Max Tallberg
Perustulo kuuluu keskeisenä osana Global Visionsin esittämään visioon maailman tulevaisuudesta. Mallimme erityispiirre on se, että perustulo kuuluu perusoikeutena mielestämme kaikille globaalin maailman kansalaisille. Tämä takaisi kaikkien maailman ihmisten selviytymisen ja auttaisi kaikkia elämään hyvää, arvokasta ja omannäköistään elämää.
Mihin muihin muutoksiin globaali perustulo sitten voisi johtaa? Sen myöntämisen yhteydessä olisi luontevaa ottaa myös käyttöön ajatus maailmankansalaisuudesta. Tämä tarkoittaisi sitä, että kaikkia maailman kansalaisia kohdeltaisiin samalla tavalla ja kaikki saisivat yhtäläisen poliittisen aseman. Lisäksi globaalin perustulon tulisi olla tarpeeksi suurissa määrin yhdenmukainen kaikkien sen saajien suhteen. Tämä malli tarkoittaisi samalla sitä, että maailma olisi tosiasiallisesti järjestäytynyt tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden arvojen mukaan. Perustulo pitäisi myös sisällään vapauden, kun jokainen sen saaja saisi itse päättää, mihin kyseisen tulomuodon käyttää. Malli yhdistäisi siis samaan aikaan tasa-arvon ja vapauden – arvot, joiden yleensä on nähty olevan vaikeasti yhdistettävissä.
Globaali perustulo johtaisi myös siihen, että maailmassa harjoitettu politiikka vähenisi ja muuttaisi muotoaan. Kun kaikille taattaisiin riittävän yhtäläinen rahallinen tuki, politiikassa ei enää ratkottaisi epätasa-arvoon tai jonkun tietyn ihmisryhmän priorisoimiseen liittyviä ongelmia. Myös maiden välinen kilpailu vähenisi. Poliitikkojen keskeisiin kysymyksiin kuuluisivat lähinnä perustulon määrän, rahallisena arvona, ja sen alueellisen vaihtelun määritteleminen. Vasemmistolaiset poliitikot haluaisivat todennäköisesti korottaa perustulon määrää, oikeistolaiset taas vähentää sitä.
Kun kaikille maailman kansalaisille olisi taattu yhtäläinen tukimuoto, myös globalisaatioon liittyvistä hyödyistä voitaisiin nauttia laajemmin. Näin sitä voitaisiin kiihdyttää ja samalla taata se, että kaikki voisivat nauttia sen hyödyistä tasapuolisesti. Tällaisessa maailmassa päätettäisiin myös yhdessä, että kaikki sellaiset toimet, jotka heikentävät yksittäisen maan tilannetta, tulisi toimeenpanna globaalisti. Tämä olisi ainoa keino toteuttaa tällaisia toimia, joiden positiivinen vaikutus ihmisten hyvinvointiin olisi kiistaton. Tällaisiin toimiin kuuluvat esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastainen taistelu, työnteon määrän vähentäminen, korkeampi verotus ja mahdollisesti hyvinvointivaltion säilyttäminen. Koska yksittäinen maa ei voi tehdä näitä toimia ja samalla säilyttää kilpailukykyään, nämä uudistukset tulisi ottaa käyttöön kaikissa maailman maissa.
Maailmassa, jossa globalisaatio olisi tällä tavalla viety päätepisteeseensä, myös erilaisiin päätöksiin suhtauduttaisiin uudella tavalla. Kun olisi yhdessä esimerkiksi päätetty optimaalisesta vero- ja progressiivisuuden asteesta, toisenlaisen veropohjan tavoittelulla ei saavutettaisi mitään. Tämä olisi maailmanvaltiossa ja maailmankansalaisen maailmassa hyvin merkittävä mekanismi ja samalla myös etu. Näin säännöt olisivat samaan aikaan avoimia, mikä hyödyttäisi kaikkia ihmisiä, mutta myös lukittuja, mikä varmistaisi sen, ettei niitä voitaisi kiertää. Avoimuus tarkoittaisi sitä, että kuhunkin ongelmaan etsittäisiin yhdessä, globaalisti paras ratkaisu. Lukituilla säännöillä puolestaan tarkoitetaan sitä, että tehdyssä päätöksessä pitäydyttäisiin. Näin ollen maailmassa olisi esimerkiksi vain yksi oikeus- ja verotusjärjestelmä sen sijaan, että jokaisessa maassa olisi oma järjestelmänsä. Tämä pätisi myös ilmastonmuutoksen ja lajikadon vähenemisen vastaiseen työhön. Lisäksi muutoksia tehtäisiin vain siinä määrin kuin ne koskisivat ja hyödyttäisivät koko maailmaa. Tällainen yhteneväisyys, ja samalla vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuminen selkeyttäisi niin maailmaa yleisestikin kuin talousajattelua. Näin maailma olisi samaan aikaan sekä avoin että lukittu ja nämä kaksi ulottuvuutta toimisivat synergiassa kollektiivisesti parhaimman kokonaisratkaisun löytämiseksi. Tätä voitaisiin kutsua termillä päätösten globalisointi.
