaalisesti (eli havainnollisesti ja kokemuksellisesti), koska se ilmenee vain aiheuttamissaan muutoksissa ja vaikutuksissa: energia itsessään säilyy tuntemattomana muuttujana ja toisaalta universaalina abstraktiona.[9] Jo filosofi Arthur Schopenhauer katsoi energian olevan kokemusta, merkitystä, elämää ja tahtoa: energia ei ole ihmiselle vieras asia, koska mitä tahansa ihminen onkin, hän on osittain myös energiaa ja voi sen kokea.[10] Energia on siis muutoksien vaatimaa voimaa. Se on aina osa orgaanista elämää, ja täten myös ihmiselämä ilman energiaa on mahdotonta. Oleellinen osa inhimillisen kulttuurin historiaa ovatkin energian eri muotojen löytäminen ja niiden hyödyntäminen.
Kuitenkin vasta fossiilisten polttoaineiden valjastaminen muutti koko inhimillisen kokemuksen ennennäkemättömällä tavalla 1900-luvulle tultaessa. Ne ovat mahdollistaneet muun muassa 16- tai 17-kertaisen energiankulutuksen kasvun[11], räjähdysmäisen väestönkasvun teollisen ruuantuotannon avulla ja yleisesti syvälle juurtuneen uskon materiaaliseen kasvuun. Öljyä oli koko ajan saatavilla yhä enemmän ja täten syntyi luottamus siihen, että energian saatavuudesta ei tarvitse huolehtia. Luottamus öljyyn puolestaan mahdollisti uudenlaisen laskennallisuuden, joka oli irrallaan luonnonvarojen uusiutumisen kysymyksestä.[12] Fossiiliset polttoaineet ovat johtaneet filosofin Ernst Jüngerin termiä hyödyntäen totaalisesti mobilisoituneeseen yhteiskuntaan, jossa taloudellinen totalitarismi eli produktivismi pyrkii valjastamaan kaiken materiaalisen – ja nykyisin jopa immateriaalisen[13] – liikkeelle ja hyödyntavoitteluun. Tämä on ainoastaan mahdollista, jos maailma ymmärretään ensisijaisesti resursseina ja käytettävinä raaka-aineina.[14] Resurssi itsestään voidaan ymmärtää käsitteenä, jonka avulla maailmaa voidaan ymmärtää ja työstää. Produktivistisessa yhteiskunnassa resurssin käsite on yksiulotteinen ja se nojaa liian suoraviivaiseen ajatteluun, jossa maailmaa pilkotaan ja eritellään näennäisesti helposti hallittaviksi palasiksi.[15] Energianäkökulmasta fossiilisia polttoaineita aletaan helposti ajatella ensisijaisesti hyödynnettävinä resursseina, kun energiaa lähestytään universaalina ilmiönä materian takana ja päädytään ajattelemaan materiaa energian lähteenä.[16]
Energiakriisiä ratkaistaessa ongelmana eivät ole ainoastaan taloudellis-poliittiset rakenteet ja syvälle juurtunut kapitalistinen kasvu- ja kulutuskulttuuri, vaan länsimaissa vallitsee monin paikoin myös lähes sokea tiedeusko ja teknologinen determinismi; monilla on täysin yksiulotteinen luottamus siihen, että inhimillinen kekseliäisyys ja neuvokkuus ratkaisevat energiaan, kulutukseen ja materiaaliseen kasvuun liittyvät niin sanotut sivuseuraukset. Tällainen ajattelu on kuitenkin perusteetonta, koska se ohittaa elämän ja kulttuurin monisäikeiset materiaaliset ja ekologiset edellytykset.[17] Ratkaistaksemme nykyisen energiakriisin ja välttääksemme sen katastrofiksi muodostumisen meidän on tähdättävä perinpohjaiseen asenteiden ja maailmankuvien muutokseen sekä kehitettävä inhimillistä ajattelua ja mielikuvitusta. Nämä ovat tärkeitä edellytyksiä perusteellisiin politiikan ja talouden muutoksiin.
Energian suhteen haasteena ovat siis toisaalta taloudellisten ja poliittisten rakenteiden muutos, toisaalta ajattelun kehittäminen. Yhteiskunnallisella tasolla vaaditaan merkittävää energiankulutuksen vähentämistä sekä aikaa kehittää kestäviä ratkaisuja nykyisten käytäntöjen, rakenteiden ja järjestelmien tilalle. Nykyisen infrastruktuurin muutosvastaisuus ja perityn tilanteemme hitausvoima kaventavat mahdollisuuksia toisenlaiseen todellisuuteen. Vaihtoehdoista tulee mielekkäitä vasta toisenlaisessa tuotanto- ja kulutusympäristössä.[18] Taloudellista toimintaa ohjaavien oletusten muuttaminen onkin välttämätöntä sopeutumiselle nykyistä niukempaan elämään. Filosofi Ville Lähteen mukaan näitä oletuksia ovat muun muassa kapea resurssikäsite, muun ympäristön mieltäminen ”mustaksi laatikoksi” (luonto on sisäistetty talouden tekijäksi vain kapeasti ymmärrettyinä resursseina), luonnon ehtymättömyys ja korvaavuuden oppi, teknologisen kehityksen luonnonlakisuus ja markkinat kekseliäisyyden automaattina, teknokraattinen tiedekäsitys, itselähtöinen ja itsenäinen kuluttaja sekä markkinoille tulevan informaation yhteismitallisuus.[19] Mitkä sitten ovat välttämättömiä yhteiskunnallisia muutoksia, joita vaaditaan energian ja yleisesti kuluttamisen vähentämiseksi ja sopeutumiseksi niukempaan maailmaan? Ensinnäkin kasvun ja virheellisen runsauden mahdollistamasta varallisuuden keskittymisestä ja sen synnyttämästä eriarvoisuudesta on luovuttava. Varallisuuden uusjako ei enää riitä vaan niukkuuteen on sopeuduttava globaalisti. Tämä tietysti johtaa vauraampien maiden osittaiseen elintasosta luopumiseen. Toiseksi talouden ja politiikan suhteessa on tapahduttava murros. Politiikan tulee kontrolloida enemminkin taloutta kuin toisinpäin, ja yleinen pakkomielle kasvuun on murrettava: niukkuuden maailman talous on kohtuutaloutta. Samoin tieteen ja teknologian on mukauduttava nykyiseen tilanteeseen ja siirryttävä palvelemaan elämää sen sijaan, että ne olisivat alistettuja politiikalle ja taloudelle. Tiedettä ja sen edellytyksiä kehittäessä täytyykin pohtia sitä, millaisessa maailmassa ja mitä varten tiedettä tehdään ja teknologiaa luodaan.[20]
Produktivismin ylittämiseksi filosofi Albert Borgmann on ehdottanut keskittymistä ja tarkentamista. Nämä ovat käytäntöjä, jotka kokoavat inhimillisen olemisen yhteen jonkin taitoja, perinteitä ja sosiaalisuutta vaativan ja kehittävän ilmiön äärelle. Tämän niin sanotun fokaalisuuden ehtona on käytäntöjen ja esineiden ylitsekäyvä läsnäolo, joka puolestaan vaatii keskittymistä, sitoutumista, omistautumista ja taidokkuutta, jotka kaikki kehittävät ihmistä kokonaisuutena.[21] Pidemmälle kehiteltynä fokaalisuus ymmärrettävän kokonaisuuden itseohjautuvuutena on yhdistettävä yhteismitattomuuteen ja eriaineksisuuteen, joka ei pyri keskittymään tai pysymään puhtaana. Tätä sisäisesti yhteismitatonta ja henkisesti itsenäistä multifokaalisuutta filosofit Antti Salminen ja Tere Váden kutsuvat nimellä tarkoitusto. Kokemuksellisesti se tarkoittaa sitoutuneisuutta ja kehollisuutta, joka aina jo itsessään sisältää, lisää ja jalostaa fokaalisiksi luonnehdittavia käytäntöjä ja merkityksiä. Tarkoitustoon kuuluu oleellisesti myös ajan ja kokemuksien moneus ja sarjallisuus.[22] Tämä lähestyminen tarjoaa tapoja olla ja neuvotella luonnonkokonaisuuksien kanssa merkityksellisesti, kokeellisesti ja koettelevasti. Niissä on nähtävissä myös pyhyyden vivahde: pyhyys sisältää aina tarkoituston, koska jo pyhittämisen akti, jossa arkinen erotetaan pyhästä, monistaa tarkoituksen kentän.[23]