Globaalin perustulon tulisi siis olla määrältään yhtäläinen kaikille, jotta se voitaisiin moraalisesti oikeuttaa. Tätä ajatusta voitaisiin myös laajentaa koskemaan koko politiikkaa. Voitaisiin ajatella, että maailman kaikki julkiset varat ja yhteiskunnan eri osa-alueille korvamerkityt budjetit – kuten esimerkiksi kulttuuriin, urheiluun ja terveydenhuoltoon kohdennetut tuet – olisi suunnattu samassa suhteessa kaikkialle maailmaan. Näin katsottaisiinkin ainoastaan eri alueiden väestömäärää ja kehitystasoa. Siksi tiheään asutuille, samoin kuin vielä kehittymättömille alueille suunnattaisiin suurempia rahasummia, jotta jokaista asukasta tuettaisiin suhteessa suunnilleen saman verran kuin esimerkiksi maaseudun harvaan asuttujen alueiden asukkaita. Lopputuloksena kaikkia ihmisiä tuettaisiin riittävän yhdenmukaisesti. Jos kaikki tukimuodot olisivat globaalisti samalla tasolla, ainoa kysymys koskisi niiden määrän vaikutusta talouskasvuun, työllisyyteen ja inflaatioon. Tätä voitaisiin alkaa kutsua eri maantieteellisten alueiden perustuloksi. Näin ollen tässä yhteydessä voitaisiin todella alkaa puhua historian ja politiikan päättymisestä.
Haasteita voisi kuitenkin liittyä siihen, mikä koetaan oikeudenmukaiseksi vaihteluksi alueiden perustulon suhteen. Jos vaihtelu olisi riittävän pientä, tämä lähestymistapa voisi toimia: yksilölle maksettava merkittävin tukimuoto kuitenkin olisi henkilökohtainen perustulo, joka olisi globaalisti tarpeeksi yhteneväinen. Alueille kohdennettu perustulo olisi joka tapauksessa uudella, radikaalilla ja tosiasiallisella tavalla sekä tasa-arvoinen että oikeudenmukainen malli, joten sitä olisi helppo puolustaa moraalin näkökulmasta. Maailman kansalaiset eivät myöskään tällaisessa tilanteessa kokisi entiseen tapaan mielipahaa ja kateutta toisiaan tai yhteiskuntaa kohtaan, koska kaikkia kohdeltaisiin samalla tavalla.
Toinen henkilökohtaiseen ja alueiden perustuloon liittyvä vasta-argumentti voisi olla, että niissä yksinkertaistetaan politiikkaa ja maailmaa: niitä ei nähdä realistisesti, monimutkaisena kokonaisuutena. Joku voisi vedota siihen, että jokaisen maan tilanne on niin omanlaisensa, ettei yksittäisen maan tilanteeseen voida tarpeeksi vaikuttaa jakamalla kaikille ihmisille saman verran rahaa. Tämä voi olla relevantti argumentti, mutta ehkä perustulon myötä voitaisiin kuitenkin vastata tähän riittävän voimallisesti, varsinkin, jos se olisi tarpeeksi korkealla tasolla. Lisäksi voitaisiin nähdä tilanne, jossa – niin henkilökohtainen kuin alueiden – perustulo ei olisi ainoa tukimuoto, vaan jokainen alue pyörisi myös oman taloutensa ja verotulojensa pohjalta. Globaali perustulo voisi kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa maailma olisi aidosti, ainakin tarpeeksi suuressa määrin oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen.
Kolmas malliani koskeva haaste liittyy kannustimiin ja solidaarisuuteen. Olisivatko paremmin pärjäävät alueet valmiita siihen, että muillakin alueilla saataisiin yhtä suurta perustuloa? Olisivatko ne valmiita rahoittamaan tätä suuremmassa määrin kuin mitä heikommin pärjäävät alueet tekevät? Ehkä paremmin pärjäävillä alueilla voisi olla se etu, että heidän suhteellinen perustulonsa olisi hieman korkeampi verrattuna heikommin pärjäävien alueiden perustuloon. On myös selvää, että samalla edellytettäisiin uudenlaista, globaalin solidaarisuuden asennetta, jotta mallini saataisiin vietyä läpi. Mallissani taattaisiin se, että heikosti pärjääviä alueita ja ihmisiä tuettaisiin aina tarpeen tullen. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että menestyksekkäämpää aluetta tuettaisiin silloin, kun sillä menisi huonommin. Tämä vastavuoroisuuden periaate voisi auttaa ihmisiä hyväksymään globaalin perustulon mallin. Mallini voisi myös laajemmin olla hyväksyttävissä, jos se, että kaikille taataan yhtäläinen tuki ja yhdenvertainen asema, olisi intuitiivisesti toimivaa ja tämän myötä myös helposti hyväksyttävissä. Näin on mielestäni asian laita.
Lähde:
Tallberg, Max 2022. Uuden ajan kansalainen: Visio paremmasta maailmasta. www.avisionofabetterworld.net.