Niukkuuden maailman tavoittelussa myös Global Visionsin ajama perustulo voidaan nähdä merkittävänä työkaluna: riittävän suurena se mahdollistaisi tietyistä palkkatöistä kieltäytymisen, joka edesauttaa kaikkein heikkopalkkaisimpien alojen kriisiä. Näiden töiden sijaan perustulo avaa teitä kohti yhteishyödyllisiä töitä, jotka suuntautuvat keskinäiseen avunantoon, ekologisiin ratkaisuihin ja ympäristölle haitallisen kulutuksen vähentämiseen.[24] Suurin este vapautumiselle on kuitenkin ihmisen oma ego. Irtautuminen hierarkkisista ”itsestäänselvyyksistä” kuten palkkatyön pakkomielteestä ja ei-kasvuhakuisen energian käyttöönotto vaativat aikaa ja taitoa, samoin tekojen seurausten tunnistamista, myötätuntoa ja ylipäätään elämistä alueelliseen kokonaisuuteen osallistujana.[25] Aikoinaan Karl Marx ja Friedrich Engels sanoivat, ettei proletaareilla ole muuta menetettävää kuin kahleensa ja voitettavanaan koko maailma.[26] Nykyisillä ja tulevilla sukupolvilla panokset ovat kovenneet fossiilisten polttoaineiden ja ekologisten kriisien edessä: meillä on kahleittemme lisäksi menetettävänä koko maailma. Voittaaksemme maailman tulevaisuudessa meidän toimittava ja tehtävä se nyt. Nykyisten järjestelmien ja kehityskulkujen haastaminen vaatii kapinallisuutta, joka ottaa lähtökohdikseen muun muassa merkityksellisen työn ja yhteyden luontoon sekä luonnon kanssa elävään yhteisöön. Tämä kapinahenki suhtautuu epäilevästi ja kielteisesti erilaisten keskusten laajentumispyrkimyksiin, erityisesti ajatukseen loputtomasta kasvusta ja yhtenäisestä monokulttuurista. Välttääkseen kuitenkin väkivaltaisen totalitarismin, joka kieltää elämän moninaisuuden, on kapinahenkeen kuuluttava solidaarisuus, joka on avoin kielirajat ylittävälle rauhanomaiselle globaalille yhteistyölle.[27]
LÄHTEET
Beardsworth, Richard: Tekhnema. Journal of Philosophy and Technology. Vol. 5 1999.
http://tekhnema.free.fr/5editorial.html
Borgmann, Albert:Technology and the Character of Contemporary Life. University of Chicago Press, Chicago 1984.
Elokapinan periaatteet ja arvot
https://elokapina.fi/principles-and-values/
Jakonen, Mikko: Perustulosta ja työkyvyn yhteiskunnasta. 1.8.2007 http://megafoni.kulma.net/index.php?art=406&am=1&vm=2
Kaihovaara, Riikka: Riippumaton puutarha: teollisen ruoantuotannon romahdus ja permakulttuurin perusteet. Visio, Helsinki 2012.
Lähde, Ville: Niukkuuden maailmassa. niin & näin -kirjat, Tampere 2013.
Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partel, 1848). Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa. Vastapaino, Tampere 1998.
Mitchell, Timothy: Carbon Democracy. Verso, London 2011.
Salminen, Antti & Váden, Tero: Energia ja kokemus – naftologinen essee. niin & näin -kirjat, Tampere 2013.
Smil, Vaclav: Energy in Nature and Society. General Energetics of Complex Systems. MIT Press, Cambridge 2008.
Tuomioja: Uudet kaasuputkihankkeet ei turvallisuuspoliittinen asia
https://yle.fi/uutiset/3-6258077
[1] https://yle.fi/uutiset/3-6258077
[2] Salminen & Váden 2013, 10
[3] Kaihovaara 2012, 49; Lähde 2013, 72
[4] Jakonen 2007
[5] Salminen & Váden 2013, 130
[6] Sama, 198
[7] https://elokapina.fi/principles-and-values/
[8] Smil 2008, 12–13
[9] Beardsworth 1999
[10] Salminen & Váden 2013, 33
[11] Lähde 2013, 22
[12] Mitchell 2011, 234
[13] Jakonen 2007
[14] Salminen & Váden 2013, 40
[15] Lähde 2013, 96
[16] Salminen & Váden 2013, 33
[17] Lähde 2013, 31
[18] Sama 2013, 62–63
[19] Sama 2013, 144
[20] Sama 2013,158–164
[21] Borgmann 1984
[22] Salminen & Vadén 2013, 154–155
[23] Sama 159
[24] Jakonen 2007
[25] Salminen & Vadén 2013, 193
[26] Marx & Engels 1848
[27] Salminen & Váden 2013, 178
